HJK-JJK lauantaina Soneralla – Mattila: ”Työhaalarit päälle”
Kärkikamppailu tiivistyy tiivistymistään. Inter on ottanut pienen etumatkan liigan sarjataulukon kärjessä. IFK Mariehamn on kiilannut puolestaan HJK:n edelle kakkoseksi. Ero Interiin on neljän ja IFK:hon kolmen pisteen suuruinen.
HJK on esiintynyt vaisusti viime otteluissaan, vaikka tasapelipisteet ovat pitäneet mukana kärkikamppailussa. Edellisestä voitosta on kolme ottelua, ja sen jälkeen tappiota on tullut kaksi ja tasapelejä yksi.
Nyt eivät tasapelit enää riitä.
- Voitto on ainoa vaihtoehto lauantain pelistä. Joukkue ei ajattele mitään muuta kuin voiton ja kolmen pisteen ottamista. Ajatukset ovat kuitenkin positiivisia, haluamme voittaa, mutta ilman väkinäistä pakkoa, vakuuttaa HJK-keskikenttä Sakari Mattila.
Kasvatti esiintyi HJK:n paidassa ensimmäistä kertaa paluunsa jälkeen viime kierroksen Lahti-vierasottelussa.
Lahti-pelissä joukkueelle sattui huonoin päivä tänä vuonna.
- Pelistä oli kateissa koko idea, eikä sitä löytynyt missään vaiheessa. Joukkue oli luonnollisesti pettynyt, mutta uskon, että tappio oli myös heräte kaikille.
Joukkue on käynyt monia asioita läpi treenikentällä ja sen ulkopuolella kuluneen viikon aikana, mutta puhumisesta ja analysoimisesta on siirrytty työntekoon. Saken mukaan oikean vireen löytyminen lähtee työnteon kautta.
- Nyt koko joukkueen pitää laittaa työhaalarit päälle ja pelata Klubi-sydämellä.
-
Sellainen rento meno ja oma taso oli näkyvissä esimerkiksi Celticiä vastaan Glasgowssa, joten tiedämme, että se on olemassa. Nyt haluamme kaivaa sen esiin.
Vastustaja JJK:n hyökkäysosasto on luonnollisesti joukkueella tiedossa. Tamas Gruborovics ja Babatunde Wusu johtavat yhdessä koko liigan maalipörssiä. HJK:ta vastaan kaksikko on kuitenkin ollut usein pimennossa. Heistä Wusun pelaaminen on vielä epävarmaa.
- Myös laidalla tullaan näkemään paljon tapahtumia, sillä molemmat joukkueet tykkäävät pelaa laitojen kautta. JJK tosin ehkä suoraviivaisemmin, Mattila näkee.
Jos HJK on ailahdellut, on niin tehnyt myös JJK. Viimeisestä viidestä pelistään kettupaidat ovat voittaneet kaksi. Kaksi kertaa on tullut tappio ja kerran tasapeli. Tällä hetkellä jyväkyläläiset ovat sijalla yhdeksän taulukossa, 11 pistettä sarjakärjestä.
HJK-JJK
La 18.8. klo 18.30
Sonera Stadium