HJK Klubi 04 nousi alivoimalla tasoihin Lahden Reipasta vastaan
Miika Nuutinen: ”Olen ylpeä siitä taistelusta, jolla otimme tänään pisteen.”
HJK Klubi 04 vs Lahden Reipas 1–1 (0–1)
36’ Viljami Jokiranta 0–1
82’ oma maali 1–1
HJK Klubi 04:n kausi jatkui torstaina muutaman viikon kesätauon jälkeen, kun nuori tähtitehdas sai vieraakseen Lahden Reippaan. Viime kaudella samaisessa Kakkosen A-lohkossa kolmanneksi sijoittunut Reipas oli ennakkoon ajateltuna yksi lohkon potentiaalisia kärkiryhmiä, eivätkä lahtelaiset päästäneet Klubia helpolla.
Molemmat joukkueet lähtivät otteluun vahvalla kokoonpanolla. Edellisellä kierroksella Klubin toppariparina debytoinut duo Michael Boamah–Nils Svensson jatkoi avauksessa, ja edustusjoukkueen treenivahvuudessa olleista pelureista kentällä nähtiin David Ezeh, Liam Möller sekä Kaius Hardén. Lahtelaisten yksitoistikosta puolestaan viidellä pelaajalla oli liigakokemusta.
– Ensimmäinen puoliaika oli tasokasta Kakkosen jalkapalloa. Molemmat joukkueet prässäsivät melko aktiivisesti, ja toisaalta molemmilla oli myös kyky pelata vastustajan prässiä vastaan. Siinä mielessä ottelu oli yleisöystävällinen, totesi HJK Klubi 04:n päävalmentaja Miika Nuutinen.
Mainion alkukauden pelannut Klubi joutui ensimmäistä kertaa tappioasemaan kuluvalla kaudella reilun puolen tunnin jälkeen. Vuonna 2006 syntynyt lupaus Viljami Jokiranta irtosi Klubin linjasta ja nosti pelivälineen hallitusti yli Antonio Regueron.
– Pallollinen vaiheemme oli ensimmäisellä jaksolla siinä mielessä hyvä, että saimme paljon etenemisiä ja pystyimme hyökkäämään vauhdilla vastustajan viimeistä linjaa vastaan. Murtautumisvaiheessa olimme kuitenkin heikkoja: emme pystyneet kääntämään etenemisiä maalipaikoiksi tai syvän alueen pallonhallinnoiksi. Lisäksi olin pettynyt prässimme intensiteettiin. Se ei ollut riittävällä tasolla, harmitteli Nuutinen.
Nollanelonen joutui ahdinkoon aivan ensimmäisen jakson loppuhetkillä, kun joukkueen parhaan maalintekijän viittaa kantava Stanislav Baranov katseli pikatahtia kahta keltaista korttia. Jälkimmäinen oli vähintäänkin erikoinen, kun erotuomari Jonathan Mainz tulkitsi Baranovin kaatumisen taklaustilanteessa sukeltamiseksi.
– Aika mielenkiintoinen punainen kortti muutti pelin täysin. Koko taukopalaveri piti miettiä hetkessä uusiksi, kun yhtäkkiä lähtökohta olikin tappioasemassa pelaaminen yhden miehen alivoimalla, naurahti Nuutinen.
Koko toisen puolikkaan alivoimalla pelannut Klubi ei suostunut luovuttamaan täyttä pistepottia Reippaalle, vaan kova työ palkittiin lopulta 82. minuutin tasoitusosumalla. Taka-alueelta kohti boksia jatkettu sivuvapaapotku päätyi lopulta lahtelaispuolustajan päästä ohi Osku Maukosen.
– Täytyy olla tyytyväinen joukkueen mentaliteettiin sekä reaktioon. Teimme ison ryhtiliikkeen peli-ilmeeseemme ja prässäsimme jopa paremmin miesvajaalla. Sitä kautta pystyimme taistelemaan ja pysymään pelissä mukana, ja teimme erikoistilanteesta tärkeän tasoitusmaalin.
Tasapelipiste nosti Klubin jälleen lohkon kärkisijalle, tasapisteisiin joensuulaisen JIPPOn kanssa. Eroa kolmossijan PK-35:en on kertynyt viisi pistettä. HJK Klubi 04 pelaa seuraavan kerran tiistaina 4. heinäkuuta, jolloin PK Keski-Uusimaa saapuu vierailemaan Boltilla.
– Täysin tyytyväinen ei voi missään tapauksessa olla, mutta joka tapauksessa olen ylpeä siitä taistelusta, jolla otimme tänään pisteen. Tästä lähdetään parantamaan kohti tiistaita, jotta saamme silloin pidettyä täydet pisteet Boltilla, summasi Nuutinen.
HJK Klubi 04 vs Lahden Reipas 1–1 (0–1)
36’ Viljami Jokiranta 0–1
82’ oma maali 1–1
HJK Klubi 04:n kokoonpano: Antonio Reguero – Oscar Häggström (70’ Santeri Silander), Michael Boamah, Nils Svensson, Benjamin Dahlström – Aaro Toivonen (46’ Otto Hannula), Liam Möller, Matias Ritari (70’ Hadi Noori) – Stanislav Baranov, David Ezeh, Kaius Hardén (70’ Dylan Hayes)