HJK Klubi 04 ja KPV jakoivat pisteet Kokkolassa
HJK Klubi 04 toi lauantain länsirannikon matkalta tuliaisiksi yhden pisteen kamppailusta Kokkolan Palloveikkoja vastaan. 2-2 päättyneessä ottelussa klubilaisten maalintekijöinä kunnostautuivat Agon Sadiku ja Kai Meriluoto.
KPV vs HJK Klubi 04 2-2
Kokkolan Keskuskentällä pelattu ottelu oli kaksijakoinen. Vierasjoukkue hallitsi ensimmäistä jaksoa suhteellisen selvästi, toinen puoliaika puolestaan oli paremmin KPV:n hallussa. Nollanelosta varmasti harmittaa se, että molemmat maalit tulivat jälleen kerran erikoistilanteista tai niiden jälkimainingeista. Myönteisenä antina toisaalta oli se, että joukkue pystyi nousemaan tasoihin aivan loppuhetkillä Kai Meriluodon maalilla. Nollanelonen on nyt 11 pisteellään sarjassa edelleen kymmentenä, samalla pistemäärällä kuin sijan ylempänä majaileva Turun Palloseura. KPV puolestaan jatkaa sarjan häntäpään vartijana.
HJK Klubi 04:n kauden toinen tasapeli tuli seuraavanlaisella kokoonpanolla. Veikkausliigajoukkueen eurokiireiden vuoksi, Kokkolassa oli mukana miesten joukkueesta ainoastaan yksi pelaaja, oikea laita Casper Terho. Elmo Henriksson aloitti tavalliseen tapaan veräjänvartijana. Hänen edessään laitapuolustajina pelasivat Juho Lehtiranta vasemmalla ja Kalle Wallius oikealla, toppariparina olivat Didí ja Johannes Kytilä, joka oli myös joukkueen kapteeni. Keskikentän kolmikko oli Denis Cukici, Tommi Jäntti sekä Saku Heiskanen. Joukkueen ylimmän oksan muodostivat Samuel Anini Jr. vasemmalla, Terho oikealla ja Agon Sadiku kärjessä.
Ensimmäinen puoliaika
Kamppailu alkoi nollanelosen kannalta mahdollisimman huonosti. Neljännellä minuutilla kotijoukkue sai kulmapotkun oikealta, jota meni antamaan entinen HJK-pelaaja Sebastian Mannström. Hän lähetti korkean kierteisen pallon kohti takatolpan aluetta. Nollanelosen puolustus arvioi tilanteen täysin väärin. Näin KPV:n ylös noussut vasen puolustaja Stanley Amuzie pääsi puskemaan täysin vapaasti lähietäisyydeltä johtomaalin. Ehkä kauden helpoin osuma vastustajalle.
HJK Klubi 04 ei kuitenkaan häkeltynyt huonosta alusta, vaan joukkue otti pallonhallinnan itselleen. Joukkueen kylmäpäisyys myös palkittiin, sillä tasoitusmaalia ei tarvinnut odottaa kauan. Nollanelosella oli 10. minuutilla pitkä pallonhallinta, jonka seurauksena oikealta sisään leikannut Casper Terho sai pelivälineen itselleen noin 20 metriä maalista. Terho otti muutaman kosketuksen ja laukoi terävästi hiukan boksin ulkopuolelta. KPV:n maalivahti Hemmo Riihimäki venytti hienosti vaikean laukauksen eteen. Peliväline kuitenkin kimposi hänen torjunnastaan tolppaan, josta pompanneen pallon tilannetta hyvin seurannut HJK-kärki Agon Sadiku sijoitti tyhjään maalin. Osuma oli Sadikun uran ensimmäinen Ykkösessä.
Tämänkin jälkeen ote pysyi vierasjoukkueella. Tässä vaiheessa nollanelonen pystyi toistuvasti tulemaan laadukkaasti KPV:n prässin alta ylöspäin. 17. minuutilla nollanelosella oli mahdollisuus siirtyä johtoon. Saku Heiskanen pääsi antamaan vapaapotkua vajaasta 20 metristä. Veto oli paha mutta ei huippuvaarallinen. Läpi ottelun hiukan epävarmasti esiintynyt Riihimäki kuitenkin lipsautti pallon käsistään ylärimaan.
