HJK Klubi 04:n harjoituspelit jatkuvat
HJK Klubi 04 on pelannut viime aikoina yhden harjoituspelin viikkotahdilla.
Puolitoista viikkoa sitten tuli maalin tappio Veikkausliigajoukkue Ilvekselle Tampereella maalein 1–2 (0–2). Viime viikonloppuna puolestaan kohdattiin oman sarjatason joukkue, kun vastaan asettui Helsingin paikalliskamppailussa Atlantis FC. Tässä pelissä tasattiin ”pisteet” maalein 2–2 (1–1).
Nollanelosen päävalmentaja Miika Nuutinen kertoo, että joukkueen asenne on harjoituspeleissä ollut kohdallaan. Esimerkiksi Veikkausliigajoukkue Ilvestä vastaan raitapaidat roikkuivat pitkään mukana, vaikka rehellisyyden nimissä kaksi sarjaporrasta ylempänä pelaavat tamperelaiset olivat pelissä niskan päällä. Viime viikonlopun Atlantis-pelistä jäi enemmän jossiteltavaa, eikä pistejako tyydyttänyt HJK-valmentajaa.
– Vaikka Ilves hallitsi peliä selvästi, oli meilläkin hetkemme. Tämä oli tärkeä ottelu meille varsinkin puolustuspelin näkökulmasta. Näimme paljon vaivaa siinä, että pysyimme pelissä mukana ja onnistuimme saamaan aikaan pienen loppukirinkin.
– Atlantis-pelistä harmittaa, että emme pystyneet ottamaan pelistä voittoa. Hyvää oli se, että aiheutimme prässillämme vastustajalle paljon ongelmia. Parannettavaa puolestaan jäi siinä, että hyökkäyspäässä meillä oli ajoittain turhan kiire. Tämä taas johti turhiin pallonmenetyksiin.
– Vaikka kaikissa peleissä on ollut hyviä hetkiä, meillä ei vielä ole ollut yhtään ehjää peliä. Sitä lähdetään tavoittelemaan lauantaina Saharassa, kun vastaan asettuu Saharassa klo 17.00 FC Hongan Akatemia.
Ilves vs HJK Klubi 04 2–1 (2–0)
28′ Ilari Mettälä 1–0
38′ Tabi Manga 2–0
70′ Erikson Carlos 2–1 rp.
HJK Klubi 04:n kokoonpano: Elmo Henriksson – Ville Vuorinen (56. Kailash Bhandari), Taavi Arminen, Boamah, Oscar Häggström – Niilo Kujasalo, Anton Aaltonen (79. Luigi Morães), Aaro Toivonen (67. Viggo Blummé) – Gué (45. Erikson Carlos), David Ezeh (56. Kaius Harden), Daniel Rökman
HJK Klubi 04 vs Atlantis FC 2–2 (1–1)
7′ 1-0 Rökman
27′ 1–1 Atlantis FC
48′ 2–1 Ezeh
81′ 2–2 Atlantis FC
HJK Klubi 04:n kokoonpano: Matias Niemelä – Viggo Blummé (62. Ville Vuorinen), Haruna Abubakar (72. Taavi Arminen), Patrik Raitanen, Kailash Bhandari (45. Oscar Häggström) – Aaro Toivonen (38. David Ezeh), Anton Aaltonen, Liam Möller (72. Luigi Morães) – Erikson Carlos (56. Gué), Kaius Harden, Daniel Rökman