HJK kukisti Interin viimeisellä sekunnilla – Lopputulos 2-1

HJK nappasi komeaakin komeamman 2-1 (1-1) kotivoiton FC Interistä sunnuntain iltapäivässä. Kotijoukkue iski omat maalinsa ottelun ensimmäisestä ja viimeisestä hyökkäyksestä.

  1. minuutilla asialla oli Sebastian Mannström Joel Perovuon syötöstä. Inter nousi tasoihin kulmapotkun jälkihässäkästä 44. minuutilla. Ratkaisun laukoi Joel Pohjanpalo 93. minuutilla.

 

Kärkiottelua oli saapunut katsomaan Sonera Stadiumille kauden ennätysyleisö 5504 ihmistä, joka sai lopulta nähdä vauhdikkaan ja tilannerikkaan liigaottelun.

 

Kotijoukkue HJK sai otteluun unelma-alun, kun se iski johtomaalin vain vajaan minuutin päästä alkuvihellyksestä. Demba Savage, Joel Perovuo ja Joel Pohjanpalo rakensivat hyökkäyksen, joka päättyi Perovuon syöttöön oikealta nousseelle Sebastian Mannströmille. Sebu laukoi joukkueensa johtoon tarkalla sijoituksella. Maali oli myös läpi ottelun pirteästi pelanneelle Mannströmille onnistuminen jo kolmannessa perättäisessä ottelussa.

Inter toipui takaiskusta nopeasti ja piti ajoittain palloa jopa enemmän kuin kotijoukkue. Tarkasti puolustanut HJK kuitenkin piti turkulaisten hyökkäykset kaukana maalintekosektorilta.

Kotijoukkue sai luotua hyviä paikkoja vastahyökkäystilanteista. Yksi parhaimmista mahdollisuuksista lisämaaleihin avautui Juho Mäkelälle, joka irtautui jakson loppupuolella paitsioansasta muttei onnistunut sijoittamaan palloa läpiajon päätteeksi tolppaa lähemmäksi.

Juuri ennen taukovihellystä Inter lopulta onnistui tasoittamaan. Kulman jälkitilanteessa pallo jäi pyörimään maalin eteen ja pomppi sitten Interin Joni Kaukolle, joka tälläsi läheltä ja kovaa pallon maaliin.

Tauolle mentiin siten 1-1 -lukemissa.

Toisella jaksolla HJK lisäsi höyryä ja nyt puolestaan Inter vetäytyi ja yritti pitää kiinni tasatilanteesta. Vierailija oli jo ensimmäisellä jaksolla joutunut vaihtamaan kentältä pois loukkaantuneen Henri Lehtosen.

Peli oli myös kärkikamppailun luonteeseen kuuluvasti erittäin fyysinen: varoituksia viuhui peräti kahdeksan kertaa. HJK:sta taklausten takia varoituksen saivat Antti Okkonen, Juho Mäkelä, Mathias Lindström ja Joel Perovuo. Interistä varoitettuja olivat Guy Gnabouyou, Maximiliano Asis sekä Magnus Bahne.

Huolimatta pallonhallinnasta, HJK ei löytänyt keinoja Inter-puolustuksen murtamiseen. Inter, joka puolestaan oli vetäytynyt, luotti isokokoisen hyökkääjänsä Irakli Sirbiladzen voimaan vastahyökkäyksissä.

Vasta noin vartti ennen pelin päättymistä tilanne muuttui selkeästi. HJK vaihtoi tuoretta voimaa kentälle kun Demba Savage vaihtui Erfan Zeneliin ja Juho Mäkelä Akseli Pelvakseen. Samaan aikaan Inter joutui vaihtamaan loukkaantuneen Joni Kaukon pois kentältä.

Tilanteita syntyi nyt Inter-päädyssä entistä tiuhempaan. Varsinkin Erfan Zeneli oli jälleen pirteä kentälle päästyään, ja hän pyörittikin peliä HJK:n vasemmalla laidalla.

Vasemman laidan kautta tuli myös lopullinen ratkaisu ottelulle. Peli oli ehditty jo pelata koko kolmen minuutin lisäaika, kun HJK-hyökkääjä Joel Pohjanpalo sai pallon 30 metrissä, ajoi hieman maalia kohden ja laukoi sitten tarkasti pallon ohi Magnus Bahnen.

Joel Pohjanpalon kauden neljännellä maalilla HJK nappasi tärkeät pisteet sarjajohtaja Interiltä. Tuomari Dennis Antamo vihelsi pelin päättyneeksi lähes saman tien maalia seuranneen aloituspotkun jälkeen.

HJK nousi voitolla tasapisteisiin Interin kanssa, joskin helsinkiläiset ovat pelanneet yhden ottelun enemmän. Kaksikon kannassa on niin ikään 12 pisteessä oleva MYPA.

HJK-FC Inter 2-1 (1-1)
1′ Mannström
44′ Kauko
93′ Pohjanpalo