HJK Klubi 04 nousi voitolla sarjakakkoseksi

HJK Klubi 04 pääsi juhannuslomalle hyvillä mielin, kun joukkue kukisti torstaina Bolt Arenalla Espoon Palloseuran puhtaasti maalein 2–0. Maalintekijöinä kunnostautuivat Erikson Carlos ja Kaius Hardén. 

HJK Klubi 04 – EPS 2–0 (1–0) 

HJK Klubi 04 nousi voiton myötä sarjassa toiseksi – Tampere United on pisteen edellä. Päävalmentaja Miika Nuutinen oli tyytyväinen niin peliesitykseen kuin lopputulokseenkin. 

– Tämä oli meiltä tasapainoinen ja ehjä esitys, paransimme viime lauantain Jazz-pelistä usealla eri osa-alueella. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että tällä kertaa johtoasemassa peli pysyi kontrollissa loppuun asti. 

Ottelun lähtötilanne oli mielenkiintoinen. Kamppailu oli toinen parin viikon maajoukkuetauon jälkeen, jonka aikana moni nollanelosen pelaaja oli pukenut Suomi-paidan päällensä. Sarjapelit aloitettiin viikko sitten 3–3-vierastasapelillä Jazzia vastaan.  

Nyt tavoitteena oli ottaa täysi pistepotti hyvin Kakkosessa aloittaneelta nousijajoukkueelta. EPS on ollut tilastollisesti erikoinen joukkue. Espoolaisten peleissä oli tehty Kakkosen B-lohkossa ylivoimaisesti vähiten maaleja kumpaankin päähän. Joukkueen puolustus oli ollut ennen Klubi-peliä sarjan selvästi paras, vain neljä päästettyä maalia seitsemässä pelissä. Toisaalta espoolaiset olivat itse viimeistelleet vain kuusi maalia.  

Torstain kamppailun jälkeen EPS:n maaliero on 6–6 kahdeksassa ottelussa. Sarjan maalirikkaimmat pelit on nähty Ilves-Kissojen otteluissa, 47 osumaa yhdeksässä kamppailussa (27–20). 

Torstaina nähdyn pelin perusteella EPS:n tilasto vähämaalisista peleistä ei yllätä. Bolt Arenalla nähty kamppailu oli laadukas Kakkosen peli, mutta erinomaisia maalintekotilanteita oli molemmissa päissä vähän.  

Ottelun kokonaiskuva oli selkeä: kotijoukkue piti palloa enemmän ja pystyi myös luomaan useampia maalipaikkoja. Vieraiden pahimmat tilanteet tulivat erikoistilanteista. Nollanelosen siirryttyä reilun tunnin pelin jälkeen kahden maalin johtoon espoolaiset eivät saaneet kunnon kirivaihdetta päälle. 

Ensimmäinen puoliaika 

EPS tuli Bolt Arenalle rohkeasti: joukkue prässäsi klubilaisten pelin avaamista aggressiivisesti. Joukkue sai myös heti ensimmäisellä minuutilla laukauksen kohti isäntäjoukkueen maalia. Läpi ottelun luotettavasti pelannut isäntien maalivahti Matias Niemelä nappasi kuitenkin kohti tulleen kaukovedon varmasti hyppysiinsä.

Nollanelonen sopeutui nopeasti espoolaisten taktiikkaan ja onnistui ohittamaan espoolaisten ylimmän prässinlinjan ilman suuria vaikeuksia. Kotijoukkueen ensimmäinen puolivaarallinen tilanne avautui 7. minuutilla, kun Kaius Hardén tavoitteli keskityksellä hyvän hyökkäyksen päätteeksi maalin edessä ollutta Erikson Carlosia. Hereillä ollut EPS-puolustus ehti palloon kuitenkin ensimmäisenä.  

Pari minuuttia myöhemmin osat vaihtuivat. Nyt Erikson Carlos antoi vaarallisen keskityksen takatolpan alueelle, jossa David Ezeh ja Hardén kyttäsivät palloa. Espoolaisten puolustus blokkasi kuitenkin tämänkin tilanteen. 

