HJK Klubi 04 joutui tyytymään tasapeliin kauden avausottelussaan
Nollanelonen nousi maalin tappioasemasta johtoon mutta menetti voiton viime hetken rangaistuspotkumaalilla.
Honka Akatemia vs HJK Klubi 04 3–3
Kakkosen B-lohkon avausottelu pelattiin tiistai-iltana Tapiolan tekonurmella, kun yhteen ottivat kahden Veikkausliiga-seuran reservijoukkueet. Entisen HJK Akatemian valmentaja Abdi Mohamedin johtama Honka Akatemia oli jo kevään harjoitusotteluissa osoittanut olevansa todennäköisesti yksi nollanelosen kovimmista kilpailijoista sarjanousun tavoittelussa.
Ottelu vastasi ennakko-odotuksia, ja noin parinsadan hengen suuruinen yleisö sai nähdä hyvätasoisen sekä viihdyttävän Kakkosen kamppailun. Ottelu oli kenttätapahtumien perusteella tasainen, ja molemmilla joukkueilla oli omat hyvät hetkensä. Tasapeliä voidaan pitää oikeutettuna lopputuloksena, vaikka Honka tasoittikin vasta lisäajalla rangaistuspotkusta.
HJK Klubi 04:n päävalmentaja Miika Nuutinen oli luonnollisesti pettynyt voiton luisuttua käsistä viime metreillä.
– Kaikkia tietenkin harmittaa, mutta kaikesta voi ottaa oppia. Isossa kuvassa olin tyytyväinen avausjakson alkuun. Meidän täytyy kuitenkin saada oma pelimme nopeammin kasaan, kun menetämme kontrollin. Nyt näin ei käynyt ensimmäisellä puoliajalla, ja olimme puoliajan loppua kohti ongelmissa useassa eri pelinvaiheessa.
Karvaasta pettymyksestä huolimatta Nuutinen näki Klubin esityksessä myös hyvää.
– Aloitimme toisen puoliajan erinomaisesti. Emme halunneet vaihtaa tauolla pelaajia, koska luotimme siihen, että muutamalla rakenteellisella muutoksella saamme pelimme kuntoon. Näin myös tapahtui, mistä olen iloinen. Paljon jäi tietenkin myös parannettavaa, esimerkiksi hyökkäyserikoistilanteissa haluamme olla paljon nähtyä tehokkaampia. Se on yksi esimerkki asioista, joiden kanssa jatkamme määrätietoista työtä harjoituskentällä, Nuutinen analysoi.
Ensimmäinen puoliaika
Kakkosen kauden avausottelu alkoi vauhdikkaasti, eikä kumpikaan joukkue peruutellut. Klubi otti pallonhallinnan kotijoukkue Honka Akatemian hakien riistoja. Klubi loi ensimmäisen vaarallisen tilanteen 10. minuutilla, kun pallo ajautui Ricardo Cardoson hyvän kuljetuksen jälkeen Daniel Rökmanille. Laitahyökkääjän laukaus kimposi kuitenkin Honka-puolustajasta ohi maalin.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Klubi hyödynsi paikkansa: Altti Hellemaa ja Anton Aaltonen aiheuttivat kauniilla kombinaatiollaan kaaosta Hongan rangaistusalueella, ja peliväline ajautui lopulta Erikson Carlosille, joka sijoitti pallon rauhallisesti ohi Honka-vahti Roope Paunion.
Honka tasoitti nopeasti, kun 21. minuutilla vielä viime kaudella nollanelosta edustanut Chris Ottia pelasi hyvän syötön boksissa päivystäneelle Aleksandar Katanicille. Serbikärki ohitti Klubi-toppari Michael Boamahin ja sijoitti pallon ohi voimattoman Matias Niemelän.
Hongan tasoitus käänsi ottelun päälaelleen, kun hyvän alun pelannut nollanelonen menetti otteensa. Honka loi painetta Klubin maalille ja aiheutti prässillään suuria haasteita Klubin pelinavaamiselle.
