HJK ja Julius Tauriainen sopimukseen
Julius Tauriainen, s. 2001, aloitti jalkapallon pelaamisen kirkkonummelaisessa FC Wildissa. HJK:ssa hän on pelannut jo kaksi vuotta, viime kaudella HJK:n B-junioireissa. Julius Tauriainen on myös 01-maajoukkueen vakiopelaajia.
Keskikentällä hyökkäävässä roolissa viihtyvä, ex-HJK-pelaaja Pasi Tauriaisen poika Julius on pallovarma pelaaja, joka haluaa ratkaista otteluita. Hänellä on hyvä laukaus molemmilla jaloilla ja erinomainen pelikäsitys. Julius on fokusoitunut harjoittelija ja valmis tekemään kovaa töitä kehittyäkseen pelaajana.
– Julius on erittäin mielenkiintoinen pelaaja, joka oli viime kaudella HJK B-juniorien mestarijoukkueen kantavia voimia. Odotamme Juliuksen vakiinnuttavan paikkansa Klubi 04:n Ykkösen joukkueessa, kertoo Klubi 04:n päävalmentaja Mikko Mannila.
– Tavoitteeni on aluksi vakiinnuttaa paikka Klubi 04:n ringissä, totutella miesten sarjoihin ja sitä kautta saada näyttöpaikka HJK:n edustusmiehistöön. Kilpailutilanne on kova, mutta hyvä juniorin kehittymisen kannalta. Perheen HJK perinteet jo velvoitavat ja tavoite on menestyä raitapaidassa vielä paremmin kun Pasi-Isä aikoinaan. HJK on tällä hetkellä ylivoimaisesti Suomen paras mahdollinen kasvuympäristö ja takaa ammattimaisen valmennuksen ja olosuhteet matkalla aikuisten sarjoihin, kertoo Julius Tauriainen.