Vajaan puolen tunnin kohdalla molemmilla joukkueilla oli lyhyen ajan sisällä omat mahdollisuutensa. Niistä vaarallisin tuli 26. minuutilla, kun KPV:n vasen laita David Zapata sai Klubin boksin sisällä jalkansa vapaaksi, mutta 6–7 metristä lähtenyt laukaus meni klubilaisten onneksi yli. Pari minuuttia myöhemmin Mannström kokeili kaukovetoa, mutta tämänkin laukauksen osoite oli kadoksissa. Tilanteesta seuranneesta maalipotkusta nollanelonen pelasi ehkä ottelun kauneimman hyökkäyksen. Pallo kulki sujuvasti ja dynaamisesti mieheltä miehelle ja päätyi taas Casper Terhon jalkaan. Hän antoi tykkinsä puhua vajaasta 20 metristä, mutta Riihimäki sai venytettyä kätensä pahan vedon tielle.
Tämän jälkeen KPV sai avausjakson parhaan otteensa pelistä. Kotijoukkueen aktiivisuus johti myös maalintekoyrityksiin. 31. minuutilla Eetu Rissanen pääsi puskemaan liian vapaasti pitkästä syötöstä, ja pari minuuttia myöhemmin sama mies pääsi yrittämään laukausta lähietäisyydeltä sivurajaheiton jälkitilanteesta. Raitapaitojen onneksi veto meni ohi.
Nollanelosen loppuhetkien paras paikka tuli viitisen minuuttia ennen taukoa, kun KPV:n Adam Vidjeskogkaatoi Saku Heiskasen 20 metrin päässä kotijoukkueen maalista. Rike oli sen verran vakava, että ottelun päätuomari Jesse Salo antoi siitä pelin ensimmäisen varoituksen. Heiskanen laukoi itse vapaapotkun, joka tällä kertaa osui muuriin.
43. minuutilla päävalmentaja Mika Väyrynen oli pakotettu tekemään ensimmäisen vaihtonsa, kun loukkaantunut Tommi Jäntti ei enää pystynyt jatkamaan peliä. Tilalle juoksi Anton Aaltonen uransa toiseen Ykkösen peliinsä. Kun tämä jäi avausjakson viimeiseksi tilastotapahtumaksi, tauolle mentiin 1-1 lukemissa.
Toinen puoliaika
Kumpikaan joukkue ei tehnyt vaihtoja tauolla. Jostain syystä kotijoukkue tuli kuitenkin pukukopista kentälle määrätietoisempana. Ensimmäiset minuutit mentiin täydellisesti KPV:n tahtipuikon mukaan. Nollanelonen oli sen verran paineen alla, että rikkeitäkin tuli; 49. minuutilla päätuomari Salo varoitti Saku Heiskasta liian aggressiivisesta taklauksesta.
Kesken KPV-painostuksen HJK Klubi 04 loi kuitenkin erinomaisen maalintekotilanteen. Joukkueella oli 55. minuutilla pitkä pallonhallinta, jonka lopuksi pallo tuli vasempaan laitaan Samuel Anini Jr:lle. Tämä eteni boksin sisälle ja antoi hyvin ajoitetun syötön takakierron tehneelle Juho Lehtirannalle. Hänen terävä syöttönsä aivan päätyrajalta löysi maalin edestä vauhdilla tilanteeseen tulleen Casper Terhon. Hän laukoi vasurillaan suoraan ensimmäisellä kosketuksella 6–7 metristä tulisesti. Veto suuntautui aivan yläriman alle, valitettavasti kuitenkin niin lähelle Riihimäkeä, että tämä ehti torjua pelivälineen kulmaksi. Puoli metriä mihin suuntaan tahansa olisi vienyt vierailijat johtoon. Seuranneen kulman jälkitilanteesta Denis Cukici kokeili vielä kaukovetoa, mutta se meni hiukan yli maalin.
64. minuutilla KPV meni ansaitusti johtoon. Kalle Wallius tuikkasi 1v1-tilanteessa David Zapataa vastaan pallon sivurajasta yli. Seuranneen sivurajaheiton viskasi Kyle Curinga kohti nollanelosen maalia. Wallius sai päänsä väliin ensimmäisenä, mutta epäonnistunut pusku suuntautui taaksepäin korkeana kohti oman maalin edustaa. Rangaistuspilkun kohdalla KPV:n Tommi Saarinen sai puolittaisen osuman pelivälineeseen, josta se pomppi kohti takatolpan aluetta. Siellä Justus Lehto otti pallon nätisti haltuun vasemmalla reidellään ja laukoi seuraavalla kosketukselle pallon volleystä lähietäisyydeltä maaliin. Aivan Lehdon lähellä seisoivat Juho Lehtiranta, Johannes Kytilä ja Didí, mutta yksikään heistä ei ehtinyt palloon riittävän nopeasti.
Maalin jälkeen päävalmentaja Mika Väyrynen vaihtoi kärkeen Agon Sadikun tilalle Kai Meriluodon. Viimeiseksi vartiksi kentälle tulivat vielä Chris James ja Robbie Azodo Denis Cukicin ja Casper Terhon paikalle.