Kotijoukkue Hongan painostus tuotti tulosta hieman ennen taukovihellystä: Klubin purku epäonnistui, ja pallo tippui rangaistusalueen kaarelle Asla Peltolalle, joka otti pallon hyvin haltuunsa ja vei kotijoukkueen johtoon laadukkaalla laukauksellaan.
Toinen puoliaika
Klubi tuli pukukopista kentälle latautuneena: toisen jakson ensimmäinen vartti oli vierasjoukkue Klubin miltei täydellistä hallintaa. Tasoitusmaaliakaan ei tarvinnut odottaa kauaa, kun Aaltonen murtautui oikealta kaistalta Hongan boksiin ja tarjoili erinomaisen syötön Viggo Blummélle, jolla oli helppo työ siirtää pallo maaliin viidestä metristä.
Kotijoukkue Honka sai tunnin kohdalla luotua vaarallisen paikan kuin tyhjästä, mutta Niemelä selvitti tilanteen hienosti. Tilanteen jälkeen Honka alkoi saamaan jälleen kiinni omasta pelistään, ja Klubin päävalmentaja Nuutinen toi tuoreita jalkoja kentälle tuplavaihdollaan: Aaltonen ja Cardoso tekivät tilaa Aaro Toivoselle ja David Ezehille.
Viitisen minuuttia myöhemmin Klubi suoritti kolmannen vaihtonsa, kun avausmaalin viimeistellyt Erikson Carlos tuli vaihtoon, ja pitkään sivussa ollut HJK:n edustusjoukkueen Samuel Anini jr kirmasi kentälle.
Anini osoitti heti vaarallisuutensa 1v1-tilanteissa, kun nuori laituri ohitti vasemmalla laidalla Honka-puolustajan. Anini oli edetä vaarallisesti boksiin, mutta Honka-pakki rikkoi nuorukaista aivan rangaistusalueen rajamailla. Klubiin maaliskuussa siirtynyt Hellemaa laukoi vaparin kierteisenä Honka-maalin etuyläkulmaan, ja Klubi siirtyi 3–2-johtoon vartti ennen päätösvihellystä.
Nuutinen käytti viimeisen vaihtonsa, kun Kaius Hardén korvasi maalintekijä Hellemaan keskikentällä. Ottelun viimeisillä hetkillä nähtiin tiukkaa taistelua, ja iskuja otettiin vastaan molemmin puolin. Taistelun tuoksinassa ottelun erotuomari Juuso Vuorinen antoi varoitukset Klubin Toivoselle ja Hongan Amos Ramströmille. Myös Niemelä nappasi keltaisen kortin pelin viivyttämisestä.
Isäntäjoukkueen kiri palkittiin ottelun viimeisillä hetkillä: Honka sai lisäajalla keskialueen vapaapotkun, jonka jälkeen pallo pelattiin kohti Klubin boksia. Nollanelosen maalivahti Niemelä lähti tavoittelemaan korkeaa palloa mutta törmäsi pallontavoittelutilanteessa sen verran rajusti vastustajaan, että erotuomari Vuorinen vei pallon yhteentoista metriin, ja Daniel Heikkinen viimeisteli pilkulta Hongan tasoituksen ottelun viimeisillä sekunneilla.
FC Honka Akatemia – HJK Klubi 04 3–3 (2–1)
13´ 0–1 Erikson Carlos
21´ 1–1 Aleksandar Katanic
43´ 2–1 Miska Peltola
50´ 2–2 Viggo Blummé
75´ 2–3 Altti Hellemaa
90+4´ 3–3 Daniel Heikkinen rp.
HJK Klubi 04:n kokoonpano: Matias Niemelä – Oscar Häggström, Gentrit Kovaqi, Michael Boamah, Viggo Blummé – Anton Aaltonen (65. Aaro Toivonen), Altti Hellemaa (83. Kaius Hardén), Niilo Kujasalo – Ricardo Cardoso (65. David Ezeh), Erikson Carlos (70. Samuel Anini Jr.), Daniel Rökman
HJK Klubi 04:n seuraava ottelu pelataan sunnuntaina 24. huhtikuuta klo 17.00, kun Hämeenlinnan Jalkapalloseura saapuu vierailemaan Bolt Arenalle.