HJK palasi tasolleen – IFK kaatui komeasti 5-1

Ja syykin HJK:n voittoon on selvä: IFK:sta ei ollut tänään vastusta HJK:lle millään osa-alueella.

HJK laukoi ottelussa tasaiseen tahtiin peräti viisi osumaa. Maalisarakkeeseen nimensä laittoivat tänään Demba Savage kahdesti, Mäkelä, Sadik sekä Zeneli.

IFK sai otteluun kuitenkin erittäin hyvän alun, sillä jo ottelun toisella minuutilla hyökkääjä Aleksei Kangaskolkka karkasi läpiajoon ja sijoitti tarkasti ohi Ville Wallenin. HJK tuli otteluun nopeasti mukaan kun sekä Demba Savage että Berat Sadik ja Erfan Zeneli pääsivät maalipaikkoihin, mutta ilman tulosta.

IFK:n avausmaalin jälkeen meno ottelussa rauhoittui huomattavasti, HJK otti pallon itselleen ja rakenteli murtautumismahdollisuuksia.

Puolen tunnin kohdilla kotijoukkueen paine tuotti tulosta. Juho Mäkelä lähti pystyjuoksuun ja Rami Hakanpää laittoi hienon pallon Mäksälle. Mäkelä puolestaan nosti pallon maalille ja Savage laukoi suoraan ilmasta myötäpallosta takanurkkaan.

Läpi ekan jakson HJK hallitsi mielin määrin, laukaustilastot olivat kotijoukkueelle 11-2.

Mutta vasta toisen jakson alussa tuli onnistuminen. Berat Sadik pyöritti laidassa, lähetti keskityksen johon ehti ensimmäisenä Erfan Zeneli ja napautti pallon maalin alanurkkaan. Kellossa oli 49 minuuttia.

Pitkään ei seuraavaa osumaa tarvinnut odotella, kun HJK jatkoi sisukasta yrittämistä. 54. minuutilla HJK sai IFK:n maalille kulmapotkuhässäkän. Timi Lahti tuikkasi pallon maalille ja Sadik rynni pallon liukumalla verkkoon.

Neljättä saatiin odotella hieman pidempään, mutta sen tulon saattoi nähdä. HJK:n peli pyöri parhaimmillaan mainiosti. Neljännessä maalissa Sorsa ja Savage taiteilivat laidalla jälkimmäisen laidasta läpi. Savage laittoi maalille, josta Mäkelä iski pallon verkkoon.

Viides oli samankaltainen kuin aikaisemmat. Tällä kertaa takatolpan irtopalloon ehti Savage ja laukoi illan toisen maalinsa.

HJK nappasi komealla pelillä tärkeät pisteet. Voitolla HJK nousee 40 pisteeseen, tasapisteisiin tänään tasapelin pelanneen TPS:n kanssa. Inter voitti vaikeuksien jälkeen ja jatkaa sarjakärjessä 44 pisteellä. IFK joutuu tappion jälkeen tyytymään 37 pisteeseen.

HJK-IFK 5-1 (2-1)
2′ Kangaskolkka
27′ Savage
47′ Zeneli
54′ Sadik
65. Mäkelä
88. Savage