Viimeisen 10 minuutin aikana HJK Klubi 04 alkoi saada jonkinlaista kirivaihdetta päälle. 81. minuutilla Saku Heiskanen laukoi 25 metristä; Hemmo Riihimäen torjunta oli hiukan epävarma, ja Kai Meriluoto ehti miltei laukomaan paluupalloon. Kun ottelu näytti jo päättyvän kotijoukkueen voittoon, nollanelonen nousi tasoihin. Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Chris James heitti oikeasta reunasta sivurajaheiton Saku Heiskaselle noin 25 metriä KPV-maalista. Heiskanen otti pallon haltuunsa ja kääntyi näppärästi boksin tuntumassa. Heti perään lähti Heiskasen tavaramerkki, tulinen vasemman jalan laukaus, kohti etualakulmaa. KPV-vahti Hemmo Riihimäki ehti juuri ja juuri pallon eteen, mutta taas pallo kimposi hänen torjunnastaan. Siihen ehti jälleen ensimmäisenä tilannetta hyvin seurannut Kai Meriluoto, joka liukuen ohjasi reboundin ohi Riihimäen. Osuma oli Meriluodon kauden toinen Ykkösessä.
Päätuomari Jesse Salo antoi yllättävän paljon lisäaikaa. Miltei seitsemän lisäminuutin aikana ei tilastotapahtumia kuitenkaan enää tullut, ja näin pisteet tasattiin 2-2 lukemin.
Epävirallinen pyttykerho antaa tällä kertaa tunnustuksensa Ruudun selostajalle Niko-Joonas Tuomiselle, jonka asiantuntevaa ja mukavalla huumorilla väritettyä puhetta oli ilo kuunnella.
KPV:n päävalmentajan Niko Kalliokoski oli ottelun jälkeen luonnollisesti pettynyt.
– Ottelun kuva oli aika odotetun kaltainen. Tiesimme, että vastustaja on tietyillä kentän osa-alueilla hyvä. HJK Klubi 04 aloittikin vahvasti, mutta mekin pääsimme pelin vanhetessa paremmin mukaan.
– Nyt saimme sen johtomaalin, mutta kaveri tuli viiden minuutin päästä tasoihin. Toisella jaksolla pääsimme johtoon, ja olisimme ehkä voineet tehdä paremmalla tuurilla 3–1-osumankin niistä erikoistilanteista. Loppu oli vähän ympäripyöreää peliä. Olin aika varma, että vaikka HJK Klubi 04 nosti lopussa riskitasoa, niin saamme pidettyä johtomme. Vastustaja teki kuitenkin vähän identtisen maalin kuin ensimmäisenkin sivurajaheiton jälkitilanteesta, Kalliokoski harmitteli haastattelussa pelin jälkeen.
Päävalmentaja Mika Väyrysen tunnelmat olivat kollegaa paremmat.
– Jos ensimmäisen jakson jälkeen minulle olisi annettu tämä lopputulos, olisin ollut pettynyt. Nyt tilanne on luonnollisesti erilainen; olen ylpeä, että jätkät pystyivät lopussa nousemaan tasoihin.
– Kokonaisuutena kuitenkin hiukan erikoinen fiilis. Tämä oli mielestäni merkillinen ottelu; molemmilla joukkueilla oli selkeät hyvät ja huonot vaiheensa. Alku oli meiltä tietenkin heikko, kun jäimme heti tappiolle. Pystyimme kuitenkin sen jälkeen ottamaan pelin hyvin haltuumme ja tasoittamaan. Kaiken kaikkiaan olin aika tyytyväinen avausjaksomme hyökkäyspeliin.
– Toinen puoliaika oli meiltä heikompi. Olimme liian suurissa vaikeuksissa esimerkiksi erikoistilanteissa. Niiden puolustamisen parantamisessa on meillä hyvä harjoitusteema seuraavaksi viikoksi, Väyrynen kertoo.
Ottelukoosteen voi katsoa tästä.
KPV:n päävalmentajan Niko Kalliokosken haastattelua voi puolestaan seurata tästä.
HJK Klubi 04:n seuraavaa ottelu on lauantaina 17.7. klo 18.00 Bolt Arenalla FF Jaroa vastaan.
KPV vs HJK Klubi 04 2-2 (1-1)
5. Stanley Amuzie 1-0
10. Agon Sadiku 1-1
64. Justus Lehto 2-1
90. Kai Meriluoto 2-2
HJK Klubi 04:n kokoonpano: Henriksson – Lehtiranta, Kytilä (c), Didí, Wallius – Heiskanen, Jäntti (43. Aaltonen), Cukici (79. Azodo) – Anini Jr., Terho (79. James), Sadiku (67. Meriluoto)