HJK Klubi 04 otti tärkeän kotivoiton

HJK Klubi 04 kamppailee edelleen paikastaan Ykkösessä. Sunnuntaina alemman jatkosarjan kotiottelussa Bolt Arenalla kaatui Mikkelin Palloilijat maalein 2-0. 

Samuel Anini Jr - HJK Klubi 04. Photo: © Mira Lönnqvist
Samuel Anini Jr

HJK Klubi 04 vs MP 2-0

Isäntäjoukkueen avainhahmo oli maalivahti Elmo Henriksson, jonka useat huipputorjunnat antoivat joukkueelle mahdollisuuden täyteen pistepottiin. Maalintekijöinä kunnostautuivat Samuel Anini Jr.sekä Johannes Yli-Kokko.

Voitosta huolimatta HJK Klubi 04 on sarjassa edelleen 11. sijalla. Tappion kärsinyt MP on viimeisellä säilyjän paikalla, kaksi pistettä nollanelosta parempana. Lopulliset sarjasijoitukset ratkeavat viikon päästä pelattavalla viimeisellä kierroksella. Nollanelonen kohtaa vieraissa MuSan, MP puolestaan pelaa kotonaan jo sarjapaikan menettänyttä JIPPOa vastaan. Mikkeliläiset varmistavat sarjapaikan voitolla. Tasapeli ei riitä MuSalle eikä nollaneloselle. Jos mikkeliläiset eivät pysty tasapeliä parempaan, nollanelonen säilyy vierasvoitolla.

Kauniissa syyssäässä iltavalaistuksessa käyty ottelu oli vaihteleva. Kotijoukkue ei saanut avausjaksolla peliään kulkemaan. Vaikka MP ei hallinnut peliä mitenkään selvästi, sillä oli parhaat maalintekopaikat. Toisella puoliajalla HJK Klubi 04 paransi otteitaan selvästi ja teki kaksi kaunista maalia. Yhden osuman viimeistellyt ja toisen syöttänyt Samuel Anini Jr. nosti kauden maalimääränsä kahdeksaan, millä hän joukkueensa paras maalintekijä. Ottelun ehdoton tähtipelaaja oli kotijoukkueen maalivahti Elmo Henriksson, joka venyi läpi pelin useaan huippupelastukseen.

Nollanelonen lähti säilymisen kannalta huipputärkeään peliin seuraavalla kokoonpanolla; maalissa aloitti tuttuun tapaan Henriksson. Puolustuslinjan muodostivat oikealta Juho LehtirantaBaba MensahPatrik Raitanen sekä Marcello Beuker. Keskikentällä taistelivat Didí, kapteeni Saku Heiskanen sekä Tommi Jäntti. Vasemmalla laidalla avasi Samuel Anini Jr., oikealla toisen kerran tällä kaudella avauksessa Daniel Rökman, kärjessä Johannes Yli-Kokko.

HJK Klubi 04. Photo: © Mira Lönnqvist
Ottelun Man of the Match: Elmo Henriksson, HJK Klubi 04:n maalivahti.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelun alku oli tunnusteleva molemmin puolin. Kotijoukkue sai ensimmäisen puolittaisen tilanteensa 10 minuutin pelin jälkeen. Nollanelonen rakensi hyökkäyksensä laadukkaasti omalta maaliltaan; Patrik Raitanen löysi hyvällä pystysyötöllä keskialueelta Tommi Jäntin, joka jatkoi nopeasti vasempaan laitaan Samuel Anin Jr:lle, joka ajoi hyvin boksin sisään. Valitettavasti viimeinen syöttö ei löytänyt kohdettaan.

Vähitellen vierailijat pääsivät paremmin peliin sisään. Vajaan vartin kohdalla nollanelosen toppari Patrik Raitanen onnistui viime hetkellä katkaisemaan vaarallisen läpisyötön Aatu Manniselle ja tökkäisemään pallon kulmaksi. Reilut viisi minuuttia myöhemmin kotijoukkue sai kamppailun ensimmäisen huippupaikan; Saku Heiskanen riisti pelivälineen MP:n rangaistusalueen tuntumassa. Nopea syöttö Johannes Yli-Kokolle, joka jatkoi välittömästi pystyyn boksiin sisään nouseelle Daniel Rökmanille. Tämä pääsi hyvästä syötöstä nokikkain MP-vahti Jonne Urosen kanssa. Valitettavasti nuoren HJK-hyökkääjän laukaus suuntautui kuitenkin suoraan päin Urosta. Seuranneen kulman jälkitilanteesta Saku Heiskanen pääsi yrittämään vaarallista kaukovetoa, mutta myös tämän Uronen torjui varmasti.

