HJK liittyy Helsinki Cupin taustaorganisaatioon

HJK:n mukaantulo Helsinki Cupin taustavoimiin tuo turnaukseen vahvaa juniorijalkapalloilun osaamista sekä lisäpanoksia ja jatkuvuutta turnauksen kehittämiseen.

– Kun HJK:lle tarjoutui mahdollisuus lähteä yhden Pohjoismaiden suurimman junioriturnauksen kanssa yhteistyöhön, oli päätös helppo. Yhteistyö osuu yhteen seuran toimintamallin kanssa, jossa juniorijalkapalloilun ja junioripelaajien kehittäminen on yksi tärkeimmistä osa-alueista, kertoo HJK:n toimitusjohtaja Kari Haapiainen.

Helsinki Cupin toiminnassa mukana ollut Käpylän Pallo on sen sijaan luopunut roolistaan ja osakkuudestaan Helsinki Cupissa. FC Honka puolestaan jatkaa turnauksen osakkaana.

HJK:n liittyminen taustaorganisaatioon tukee myös Helsinki Cupin pyrkimyksiä entistä kansainvälisempään turnaukseen. Suomalaiset juniorijoukkueet ja nuoret saavat nyt entistä enemmän kokemuksia jalkapalloilun kansainvälisestä ulottuvuudesta.

– HJK on kiistatta Suomen kansainvälisin seura. Joukkueemme junioreista aikuisiin liikkuvat paljon kansainvälisissä turnauksissa, joten seuran ja Helsinki Cupin verkostot tukevat toisiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tässäkin mielessä olemme erittäin iloisia yhteistyömahdollisuudesta, Haapiainen sanoo.

Helsinki Cup tuo tänäkin vuonna Helsinkiin noin 800 juniorijoukkuetta, noin 15 000 nuorta jalkapalloilijaa ja noin 250 000 kävijää viikon aikana. Turnaus järjestetään tänä vuonna 9.- 14.7.2012. Ilmoittautumisaika turnaukseen päättyy 15.4.2012.

http://www.helsinkicup.fi/fi/etusivu