Hadi Noori AIK:sta HJK Klubi 04:ään kolmen vuoden sopimuksella

19-vuotias keskikenttäpelaaja on ”kaiken kaikkiaan hyvä säätelemään pelin rytmiä”.

Välkommen till Klubi, Hadi!

HJK on tehnyt kolmen vuoden sopimuksen ruotsalaisen keskikenttäpelaajan Hadi Noorin kanssa. Huhtikuussa 19 vuotta täyttänyt Noori kiinnitti HJK Klubi 04:n valmennuksen sekä seurajohdon huomion, kun AIK:n U19-joukkue pelasi harjoitusottelun 04:ää vastaan helmikuussa.

Noori teki Bolt Arenalla harjoituspelissä maalin, ja tuon ottelun jälkeen Klubi tarkkaili Nooria useammankin pelin ajan vakuuttuen näkemästään. 

– Hadin pelaajaprofiili on kiinnostava, sellainen, jota meillä ei ehkä ihan omasta takaa ollut: Hän on pallollisesti erittäin taitava 8-paikan pelaaja, joka pystyy salaamaan ratkaisujaan vastustajalta ja antamaan linjoja murtavia syöttöjä. Lisäksi hän on erinomainen kuljettaja eli kaiken kaikkiaan hyvä säätelemään pelin rytmiä, HJK Klubi 04:n päävalmentaja Miika Nuutinen kuvailee.

Noorin siirto tuli Klubin kannalta mahdolliseksi sen jälkeen, kun HJK oli lainannut keskikenttäpelaajat Niilo Kujasalon KPV:hen ja Altti Hellemaan SJK Akatemiaan. Molemmat kasvavat täten korkoa Klubi 04:ää sarjaporrasta korkeammalla eli Ykkösessä. Lisäksi hyökkääjä Yllson Lika pelaa alkavan kauden lainalla Kakkosen PK Keski-Uusimaassa. 

– Muutamien pelaajien palattua pelikuntoon ja Hadin saavuttua keskikentällämme on nyt todella kova kilpailu pelipaikoista, mikä varmasti kirittää kaikkia entisestään, Nuutinen toteaa. 

Hadi Noori taisteli pallosta HJK Klubi 04:n Stanislav Baranovin kanssa harjoitusottelussa helmikuussa. Jatkossa kaksikko pelaa samassa joukkueessa.

Noori on syntynyt Afganistanissa mutta asunut Ruotsissa pienestä asti. Pelaamisen hän aloitti Uppsalassa, ja viimeiset kolmisen vuotta seurana on ollut Tukholman AIK. Harjoitusaikaa on tullut U19-joukkueen lisäksi tasaisesti myös AIK:n miesten joukkueessa. 

– Pidän Klubin pelityylistä, koska pallo liikkuu vahvasti maata pitkin. Olen itse tekninen ja vahva 1vs1-haastaja, Noori kuvailee. 

– Hadi on nyt viikon verran harjoitellut meidän mukanamme. Hän on sopeutunut nopeasti sekä joukkueeseen että peliin, ja varmasti asiaa auttaa se, että pelityylimme ei kovin radikaalisti eroa AIK:n vastaavasta, Nuutinen kertoo. 

HJK ja AIK sopivat siirrosta huhtikuussa ennen siirtoikkunan sulkeutumista, joten Noori on edustuskelpoinen helsinkiläisjoukkueessa saman tien. 

Hadi Noori laukoi maalin HJK Klubi 04:n verkkoon harjoitusottelussa helmikuussa.