EPS:n alkuminuuttien vaarallisin tilanne tuli 10. minuutilla. Niemelä ei onnistunut saamaan reilusta 20 metristä tullutta vaikeaa kaukovetoa kiinni. Peliväline kimposi hänen rinnastaan takatolpan alueelle, jossa palloon ehti ensimmäisenä Chuya Uwano. Japanilaishyökkääjän veto reboundista meni kuitenkin hiukan maalin ohi. Saman tilanteen yhteydessä tuli ottelun ensimmäinen tilastomerkintä, kun päätuomari Lassi Matilainen varoitti hyötynäkökohtaa soveltaen HJK-toppari Taavi Armista edellisessä tilanteessa tapahtuneesta rikkeestä. 

EPS:n vaaratilanteen jälkeen nollanelonen otti pelin selvemmin haltuunsa. Painostus johti myös ottelun avausmaaliin 20. minuutilla. Oikeaan laitaan liikkunut Erikson Carlos sai pitkän syötön haltuunsa rangaistusalueen reunan lähellä. Espoolaisten puolustus oli tilanteessa hajallaan, ja näin brasilialaishyökkääjä pääsi etenemään 1v1-tilanteessa boksin sisälle. Vastassa ollut Rasmus Sipi joutui ohitetuksi ja yritti kädellään estää Eriksonia, joka kaatui. Päätuomari Matilaisen mielestä rike oli rangaistuspotkun arvoinen. Erikson asettui itse ampumaan rankkaria ja sijoitti pelivälineen varmasti oikeaan alakulmaan ohi EPS-vahti Heikki Louhivaaran

Erikson Carlos juhli 1–0-maaliaan yhdessä kapteeni Niilo Kujasalon kanssa.

Pian maalin jälkeen espoolaisilla oli hyvä tilaisuus tasoittaa ottelu kulmapotkusta, kun pallo otti maalinedushässäkässä pahan kimmokkeen, mutta Niemelä torjui vaarallisen näköisen tilanteen uudeksi kulmaksi. Muuten kotijoukkueen maali ei muuttanut pelin kuvaa suuresti. EPS:n vaarallisimmat tilanteet tulivat edelleen erikoistilanteista. Nollanelonen piti edelleen pelivälinettä enemmän hallussaan, mutta vieraiden puolustus oli hyvin organisoitu. 

Vajaan puolen tunnin kohdalla kotijoukkueella oli laadukas pitkä hyökkäys, jossa edettiin lyhyestä maalipotkusta kentän vasemmalle laidalle. Laadukkaan pallonhallinnan avulla pelin painopiste siirtyi keskialueella oikealle laidalla, jossa Erikson Carlos pääsi etenemään keskityspaikkaan asti. Brasilialaisen syöttö löysi maalin takatolpalta Kaius Hardénin, mutta tämä oli niin hankalassa asennossa, että pusku jäi voimattomaksi.  

Heti Klubin maalipaikan perään vastapäässä EPS:n Carlo Vartiainen oli päästä nokikkain Niemelän kanssa, mutta HJK-vahdin erinomainen vastaantulo esti vaarallisemman tilanteen. Vielä reilu 10 minuuttia ennen ensimmäisen puoliajan loppua espoolaiset saivat vapaapotkuun oikeasta reunasta noin 25 metriä maalista.  

Maalin eteen annettuun korkeaan palloon ehti ensimmäisenä kotijoukkueen Benjamin Dahlström. Hänen puskunsa suuntautui kuitenkin huolestuttavan näköisesti kohti omaa maalia, onneksi peliväline kuitenkin sujahti päädyn ohi klubilaisittain tolpan paremmalta puolelta. 

44. minuutilla kotijoukkueella oli hyvä mahdollisuus siirtyä kahden maalin johtoon: Kaius Hardén teki hyvän pystyjuoksun ja sai syötön vauhdissa jalkaansa 25 metriä EPS-maalista. Hänellä oli mahdollisuus päästä nokikkain EPS-vahti Louhivaaran kanssa. HJK-hyökkääjä ajautui kuitenkin liian sivuun ja ampui ohi maalin.  

Kun tämä tilanne ei tuottanut tulosta, avausjakson viimeiseksi tilastotapahtumaksi jäi EPS:n ex-nollanelosen pelaajan Richard Florentin saama varoitus viisi minuuttia ennen taukovihellystä. Näin tauolle mentiin kotijoukkueen maalin johdossa. 

