HJK Hall of Fame: Aki Hyryläinen
HJK:n oma kasvatti, vuonna 1968 syntynyt Aki Hyryläinen kuului HJK:n ns. kultaisen sukupolven jälkeen tulleeseen suppeaan mutta laadukkaaseen pelaajapolveen. Tämän ryhmän muita pelaajia olivat mm. Kari Rissanen, Rami Rantanen sekä Sami Ylä-Jussila.
Jo ruumiinrakenteeltaan klassisena topparityyppinä Hyryläinen edusti enemmän Terry Butcherin kaltaista ”kaikki tai ei mitään” -mentaliteettia kuin Henry Forssellin tapaista eleganssia. Hyryläinen kamppaili kentällä sääntöjen rajamailla mutta oli kabineteissa sivistynyt herrasmies.
Hyryläinen murtautui Klubin miesten joukkueeseen kaudella 1989 ja vakiinnutti nopeasti paikkansa. Hyvät otteet Suomessa veivät miehen ulkomaille. Kaudella 1993–94 Hyryläinen edusti belgialaista kakkostason Eendracht Aalstia, josta hän palasi jälleen HJK:hon. Vuonna 1997 Hyryläinen siirtyi FC Kööpenhaminaan, jossa hän voitti Tanskan cupin. Hän edusti Tanskassa myös Viborg FF:ää ja Fremad Amageria. Vuonna 1999 Hyryläinen palasi Suomeen, tällä kertaa HJK:n paikalliskilpailija FC Jokereihin, jossa hän voitti Suomen cupin vuonna 1999. Hänen uransa päättyi jalkavammaan 2001.
Suomen A-maajoukkueessa Hyryläinen esiintyi 25 kertaa ja viimeisteli yhden maalin.
Hyryläinen aloitti heti peliuransa jälkeen valmentajan tehtävät: hän oli Jokerien apuvalmentajana, päävalmentajana Kakkosessa Kirkkonummen Salamissa ja HJK:n A-junioreissa. Syksyllä 2007 Hyryläinen nousi HJK:n päävalmentajaksi Keith Armstrongin seuraajaksi. Tehtävä kesti kuitenkin vain runsaan kuukauden, kun kaudeksi 2008 HJK:n päävalmentajaksi pestattu Antti Muurinen saapui seuraan jo loppukaudeksi 2007.
Siviilissä Hyryläinen on henkilöstörekrytoinnin asiantuntija. 2000-luvulla Hyryläinen on tehnyt HJK:ssa pitkän päivätyön sekä junioreiden että liigajoukkueen puolella hallitustyöskentelyn ”ammattilaisena”.
Aki Hyryläinen
Syntynyt 17.4.1968
HJK-kaudet: 1989–1993, 1994–96 (8)
Suomen mestaruudet: 1990, 1992 (2)
Suomen cupin voitot: 1993, 1996, 1999 (FC Jokerit) (3)
Pääsarjaottelut: 227 (HJK:ssa 179)
Maalit: 14 (HJK:ssa 12)
A-maaottelut: 25
Maalit: 1
Ura ulkomailla:
FC Kööpenhamina 1996–99, Viborg FF 1998 (laina), Fremad Amager 1999 (laina).
HJK-kaudet valmentajana: 2007
Muut saavutukset:
HJK:n Hall of Fame -pelaaja numero 21.
Tutustu Akiin tarkemmin täällä.