HJK hyvistä asemista kohti Veikkausliigan loppusuoraa

Veikkausliigan loppusuora häämöttää, ja viimeinen kiri kohti mestaruutta alkaa perjantaina Sonera Stadiumilla. HJK palaa maaottelutauolta hyvissä asemissa. Pelaamatta on vielä kahdeksan ottelua ja Klubi johtaa sarjaa pisteen erolla paikallisvastustaja Honkaan, joka on pelannut lisäksi yhden ottelun enemmän. Muutenkin pelit ovat sujuneet vahvassa myötätuulessa. Edelliset kolme ottelua ovat päättyneet HJK:n voitonjuhliin, ja tappiota se ei ole kärsinyt 12 sarjapeliin. Kotikentällään Klubi menetti pisteitä viimeksi kesäkuussa. Helppoa kärkipaikan pitäminen ei siltikään tule olemaan. Melkein kaikilla Veikkausliiga-joukkueilla on vielä mahdollisuus pronssimitaleihin, perjantain vastustaja IFK Mariehamn mukaanlukien, joten panoksia riittää kaikilla viimeisiin otteluihin saakka.

  • On vähän hankalaa sanoa minkälainen joukkue vastaan tulee.Edellisiä kohtaamisia ei ainakaan voi kovin tarkkaan katsoa, sillä Mariehamn on ollut täysin erilainen joukkue joka kerta kun olemme kohdanneet. He ovat kärsineet paljon avainpelaajiensa loukkaantumisista, ja ovat joutuneet etsimään uusia miehiä paikkaamaan menetyksiä. Uudet kaveri vaikuttavat olevan selviä vahvistuksia. On joukossa yksi minunkin entinen valmennettavani Örebrosta, Josef Ibrahim, pohdiskeli päävalmentaja Sixten Boström.

Boström pääsee valitsemaan avauskokoonpanonsa lähes täydestä miehistöstä. Ongelmat ovatkin lähinnä positiivisia. Pienen loukkaantumisen vuoksi Jaro-vieraspelin väliin jättänyt Demba Savage on harjoitellut täysipainoisesti palattuaan maajoukkuetehtävistään Gambiassa, mutta jopa Klubin tähän mennessä parhaalla maalintekijällä saattaa olla vaikeuksia murtautua Jaron täydellisesti murskanneen joukkueeseen. A-maajoukkueen mukana Georgiaan matkustanut viisikko ehti harjoittelemaan joukkueen kanssa vasta torstaina, ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa hienosti esiintyneet Nikolai Alho ja Robin Lod kärkkyvät paikkaa avauskokoonpanossa, joten melkein kaikki on vielä auki ottelua edeltävänä iltana. Myös uusi lainahyökkääjä Eero Markkanen on esiintynyt edukseen ensimmäisellä harjoitusviikollaan ja haluaa varmasti tehdä vaikutuksen kotiyleisöön heti debyytissään.

HJK – IFK Mariehamn Sonera Stadiumilla perjantaina kello 18.30. Osta lippusi etukäteen ja saavu paikalle ajoissa!