HJK kaatoi Hongan

Tiukka ja tasainen ottelu Tapiolassa päättyi Klubin juhlintaan.

Daniel O’Shaughnessy - HJK Helsinki

Honka vs HJK 0-1 (0-0)

Lauantaina HJK matkasi Espooseen, jossa todella tärkeässä ottelussa vastaan asettui Klubia sarjataulukossa pisteen edellä majaillut Honka. Paikoista huolimatta maalit olivat tiukassa ja tällä kertaa yksi osuma riitti voittoon.

Ensimmäinen puoliaika

Toni Koskela oli tehnyt kolme muutosta avauskokoonpanoon Kokkolassa koetun pahan pettymyksen jälkeen, kun Rafinha, William Parra ja Tim Väyrynen nousivat jälleen aloittavaan miehistöön.

HJK aloitti ottelun väkevästi ja onnistui luomaan ensimmäisten minuuttien aikana useammankin hyökkäyksen. Maalintekoa pääsi ensimmäisenä kokeilemaan Petteri Forsell viiden minuutin pelin jälkeen, mutta keskikentän taiturin tulinen laukaus painui hienoisesti maalin yli.

Ensimmäisen nelivitosen edetessä peli tasaantui, mutta erityisesti Hongalla oli vaikeuksia päästä hyökkäyskolmannekselle pallollisena. Espoolaisten tiivis puolustuspeli kuitenkin toimi hyvin, eikä Klubikaan tuntunut löytävän väyliä vetopaikoille.

Käynnissä oli 26. peliminuutti, kun Honka loi ottelun toistaiseksi vaarallisimman tekopaikan. Nopean hyökkäyksen päätteeksi Demba Savage pääsi jo nokikkain Maksim Rudakovin kanssa, mutta oikea-aikaisen vastaantulon tehnyt venäläinen onnistui torjumaan yrityksen.

Isäntien hyvä ote jatkui ja espoolaiset vyöryttivät parikin vaarallista paikkaa Klubin boksiin. Osumatarkkuus oli kuitenkin hukassa ja viimeistely-yritykset painuivat ohi Rudakovin vartioiman maalin.

Avausjaksolla ei paikoista huolimatta maaleja nähty. Honka sai kertaalleen pallon Klubin rysään, mutta tilanne liputettiin paitsioksi. Hongan maalilla torjunut Tim Murray puolestaan muun muassa esti hyvällä reaktiotorjunnalla Evans Mensahin lähentelyt.

Kokonaisuutena jakso oli tasaista vääntöä ja suuret panokset näkyivät puolin ja toisin hienoisena varovaisuutena. Pelissä nähtiin runsaasti kaksinkamppailuita ja kovia taklauksia, mutta yhtään varoitusta ei kuitenkaan tuomittu.

Daniel O’Shaughnessy - HJK Helsinki
Daniel O’Shaughnessy

Toinen puoliaika

Toinen puolisko jatkui vauhdikkaana ja peli aaltoili päästä päähän. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kumpikin joukkue pääsi laukaisupaikoille, mutta molemmissa päissä veräjänvartijat selvisivät eleettömästi kaukolaukausten kanssa.

Ottelu oli edennyt reilun tunnin kun Klubi teki ensimmäisen vaihdon. Henri Toivomäki tuli Victor Luizin tilalle vasemmaksi laitapuolustajaksi. Vaihdon jälkeen peli jatkui HJK:n kulmapotkulla, jonka Forsell lähetti Hongan maalille. Tilanteessa korkeimmalle nousi Daniel O’Shaughnessy, joka puski kauden toisella maalillaan HJK:n johtoon.

HJK jatkoi avausmaalin jälkee kovaa painostusta. Ensiksi Mensah pääsi laukomaan, mutta ghanalaisen veto karkasi pahasti katsomon puolelle. Seuraavaksi Murray venyi torjuntaan Forsellin laadukkaan vedon tiellä.

Tappiolle jäänyt Honka sai hetkeksi kirivaihdetta silmään ja luotua painetta Klubin päätyyn, mutta hyvin toiminut Klubi-puolustus onnistui katkaisemaan kotijoukkueen yritykset aikaisin.

Hongan hyökätessä avoimemmin aukesi Klubille myös paikkoja iskeä vastaan. William Parralle pedattiin loistava vetopaikka, mutta kolumbialaisen laukaus epäonnistui karkeasti. Muutama minuutti myöhemmin Parra pääsi vielä edellistä parempaan paikkaan, mutta Honka-vahti Murray onnistui torjumaan pallon kulmapotkuksi.

Loppua kohden HJK pelasi viisaasti, eikä päästänyt enää Honkaa mukaan. HJK:n toinen maali oli lopulta lähempänä, kuin Hongan tasoitus ja näin Klubi nappasi tärkeät kolme pistettä Espoosta.

Voiton myötä HJK nousi Hongan ohi sarjataulukossa neljänneksi.


HJK:n kokoonpano: Rudakov – Victor Luiz (62. Toivomäki), O’Shaughnessy, Obilor, Rafinha – Dahlström, Forsell, Parra – Riski, Väyrynen, Mensah (81. Zeneli)

HJK pelaa seuraavan kerran sunnuntaina 1.9, kun vieraaksi Helsinkiin saapuu RoPS. Alkusarjan viimeinen ottelu alkaa Telia 5G Arenalla kello 18:30.

Liput matsiin: HJK.fi/liput »