HJK pitää etumatkansa – VPS taipui 2-0

HJK otti hankalan alun jälkeen hallinnan, iski ensimmäisellä jaksolla kerran kun Berat Sadik teki maalin Erfan Zenelin syötöstä ja sai toisella jaksolla hieman apua VPS-puolustuksen oman maalin myötä. Lopputulos 2-0 pitää HJK:n edelleen 16 pisteen etumatkalla sarjakärjessä. 
Ottelun alku oli kotijoukkueen osalta koko ottelun vaikein vaihe. Oma peli ei löytynyt helposti, vaan vierailija VPS oli jopa hallitsevampi osapuoli ja sai aikaiseksi useita puolivaarallisia hyökkäyksiä. HJK:n syötöt hyökkäyskolmanneksella kilpistyivät aggressiivisesti puolustaneeseen vaasalaisjoukkueeseen.
Ensimmäinen huippuvaarallinen tilanne tuli VPS:lle. Hyökkäyksen jälkeen Antonio Inutile pääsi laukomaan 25 metristä, mutta HJK:n onneksi vain ristitolppaan.
Puolen tunnin kohdilla kotijoukkue piristyi selkeästi ja sai myös iskettyä vapauttavan johtomaalin. Vaasalaispuolustuksen virheestä Erfan Zeneli pääsi vasemmalta laidalta läpi, syötti takaviistoon Berat Sadikille, jolla oli lopulta helppo työ sijoittaa pallo tyhjiin.
Vielä ennen taukoa Zeneli oli jälleen pahanteossa. Tällä kertaa VPS-maalivahti Tomer Chencinski torjui eikä Jarno Parikka onnistunut saamaan hyvää laukausta paluupallosta.
Toinen jakso oli  täysin HJK:n hallintaa. Tunnin pelin jälkeen kotijoukkue oli iskeä jo toisen osumansa pariinkin otteeseen. Ensin Jarno Parikka puski hieman ohi ja minuuttia myöhemmin Alex Ring laukoi puolittaisen läpiajon päätteeksi tolppaan.
VPS:n toisen jakson paras paikka avautui Steven Morriseylle, joka ajoi hyvin HJK:n puolustuksen keskellä ja laukoi, mutta Ville Wallén torjui varmasti.
Pelikellon näyttäessä 86 minuuttia, pääsi Berat Sadik läpiajoon. Hyökkääjän laukaus kuitenkin kilpistyi vastaan tulleeseen maalivahti Chencinskiin. Lopullinen niitti pelille tuli minuutti edellisestä tilanteesta. 87. minuutilla tulleeseen kulmapotkuun pääsi ensimmäisenä päineen väliin VPS-puolustaja, mutta epäonnekseen ohjasi pallon omaan maaliin.
Voitolla HJK säilytti 16 pisteen johtoasemansa, vaikka ero oli myös lähellä kasvaa. MYPA:n kanssa pitkään 2-2 -tasatilanteessa ollut Inter onnistui loppuhetkillä iskemään voittomaalin.
HJK:n seuraava ottelu on Suomen Cupin finaali tulevana lauantaina, kun Soneralle astelevat 15.30 alkavassa ottelussa HJK ja KuPS. Liigassa kärkijoukkueiden seuraavat ottelut pelataan ensi viikolla, kun Inter kohtaa maanantaina VPS:n Vaasassa ja HJK keskiviikkona Jaron kotonaan.
HJK-VPS 2-0 (1-0)
31’ Sadik (Zeneli)
87’ om.