HJK sai haluamansa revanssin FC Lahdesta

Klubin valmentaja Toni Korkeakunnas: ”Vieraspelipettymys kuitattiin nyt kotivoitolla”.

Perparim Hetemaj - HJK Helsinki. Photo: @ Mira Lönnqvist
Perparim Hetemaj – maali ja paljon kertova tuuletus. Selitys sivun alalaidassa löytyvällä videolla.

HJK vs FC Lahti 3–2

HJK onnistui nappaamaan täydet pisteet FC Lahdelta, joka tarjosi Klubille toistamiseen hyvän vastuksen. Vierasjoukkue siirtyi johtoon ensimmäisen jakson loppuhetkillä, mutta isäntäjoukkue HJK käänsi ottelun voitoksi vakuuttavalla toisen jakson esityksellään.

Toni Koskelan sairastumisen takia HJK:ta ottelussa luotsannut Toni Korkeakunnas oli ylpeä joukkojensa taistelutahdosta.

– Jäi sellainen tunne, että ansaitsimme tänään voiton. Olen ylpeä siitä, miten jätkät kokosivat itsensä ja pystyivät reagoimaan, kun jäimme ehkä hieman pelin kuvan vastaisesti tappioasemaan. Lahden tasoitusmaalistakin huolimatta pystyimme vielä keksimään keinot voittoon. Vieraspelipettymys kuitattiin nyt kotivoitolla, myhäili Korkeakunnas.

Klubi on kuluvan kauden aikana onnistunut useaan otteeseen kääntämään tasaiset ottelut voitoiksi, ja joukkue on onnistunut hyödyntämään laadukasta pelaajarinkiään.

– Yksi suuri vahvuutemme on se, että saamme aina vaihdosta paremman pelaajan sisään väsyneen pelaajan tilalle. Vaihtojen jälkeen alkoi tapahtua: saimme paljon lisää liikettä ja maltoimme mielemme paremmin. Saimme aika paljon palloja boksiin ja lopulta myös voiton.

– Tuhlailemme vieläkin liikaa, mutta jonkinlaista ketsuppipulloefektiä tässä voisi nyt olla. Jos pystyisimme kolmeen maaliin per ottelu, olisi se kohtuullisen hyvä.

Voitosta ja hienosta noususta huolimatta Klubin pelaamisessa oli edelleen tiettyjä ongelmia etenkin avausjaksolla. Lisäksi päästetyt maalit jäivät harmittamaan Korkeakunnasta.

– Ensimmäisellä jaksolla ongelmana oli lähinnä se, että heitettiin vain palloa boksiin. Pääsimme ihan hyvin murtautumissektorille, mutta viimeisten ratkaisujen täytyy olla maltillisempia. Lisäksi pelinrakentelumme oli hidasta.

– Kaverilta mitään pois ottamatta, päästimme näkemykseni mukaan kaksi halvanlaista maalia. Puolustimme huonosti erikoistilanteen, ja toinenkin maali tuli sivurajaheiton jälkeisestä huonosti hoidetusta tilanteesta. Heikko tilannepuolustaminen vähän harmittaa, mutta ei sitä kannata jäädä nyt murehtimaan.

Murilo - HJK Helsinki. Photo: @ Mira Lönnqvist
Murilo pelasi jälleen vahvasti.

Ensimmäinen puoliaika

HJK sai jo puolen minuutin kohdalla ensimmäisen erikoistilanteensa. Jair Silvan antama kulmapotku päätyi rangaistusalueen rajan tuntumaan Jukka Raitalalle, jonka laukaus blokattiin.

Klubi haki kulmapotkuista ja keskityksistä Bojan Radulovicin päätä, mutta serbihyökkääjän puskut eivät aiheuttaneet vaaraa Antonio Regueron vartioimalle maalille.

Vierasjoukkue Lahti hyökkäsi nopeasti vastaan, ja joukkueen ensimmäisestä laukauksesta vastasi Chinedu Geoffrey. Nigerialaiskärjen kaukaa lähtenyt laukaus pomppi kuitenkin suoraan Conor Hazardin syliin.

Illan ottelussa topparina luutinut Manuel Martic ohjasi pallon maaliviivan tuntumasta ylärimaan 18. minuutilla, mutta tilanne liputettiin paitsioksi.  

27. minuutilla HJK sai hyvästä paikasta vapaapotkun, kun Lahden Eduards Emsis rikkoi Johannes Yli-Kokkoa noin 25 metrissä. Casper Terhon laukoma vapaapotku painui kuitenkin keskeltä yli.

Peli pyöri lähes koko ensimmäisen jakson Lahden puolustuskolmanneksella, mutta todellisia maalipaikkoja Klubi ei onnistunut luomaan. Kotijoukkue ei löytänyt tarpeeksi tiloja Lahden rangaistusalueelta, ja laukaukset kilpistyivät jatkuvasti Lahden puolustajiin.

FC Lahti siirtyi johtoon juuri ennen taukovihellystä: Klubi-puolustus onnistui purkamaan Lahden sivuvaparin, mutta pallo jäi elämään isäntien boksin tuntumaan. Altin Zeqiri löysi tarkalla nostollaan taka-alueelta Juho Pirttijoen, joka jatkoi pallon etukulmaan.