Seuraava huipputilanne tuli parin minuutin päästä vierasjoukkueelle. Didí pelasi itsensä ulos keskialueen kamppailutilanteessa, ja MP:n nuori laituri Topi Keskinen pääsi vapaasti etenemään vasemmalla laidalla. Keskinen kuljetti boksin sisään ja pääsi laukomaan noin 10 metristä. Kotijoukkueen onneksi tämän laukaus suuntautui päin Elmo Henrikssonia, joka onnistui torjunnassaan ilman suuri vaikeuksia.

Vierasjoukkue sai kuitenkin paremmin otteen haltuunsa. 37. minuutilla varmasti läpi ottelun oikeutta jakanut päätuomari Lina Lehtovaara varoitti Patrik Raitasta holtittomasta taklauksesta. Kesken vierasjoukkueen hallinnan maalivahti Uroselle tuli paha lipsahdus; hän arvioi Marcello Beukerin pitkän ristipallon väärin ja veti purkuyrityksessään puhtaan hudin. MP:n onneksi pallo kuitenkin pomppasi oman joukkueen pelaajalle. Seuraavassa tilanteessa kollega vastakkaisessa päässä sen sijaan joutui venymään avausjakson parhaimpaan torjuntaan. MP:n oikea puolustaja Yassin Daoussi antoi oikealta erinomaisen keskityksen, johon ehti ensimmäisenä Aatu Manninen. Tämän erinomainen pusku rangaistuspilkun kohdalta oli jo menossa kohti vasenta alakulmaa, mutta jotenkin Elmo Henriksson onnistui saamaan kätensä pallon eteen. Huipputorjunta.

Kotijoukkueella oli vielä pari minuuttia ennen taukoa Saku Heiskasen kaukolaukaus, mutta kun se meni suoraan Jonne Urosen syliin, tauolle mentiin ilman maalia. 

Toinen puoliaika

Tauolla kumpikaan joukkue ei tehnyt yhtään vaihtoa. Kotijoukkue tuli kentälle pukukopista energisenä. Jo heti ensimmäisellä minuutilla nollanelonen rakensi kauniin pitkän hyökkäyksen, jonka seurauksena Samuel Anini pääsi laukomaan omasta kuljetuksesta, mutta veto meni reilusti yli. Muutama minuutti myöhemmin joukkueella oli nätti kombinaatio, jonka seurauksena Johannes Yli-Kokko yritti syöttöä boksin sisällä maalin edustalla Daniel Rökmanille, mutta MP-puolustus pelasti tilanteen viime hetkellä kulmaksi.

Kesken Klubin painostuksen vierasjoukkue sai huippupaikan; 53. minuutilla MP:n kauden paras maalintekijä Ebuka Samson laukoi tulisesti omasta kuljetuksesta reilusta 20 metristä. Veto oli painumassa oikeaan alakulmaan, mutta jälleen kerran Henriksson venytti itsensä upeasti laukauksen eteen. Viisi minuuttia myöhemmin päätuomari Lehtovaara antoi Saku Heiskaselle varoituksen liian aggressiivisesta taklauksesta.

Reilun tunnin pelin jälkeen nollanelonen siirtyi johtoon. Peli avattiin rauhallisesti vasemmalta keskelle Tommi Jäntille, jolla oli paljon tilaa. Hän ylitti keskialueen ja syötti vasempaan laitaan Samuel Aninille. Anini huomasi, että maalilla ei vielä ollut ketään ja hidasti hyökkäystä sopivasti. Juuri oikeaan aikaan hän antoi matalan keskityksen MP:n maalin eteen, johon Johannes Yli-Kokko ajoitti oman liikkeensä täydellisesti; terävä tuikkaus ensimmäisellä kosketuksella takakulmaan ohi voimattoman Urosen.