Toinen puoliaika 

Tauolla päävalmentaja Nuutinen vaihtoi David Ezehin tilalle Daniel Rökmanin. Toinen puoliaika alkoi tasaisissa mutta tilanneköyhissä merkissä. Nollanelosen 2–0-osuma tuli 64. minuutilla käytännössä jakson ensimmäisestä hyvästä maalintekopaikasta. 

Tilanne muistutti hiukan avausosumaa. Erikson Carlos sai jälleen pitkän syötön oikeaan laitaan, josta hän lähti haastamaan espoolaisten puolustusta. Hän murtautui kahden EPS-puolustajan ohi rangaistusalueen sisälle, antoi matalan, kovan syötön maalivahdin alueen sisälle. Kaius Hardén oli liikkunut tilanteeseen oikea-aikaisesti ja pääsi sijoittamaan pelivälineen tyhjään maaliin. Osuma oli Hardénille kauden kolmas, millä hän johtaa joukkueen maalipörssiä yhdessä Altti Hellemaan kanssa. 

Heti maalin jälkeen päävalmentaja Nuutinen teki kaksoisvaihdon: Viggo Blummé tuli vasemmaksi puolustajaksi Benjamin Dahlströmin tilalle ja Liam Möller korvasi Erikson Carlosin oikealla laidalla. Viisi minuuttia myöhemmin Anton Aaltonen otti Hellemaan paikan keskikentällä. 

Benjamin Dahlström (oik) pelasi toisessa ottelussa peräkkäin HJK Klubi 04:n avauskokoonpanossa.

Johtomaalin jälkeen molemmat joukkueet liikuttivat pelivälinettä pääasiassa keskialueella. Huippuvaarallisia tilanteita oli molemmilla joukkueilla vähemmän kuin avausjaksolla. Espoolaisten paras kavennusmahdollisuus tuli reilu 15 minuuttia ennen täyttä aikaa, kun vaihdosta sisään tullut Rasmus Tamm pääsi laukomaan noin 10 metristä. Klubilaisten onneksi veto suuntautui kuitenkin hiukan ohi Klubi-maalin.  

Nuutinen vaihtoi vielä kamppailun loppuminuuteiksi Ville Vuorisen maalintekijä Hardénin tilalle. Ottelun viimeiseksi tilastotapahtumaksi jäi EPS:n Blend Dorocin varoitus viime sekunneilla hänen nahinoituaan sivurajaheiton yhteydessä. 

Epävirallinen pyttykerho jakaa parhaan pelaajan palkintonsa kahdelle pelaajalle: maalinsa puhtaana pitäneelle maalivahti Matias Niemelälle sekä avausmaalin viimeistelleelle Erikson Carlosille, joka oli kentällä ollessaan mukana miltei jokaisessa kotijoukkueen vaarallisessa tilanteessa. 

Voiton lisäksi päävalmentaja Nuutinen iloitsi siitä, että joukkueen terveystilanne on viime viikkoina parantunut. 

– Liam Möller pääsee päivä päivältä lähemmäksi hyvää pelikuntoa toivuttuaan pitkästä loukkaantumisesta. Myös Viggo Blummé teki paluun kentille pienen sairastelun jälkeen. Vaikka tilanne ei ole aivan sama kaikilla pelipaikoilla, meillä alkaa olla tietyillä alueilla olla erinomainen kilpailutilanne. 

Teksti: Juha Valla 

HJK Klubi 04 vs EPS 2–0 (1–0)  

20′ 1-0 Erikson Carlos
64′ 2-0 Kaius Hardén 

HJK Klubi 04:n kokoonpano: Matias Niemelä – Kailash Bhandari, Taavi Arminen, Michael Boamah, Benjamin Dahlström (65´ Liam Möller) – Altti Hellemaa (70´ Anton Aaltonen), Aaro Toivonen, Niilo Kujasalo (k) – Erikson Carlos (65´ Viggo Blummé), Kaius Hardén (83´ Ville Vuorinen), David Ezeh (46´ Daniel Rökman) 

HJK Klubi 04:n seuraava peli on Bolt Arenalla torstaina 30. kesäkuuta klo 18.30 Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan.