HJK Klubi 04 jatkaa voitolla sarjan kärjessä
HJK Klubi 04 vankisti asemaansa Kakkosen B-lohkon kärjessä, kun se kukisti maanantaina Bolt Arenalla pääkaupunkiseudun paikallisottelussa Grankulla IFK:n 3–1 (1–0).
HJK Klubi 04 vs GrIFK 3–1 (1–0)
Bolt Arenalle saapuneet vajaat 200 katsojaa saivat nauttia kauniissa auringonpaisteessa erikoisesta pelistä. Ottelun ensimmäiset 75 minuuttia olivat kotijoukkueen yksipuolista näytöstä, jonka seurauksena tulostaululla olisi pitänyt olla kahta maalia suurempikin johto. Vartti ennen loppua tullut IFK:n kavennus hajotti kuitenkin Nollanelosen pelin, eikä vierasjoukkueen tasoitus ei olisi ollut suuri vääryys.
Vaihdosta sisään tullut Juho Ojanen niittasi aivan lopussa kuitenkin loppunumeroiksi kotijoukkueen kahden maalin voiton.
HJK Klubi 04 säilytti voiton myötä sarjan johtopaikkansa. Joukkueella on 14 pistettä seitsemän kierroksen jälkeen. Takana hengittää niskaan 11 pisteellä Espoon Palloseura, jolla on kaksi ottelua vähemmän pelattuna.
Täydestä pistepotista huolimatta otteen kirpoaminen harmitti päävalmentaja Miika Nuutista.
– Meidän pitää kasvaa näissä asioissa. Ensiksi: Kun luomme paljon maalintekopaikkoja, meidän pitää ”tappaa” pelit. Toiseksi meidän täytyy johtoasemassa osata jäädyttää peli nyt nähtyä paremmin.
– Ensimmäisten 75 minuutin aikana pelin kaikki perusasiat olivat meidän kontrollissamme. Vastustajan kavennusmaali muutti kuitenkin pelin, ja paniikki ei ollut otteistamme kaukana.
Nollanelosella oli jälleen kaksi pelaajaa Veikkausliigaryhmästä: Matti Peltola aloitti taas toisena topparina. Vielä viime vuonna Nollanelosessa esiintynyt ja tällä kaudella seitsemässä HJK:n Veikkausliigaottelussa pelannut Johannes Yli-Kokko puolestaan pelasi kärjessä.
Ensimmäinen puoliaika
Nollanelonen otti pelin alussa heti ohjat käsiinsä. Ensimmäinen vaarallinen tilanne tuli jo 5. minuutilla, kun keskikentältä ylös noussut Anton Aaltonen sai kimmokepallon itselleen ja pääsi etenemään vaarallisesti vihreäpaitaisen vierasjoukkueen boksin sisään. Terävä laukaus otti kuitenkin kimmokkeen Grani-puolustajasta ja suuntautui sivuverkkoon.
Johto-osumaa ei tarvinnut odottaa kuin vartin. Maalin viimeisteli Aaltonen, joka oli alussa muutenkin kentän näkyvin pelaaja. Hän sai Peltolalta hyvän pystysyötön Granin puolustuslinjan eteen, noin 25 metriä maalista. Aaltonen pelasi ensimmäisellä kosketuksella kauniin seinäsyöttökombinaation Yli-Kokon kanssa ja pääsi murtautumaan vihreäpaitojen boksin sisään. Grani-puolustus ehti viime hetkellä blokkaamaan Aaltosen laukausta, mutta peliväline otti niin pahan kimmokkeen että pomppasi ohi IFK:n maalivahdin Tatu Hämäläisen.
Seuraavan vartin aikana Aaltosella oli mahdollisuus toiseenkin osumaan. Lisäksi Daniel Rökman ja Aaro Toivonen pääsivät laukomaan hyvistä paikoista. Vierasjoukkueen ensimmäinen vaarallinen hyökkäys tuli vasta 33. minuutilla, kun joukkue pääsi nopeaan vastahyökkäykseen Klubin keskialueen pallonmenetyksen jälkeen. Ylilaukaukseen päättynyt yritys oli samalla kauniaislaisten ainoa maalintekomahdollisuus avausjaksolla.
Klubilla sen sijaan oli useampikin paikka lisätä johtoaan. Rökmanilla oli vartti ennen taukoa vaarallinen veto rangaistusalueen rajalta. Tatu Hämäläinen kuitenkin venytti kätensä hienosti laukauksen eteen. Lisäksi muutama minuutti ennen taukovihellystä Yli-Kokolla oli kaksi tilaisuutta viedä isäntäjoukkue kahden maalin johtoon; ensiksi vihainen veto vajaasta 10 metristä nopean vastaiskun jälkeen, sitten suora vapaapotku noin 25 metristä hiukan ohi. Kun näissä ei onnistuttu, tauolle mentiin nollanelosen maalin johdossa.