Bojan Radulovic - HJK Helsinki. Photo: @ Mira Lönnqvist
Bojan Radulovic toi Klubin tasoihin heti toisen puoliajan alussa.

Toinen puoliaika

HJK teki tauon aikana kaksi vaihtoa: Santeri Hostikka korvasi kymppipaikalla Yli-Kokon, ja David Browne tuli Atomin tilalle. Klubi tuli vaihtojen myötä toiselle jaksolle kuin uudestisyntyneenä ja loi heti toisen jakson ensimmäisillä minuuteilla hyvän paineen Lahden alueelle.

Lahti pääsi iskemään vastaan maalin syöttäneen Zeqirin johdolla: kosovolainen pelasi Geoffreyn vauhtiin Klubin rangaistusalueella, mutta Conor Hazard torjui helposti pienestä kulmasta tulleen kudin.

HJK tasoitti ottelun 50. minuutilla, kun Hostikka pelasi kulmapotkun lyhyenä Murilolle. Brassipuolustaja tavoitti nappikeskityksellään Radulovicin, joka nikkasi vitosen viivalta pallon alakulmaan.

Klubin johtomaalia ei tarvinnut odottaa kauaa. Pallo päätyi jälleen kulmapotkusta Murilolle, joka lähetti korkean keskityksen taka-alueelle. Arttu Hoskonen tiputti tyylikkäästi päällään Terholle, jonka oikean jalan volleyn Reguero onnistui vielä torjumaan. Paluupallo tippui kuitenkin Perparim Hetemaj’lle, joka siirsi pallon metristä tyhjään maaliin.

Perparim Hetemaj - HJK Helsinki. Photo: @ Mira Lönnqvist
Perparim Hetemaj’n maali vei Klubin 2–1-johtoon.

HJK oli lähellä iskeä kolmannenkin maalin kulmapotkutilanteesta, kun pallo pelattiin nopeilla syötöillä Terholle. Nuorukainen löysi ovelalla syötöllään boksiin edenneen Hostikan, jonka loistavan poikittaissyötön lahtelaisten Martinos Christofi katkoi vain vaivoin.

Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli reagoi Klubin myllytykseen vaihtamalla kentälle Macoumba Kandjin sekä Arttu Heinosen. Peli tasoittuikin ainakin kenttätapahtumien perusteella vaihtojen jälkeen, ja vierasjoukkue pääsi paremmin palloon kiinni.

77. minuutilla HJK teki kolmannen vaihtonsa: Hetemaj jätti kentän, ja pienestä kolhusta toipunut Miro Tenho tuli hänen tilalleen. Samalla Martic nousi topparin tontilta tutummalle paikalleen, keskikentän pohjalle.

Santeri Hostikka - HJK Helsinki. Photo: @ Mira Lönnqvist
Santeri Hostikka oli yllättää Lahden maalia vartioineen Antonio Regueron.

Klubi pääsi muutamaan otteeseen hyökkäämään jopa ylivoimalla tasoitusmaalia hakeneen Lahden puolustusta vastaan, mutta vaarallisia paikkoja ei nähty. Paras paikka siunaantui Hostikalle, jonka oikean jalan laukauksen Reguero torjui näyttävästi.

Lahden yritys palkittiin 84. minuutilla, kun vierasjoukkue pelasi hyökkäysalueen rajaheiton nopeasti Hysen Memollalle. Albanialaispuolustaja keskitti välittömästi boksiin, jossa täysin vapaana ollut Teemu Penninkangas otti pallon rinnallaan haltuun ja tykitti pelivälineen upeasti tolpan kautta takaylänurkkaan.

HJK:n vastuuvalmentajana ottelussa toiminut Korkeakunnas reagoi Lahden tasoitukseen ottamalla kentälle Fabian Serrarensin sekä edellisessä Lahti-ottelussa maalin tehneen Anthony Olusanyan. Kentän jättivät Terho sekä Klubin avausmaalin viimeistellyt Radulovic.

Lahden johtoasema ei tälläkään kertaa pitänyt kauaa, vaan HJK siirtyi johtoon alle viisi minuuttia myöhemmin: pallo pelattiin pilkun tuntumaan Serrarensille, joka yritti pelata jalkaansa vapaaksi useamman Lahti-pelaajan keskellä. Memolla pääsi purkamaan pallon hollantilaisen jalasta, mutta suti samalla pelivälineen epäonnisesti omaan verkkoon.

Katso Perparim Hetemaj’n haastattelu.

HJK vs FC Lahti 3–2 (0–1)
45′ Juho Pirttijoki 0–1
50′ Bojan Radulovic 1–1
56′ Perparim Hetemaj 2–1
84′ Teemu Penninkangas 2–2
89′ Hysen Memolla om. 3–2

HJK:n kokoonpano: Conor Hazard – Arttu Hoskonen, Manuel Martic, Jukka Raitala – Casper Terho (87’ Fabian Serrarens), Atom (46’ David Browne), Perparim Hetemaj (77’ Miro Tenho), Murilo – Johannes Yli-Kokko (46’ Santeri Hostikka), Jair Silva, Bojan Radulovic (87’ Anthony Olusanya)