HJK selvästi Suomen Cupin välieriin – kotkalaiset kaatuivat 3-0


Maalin lisäksi Nikolai Alhon tuuletus oli komea

Kotijoukkue lähti otteluun muutamilla muutoksilla. Maalissa pelasi tällä kertaa Saku-Pekka Sahlgren ja puolustuksessa nähtiin myös loukkaantumisestaan toipunut Valtteri Moren pitkästä aikaa avauksessa. Hyökkääjä Sherif Ashraf pelasi HJK-uransa ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa.

Päävalmentaja oli iloinen Morenin ja Ashrafin esityksistä. Sherif Ashraf oli myös HJK:n avausmaalin tehtailija 33. minuutilla. Hän pääsi puskemaan Erfan Zenelin kulman verkkoon.

  • Nämä kaverit ovat treenanneet itseään pelikuntoon viimeiset viikot ja oli ilo laittaa heidät avaukseen. Sherifin iskemä maali oli varmasti tärkeä myös hänelle itselleen, päävalmentaja Muurinen miettii.

Vain kaksi minuuttia avausmaalista ja asialla oli pirteästi jälleen esiintynyt Nikolai Alho.

  • Saimme vahvan vaiheen siihen avausjakson loppuun. Maalit olivat selkeä askel voittoon.

Tauolla Muurinen vaihtoi Morenin ja Timi Lahden Sebastian Sorsaan ja Mathias Lindströmiin. Myöhemmin peliin pääsi mukaan vielä Juho Mäkelä maalintekijä Ashrafin tilalle. Hyökkääjistä eniten pelannut Joel Pohjanpalo sai tänään huilivuoron.

KooTeePee ei onnistunut nousemaan loppukiriin toisella jaksolla. HJK piti palloa vieläkin paremmin ja iski loppulukemiksi 3-0 yliajalla, kun Erfan Zeneli pääsi läpi vasemmalta ja laukoi tarkasti takanurkkaan.

  • Lähdimme pelaamaan omaa peliämme. Jätkillä oli asenne kunnossa, eikä KooTeePee päässyt yllättämään, Muurinen miettii.

Suomen Cupin muissa otteluissa jatkoon rynnivät Honka, KuPS ja MYPA. Välieräparit arvotaan jo perjantaina ja kaikki ottelut pelataan 31.5. Myyrmäessä.

Veikkausliigaa Soneralla pelataan jo tulevana lauantaina kun HJK kohtaa KuPS:n äitienpäivän aattona. Tuo ottelu alkaa klo 18.30.

Suomen Cup
HJK-FC KooTeePee 3-0 (2-0)
33′ Ashraf
35′ Alho
90′ Zeneli