Toinen puoliaika
Kotijoukkueen selkeä hallinta jatkui toisen puoliajan alussa. Ensimmäisten viiden minuutin aikana nollanelosella oli neljä kulmaa. Näistä viimeisin johti myös kamppailun toiseen osumaan. Oikealta tullut kulma annettiin lyhyenä. Ovela kombinaatio johti Rökmanin vaaralliseen laukaukseen, jonka Hämäläinen onnistui torjumaan. Peliväline ajautui lopulta vasemmalta laidalta boksin sisään jälleen Rökmanille, joka kääntyi pienessä tilassa ja ampui terävän, matalan laukauksen takakulmaan.
Rökmanilla oli tunnin kohdalla mahdollisuus tehdä toinenkin osuma, kun hänen vetonsa otti pahan kimmokkeen; Hämäläinen oli heittäytynyt toiseen suuntaan, mutta pallo vieri hiukan ohi tolpan. Peli näytti tässä vaiheessa olevan täysin kotijoukkueen hallinnassa.
Nuutinen teki kaikki vaihtonsa viimeisen 20 minuutin aikana. Ensiksi 70. minuutilla tuli kaksoisvaihto, jossa Altti Hellemaa tuli keskikentälle Anton Aaltosen tilalle ja oikeaan laitaan Ricardo Cardoson paikalle astui pitkästä loukkaantumisesta toipunut Liam Möller. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Yli-Kokko sai tehdä tilaa Kaius Hardénille ja Rökman Juho Ojaselle. Viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Kailash Bhandari korvasi vielä Viggo Blummén.
Englantilaisessa jalkapallotermistössä on sanonta ”against the run of play”. Se olisi kuvannut täydellisesti Granin kavennusmaalia vartti ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
GrIFK:n historiassa eniten maaleja sarjaotteluissa tehnyt 37-vuotias Petter Meyer lisäsi yhden osuman komeaan listaansa. Vierasjoukkue eteni oikealta ja pääsi hyvään keskitystilanteeseen. Matala pallo Klubin rangaistuspilkun tietämille yllätti jostain syystä kotijoukkueen puolustuksen, koska Meyer oli täysin vapaana ja sijoitti pallon rauhallisen varmasti ohi Niemelän.
Kavennusmaali lamaannutti jostain syystä Nollanelosen. Viimeisen vartin aikana vieraiden tasoitusosuma oli lähempänä kuin Nollanelosen kolmas maali. Kotijoukkue kuitenkin teki ottelun viimeisen maalin.
Lukuisten vaihtojen ja muutaman loukkaantumisen vuoksi päätuomari Samuli Stenman oli antanut reilusti lisäaikaa. Sitä oli pelattu jo kuusi minuuttia, kun vaihdosta sisään tullut Liam Möller prässäsi aggressiivisesti Granin puolustusta ja onnistui tökkäämään pallon takaisin vierasjoukkueen boksin sisälle. Sekavassa kamppailussa pallosta peliväline ajautui lopulta Juho Ojaselle, joka onnistui ohittamaan Tatu Hämäläisen Grani-maalissa ja sijoittamaan pelivälineen tyhjään maaliin. Näin täysi pistepotti jäi erikoisten tapahtumien jälkeen Helsinkiin.
Nyt Nollanelosella on edessään pieni lepojakso, koska seuraava sarjaottelu on vasta reilun parin viikon päästä.
– Me harjoittelemme vielä tämän viikon, ja sitten pidämme viikon loman. Tosin monilla meidän pelaajillamme on edessään edustustehtävä, kun 2004-syntyneiden maajoukkue pelaa kesäkuussa maaotteluita kahdella eri ryhmällä. Sitten meillä on edessä ottelu Jazzia vastaan, joka on kauden ensimmäinen kamppailu luonnonnurmella.
– Myönteisinä uutisina voi kertoa, että on todella hienoa saada kevään loukkaantumisista ja sairasteluista kärsineet Benjamin Dahlström, Santeri Silander ja Liam Möller takaisin vahvuuteen, päävalmentaja Nuutinen kertoo lähiviikkojen ohjelmasta ja pelaajatilanteesta.
HJK Klubi 04 – GrIFK 3-1 (1-0)
16′ 1-0 Anton Aaltonen
51′ 2-0 Daniel Rökman
75′ 2-1 Petter Meyer
90+6′ 3-1 Juho Ojanen
HJK Klubi 04:n kokoonpano: Matias Niemelä – Viggo Blummé (85´Kailash Bhandari), Matti Peltola, Michael Boamah, Oscar Häggström – Anton Aaltonen (70´ Altti Hellemaa), Aaro Toivonen, Niilo Kujasalo (k) – Ricardo Cardoso (70´ Liam Möller), Johannes Yli-Kokko (78´ Kaius Hardén), Daniel Rökman (78´ Juho Ojanen)
HJK Klubi 04:n seuraava peli on Porissa lauantaina 18. kesäkuuta klo 19.00 Jazzia vastaan.