HJK Klubi 04:n seuraava vastustaja on Atlantis FC

HJK Klubi 04 jatkaa harjoituspelejään Kakkosen seuroja vastaan. Nyt vastassa on lauantaina 10.4.2021 kello 12.00 Bolt Arenalla Atlantis FC.

HJK Klubi 04. Photo: © Mira Lönnqvist

Reilu viikko sitten nollanelonen katkaisi neljän ottelun tappioputkensa 0-0 tasapelillä NJS:ää vastaan. Lauantain vastustaja Atlantis FC on tuttu, sillä joukkue pelasi nollanelosen tappiottomalla nousukaudella samassa Kakkosen B-lohkossa. Normaalista poikkeavan koronaohjelman vuoksi joukkueet kohtasivat toisensa kolme kertaa. Kaikki pelit päättyivät sinivalkoisten voittoon, mutta varsinkin ensimmäinen keskinäinen kamppailu heinäkuun alussa oli erittäin vaihteleva. Pelistä muodostui samalla kauden käännekohta; nollanelonen nousi vieraspelissä 1-3 tappioasemasta 4-3 voittoon Kai Meriluodon hattutempun avittamana. Voiton jälkeen nollanelonen ei menettänyt sarjassa enää pistettäkään.

Alkavalla kaudella Atlantis pelaa Kakkosen A-lohkossa mm. FC Kiffenin ja KäPan kanssa. Joukkue ei osallistunut talvella Kakkosen Suomen Cupiin, mutta se on pelannut ahkerasti harjoituspelejä tammikuun lopulta lähtien. Viime kaudella Atlantis tuli tunnetuksi ”hurlum-hei” -ryhmänä, jonka otteluissa verkot heiluivat kentän molemmissa päissä; joukkueen maaliero 17 ottelussa oli 42-41. Tämä tarkoittaa 4,88 ottelukohtaista maalikeskiarvoa. Hiukan samanlaista meininkiä on ollut Tommi Ekmarkin valmentaman ryhmän harjoituspeleissä; joukkue on pelannut 8 ottelua (mm. Veikkausliigan FC Interiä ja HIFK:ta vastaan), joista se on voittanut kolme, jakanut pisteet kolme kerta (mm. HIFK:n kanssa) ja hävinnyt kahdesti. Joukkueen paras maalintekijä harjoitusotteluissa on ollut Aboubacar Diakite viidellä osumalla. Atlantis tulee Bolt Arenalle viiden ottelun tappiottomassa putkessa; viimeksi se kukisti reilu viikko sitten FC Honka-Akatemian 1–0.

Nollanelosen päävalmentajan Mika Väyrysen mukaan HJK Klubi 04 hakee voittoa muutamaan avainasiaan keskittymällä.  

– Viime pelissä onnistuimme luomaan paikkoja, mutta viimeiset syötöt ja liikkuminen maalitekoalueelle olivat osittain puutteellisia. Näitä osa-alueita haluamme parantaa lauantaina.

Koronarajoitusten vuoksi ottelu pelataan ilman yleisöä.