Seuraavat 10 minuuttia mentiin kotijoukkueen tahdissa. Heti maalin jälkeen Anini oli murtautumassa laidalta läpi, mutta MP-puolustaja Nuutti Laaksonen kaatoi hänet varoituksen arvoisesti. 72. minuutilla päävalmentaja Mika Väyrynen teki ensimmäiset vaihtonsa. Maalintekijä Yli-Kokko tuli sivuun, ja hänen tilalleen astui Agon Sadiku. Muutama minuutti myöhemmin oli jälleen Henrikssonin vuoro loistaa. Hetkeä aiemmin vaihdosta sisään tullut Arjan Goljahanpoor antoi vasemmalta hyvän keskityksen; vaarallinen Ebuka Samson puski seitsemästä metristä terävästi maan kautta, mutta HJK-vahdin reaktiotorjunta esti maalin.

Väyrynen yritti vaihdoilla varmistaa johtoasemaa. Ensiksi 79. minuutilla kokenut Chris James tuli Saku Heiskasen tilalle. Pari minuuttia myöhemmin Väyrynen teki kaksoisvaihdon; Väinö Vehkonen korvasi Daniel Rökmanin ja Kalle WalliusTommi Jäntin. Viimeiset 10 minuuttia olivat kotijoukkueelta rauhallista pallonhallintaa, minkä seurauksena vierasjoukkue ei enää päässyt uhkaamaan HJK-maalia.

Nollanelonen sen sijaan löi viimeisen niitin lisäajalla. Agon Sadiku voitti vasemmassa laidassa juoksukilpailun pelivälineestä Reetu Räsäsen kanssa. Sadiku piti palloa hetken ja odotti muita pelaajia tukemaan hyökkäystä. Sitten hyvin ajoitettu syöttö löysi rangaistusalueen rajalta liikkeessä olleen Aninin. Tämä sai pallon haltuunsa ja pääsi kasvokkain Urosta vastaan. MP-vahti tuli reilusti maaliltaan ulos, mutta Anini sijoitti pallon maaliin tämän jalkojen välistä.

Täysi pistepotti säilytti nollanelosen mahdollisuudet sarjapaikan säilyttämiseen viimeisellä kierroksella. Sen kunniaksi pitkään hiljaiseloa viettänyt epävirallinen pyttykerho palkitsee kentän parhaana kotijoukkueen maalivahdin Elmo Henrikssonin, joka pelasi tärkeässä paikassa ehkä kauden parhaan pelinsä. Kunniamaininta erinomaisen kauden pelanneelle Samuel Anini Jr:lle, jolla oli tehot 1+1.

Päävalmentaja Väyrynen oli tyytyväinen ottelun jälkeen.

– Olemme iloisia, että viimeisellä kierroksella olemme mukana taistelussa sarjapaikasta, vaikka kaikki ei enää olekaan omissa käsissämme. Lähdemme nauttimaan tästä viikosta ja taistelemaan sarjapaikasta viimeiseen asti.

– Tänään avausjaksolla emme malttaneet liikuttaa vastustajaa riittävästi sivusuunnassa. Toisella puoliajalla paransimme, ja varsinkin ensimmäinen maalimme oli todella laadukas hyökkäys alusta loppuun asti. Kokonaisuudessa olen todella ylpeä siitä, miten pelaajamme puolustivat tänään omaa maaliamme ja johtoasemaamme, Väyrynen kiitti joukkuettaan.

HJK Klubi 04 kohtaa sarjan viimeisessä ottelussa Porissa lauantaina 23.10. klo 15.00 MuSan.

HJK Klubi 04 vs MP 2-0 (0-0)

61. Johannes Yli-Kokko 1-0
90+3. Samuel Anini Jr. 2-0

HJK Klubi 04:n kokoonpano: Henriksson – Lehtiranta, Mensah, Raitanen, Beuker – Didí, Heiskanen (k.) (79. James), Jäntti (83. Vehkonen) – Anini Jr., Rökman (83. Wallius), Yli-Kokko (72. Sadiku)