HJK kuivin jaloin jatkoon Suomen Cupissa
HJK eteni jatkoon kaadettuaan Jaron 2-1 lukemin, mutta joutui tekemään voittonsa eteen täyden päivätyön. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta viimeisen kymmenen minuutin aikana, kun Rasmus Schüller pääsi iskemään pallon ohi Jaron maalissa huhkineen Jesse Östin. Klubin ensimmäisestä maalista vastasi Valtteri Moren, kun taas Jaron osuman viimeisteli Mathias Kullström. HJK:lla oli ajoittain vaikeuksia murtaa vastassa ollut puolustusmuuri. Jaro antoi kotijoukkueen pitää palloa ja keskittyi oman maalinsa varjelemiseen sekä ajoittaisiin vastahyökkäyksiin.
- Pelin kuva oli tiedossa. Tiesin että Jaro oli harjoitellut tällä systeemillä, jolla aloittivat meitä vastaan. Ei ole koskaan helppoa saada rikki tuommoista yhdeksän miehen puolustusta, pohti päävalmentaja Sixten Boström lehdistötilaisuudessa.
Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja molemmat joukkueet loivat jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana paikkoja avausmaalin tekemiseen. Lähimmäs pääsi HJK. Ensin Erfan Zeneli vapautti Mikael Forsselin, jonka ulkosyrjäsijoituksen maalivahti Öst onnistui kuitenkin peittämään. Hetkeä myöhemmin HJK:n kulma pomppi pelaajien päistä maalin edessä vapaana olleen Sebastian Mannströmin jalkaan, mutta Öst kurotti varmalta maalilta näyttäneen laukauksen eteen.
HJK ei jäänyt voivottelemaan menetettyjä tilaisuuksiaan, vaan siirtyi johtoon jo hetkeä myöhemmin. Erfan Zenelin vapaapotku löysi hyvällä juoksulla merkkaajastaan irronneen Valtteri Morenin, jonka pusku kaarsi takanurkkaan. Vahvasti viimeisissä harjoitusotteluissa esiintynyt Moren on nousemassa todelliseksi pelotteeksi erikoistilanteissa.
Jaron pelaajien päät eivät kuitenkaan painuneet maalin seurauksena, ja ennen puoliaikaa joukkue oli jo tasoissa. Järkälemäinen Frank Jonke jatkoi kulmapotkun etutolpalta Mathias Kullströmille, joka onnistui kimmottamaan pallon verkon perukoille.
- Tiedettiin että Jaro meitä vastaan joko vastahyökkäyksestä tai erikoistilanteesta maalin mahdollisesti tekee, ja nyt se tuli sitten kulmasta. Mutta oli meillä jo ensimmäisellä puoliajalla paikkoja joista oltaisiin voitu tehdä enemmän kuin se yksi maali, kertasi Boström.
Toinen puoliaika jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. HJK piti palloa ja loi tilanteita, mutta maalipuiden väliin pallo ei uponnut. 63 minuutin jälkeen Boström vaihtoi Joel Pohjanpalon kentälle Demba Savagen tilalle ja HJK siirtyi pelaamaan kahdella selvällä kärjellä. Ottelu aukesi ja aaltoili vahvasti, ja kummallakin joukkueella oli tilaisuutensa johtomaalin tekemiseen. Pohjanpalo pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä ensin päällään ja sitten jalallaan, mutta tuloksetta. Jaron paras tilaisuus avautui Mike Bannerille, joka pääsi onnekkaasti nokikkain Wallénin kanssa mutta kolautti kutinsa tolppaan.
Ottelun ratkaisi HJK:n vasemman laidan yhteispeli. Laitapuolustaja Mikko Sumusalo vapautti Erfan Zenelin, joka syötti pallon rangaistusaluetta pitkin takaviistoon. Rasmus Schüller näki tilaisuutensa ja tykitti pallon sielunsa kyllyydestä vastakkaiseen alanurkkaan. Jaro onnistui vielä luomaan ottelun lopussa muutaman puolittaisen paikan, mutta kapteeni Wallén ei joutunut maalillaan venymään suuriin mainetekoihin.
HJK: Wallén; Sorsa, Heikkilä, Moren, Sumusalo; Tainio; Schüller, Mannström; Savage (62′ Pohjanpalo), Zeneli; Forssell (87′ Perovuo)
HJK eteni 2-1 voitollaan Suomen Cupin 6. kierrokselle. Kuudennen kierroksen otteluparit arvotaan torstaina 11.4.
HJK:n seuraava ottelu on tiistaina, kun Viron suurseura FC Flora saapuu testaamaan joukkueen kunnon sarjakauden kynnyksellä.