Keskuspuolustaja Oliver Pettersson EIF:stä HJK:n organisaatioon
U19-maajoukkueen luottomies palkittiin Suomen parhaana, kun Minihuuhkajat kukisti maaliskuussa Saksan Bolt Arenalla.

19-vuotias toppari Oliver Pettersson siirtyy Ykkösen EIF:stä HJK:n organisaatioon. HJK maksaa siirrosta tammisaarelaisille siirtokorvauksen. Petterssonin ja HJK:n sopimus ulottuu kauden 2023 loppuun, sisältäen seuran option vuodesta 2024, ja keskuspuolustaja harjoittelee jo tänään ensimmäistä kertaa HJK Klubi 04:n mukana.
– Oliver on nuori ja potentiaalinen keskuspuolustaja, jota HJK on seurannut jo pidempään. Halusimme vahvistaa Klubi 04:n puolustusta loppukaudelle ja tarjota Oliverille myös mahdollisuuden aistia edustusjoukkueen vauhtia. Kiitokset EIF:lle Oliverin kanssa tehdystä hyvästä työstä – uskomme, että nuorukainen ottaa HJK:n organisaatiossa seuraavat kehitysaskeleet, toteaa HJK:n Head of scouting Henri Määttä.
EIF:n runkopelaajiin Ykkösessä lukeutunut keskuspuolustaja kuvailee itseään kokonaisvaltaiseksi pelaajaksi.
– Tykkään pelata kovaa, ja olen hyvä puolustamaan eteenpäin. Samalla olen aika pallovarma, osaan avata peliä.
Espoolainen Pettersson pelasi EIF:ssä runsaat puolitoista vuotta. Juniorivuotensa hän vietti EPS:ssä ja Hongassa. Ennen tammisaareen siirtymistään hän ehti pelata 17-vuotiaana EPS:ssä yhden kauden ajan Kakkosta.
– Tuntuu, että olen sekä EPS:n että Hongan kasvatti. Molemmat ovat tehneet osansa, Pettersson naurahtaa.
– Viihdyin erittäin hyvin myös Tammisaaressa. Kiitokset EIF:lle kaikesta ja myös mahdollisuudesta siirtyä Klubiin. Toivon, että seura saavuttaa tavoitteensa loppukaudella.
Pettersson esiintyi vahvasti Suomessa keväällä pelatussa U19 EM-jatkokarsintaturnauksessa. Suomen lohkossa pelasivat suurmaat Belgia, Italia ja Saksa, ja Pettersson palkittiin Suomen parhaana, kun Minihuuhkajat kaatoi Saksan Bolt Arenalla 1–0 Casper Terhon tehtyä voittomaalin.
Tervetuloa Klubiin, Oliver!
