HJK joutui taipumaan Hongalle kahden miehen vajaalla
Ottelu oli pääosin hyvin tasainen. Varsinkin ottelun ensimmäinen jakso oli kiihkeää, päästä päähän aaltoillutta jalkapalloa. Tilanteitakin syntyi jatkuvasti, parhaimmat vierailija HJK:lle.
Ottelun ekstralataus näkyi myös varoitusten ja vauhdikkaiden taklausten muodossa. Erotuomari Mattias Gestraniuksen jakelemat varoitukset ja ulosajot ratkaisivatkin lopulta ottelun, sillä muuten peli olisi voinut kääntyä kummalle joukkueelle tahansa.
Tuomiona oli punainen kortti.
Sahlgrenin debyytti HJK-paidassa oli erinomainen, ja mies pääsi heti peliin mukaan.
HJK:n loppukiri vaikeutui edelleen kun Rami Hakanpää joutui toisella keltaisella ulosajetuksi 90. minuutilla. Lopun ajan Honka pallotteli keskialueella.
Sinivalkoraitaiset joutuvat hautaamaan Honka-tappion nopeasti, sillä jo keskiviikkon joukkue joutuu hornankattilaan Glasgow’ssa. Mestareiden liigan kolmannen karsintakierroksen ensimmäistä osaottelua isännöi Celtic FC, joka pinnisti lauantaina tasapelin harjoitusottelusta Inter Milania vastaan.
80. Väyrynen