HJK sunnuntaina Tukholmassa

HJK kohtaa sunnuntain harjoitusottelussaan ruotsalaisen AIK:n. Iltapäiväottelun näyttämönä toimii Tukholman upouusi Friends Arena. HJK lähtee otteluun varsin vajaalla miehityksellä, sillä peräti kahdeksan Klubin pelaajaa on edustamassa Suomen maajoukkueita eri puolilla Eurooppaa. Joukkueen valmentaja Sixten Boström uskoo silti HJK:n kykenevän ehjään esitykseen vaikeassa paikassa.

  • Lähtökohtaisesti tiedossa on hyvätasoinen, vaikea peli. Uskon että pystymme saamaan hyvän tuloksen, mutta siihen tarvitaan koko joukkueelta keskittynyt ja tarkka suoritus. On hienoa päästä pelaamaan uudelle areenalle, jossa puitteet tulevat olemaan loistavat ja yleisöäkin on ennakkotietojen perusteella tulossa varsin paljon.

Ruotsin pääsarja Allsvenskan potkaistaan käyntiin ensi viikon sunnuntaina, joten HJK-ottelu on AIK:lle sarjakauden kenraaliharjoitus. Viime kauden päätteeksi Allsvenskanin neljänneksi sijoittuneelta AIK:lta puuttuu HJK:n tavoin muutama pelaaja maajoukkuekomennusten vuoksi, mutta se on varmasti erittäin motivoitunut kääntämään kamppailun voitokseen sillä ottelu on myöskin joukkueen ensimmäinen uudella kotistadionilla.

  • Tämä on tietenkin heille vielä tärkeämpi ottelu kuin meille, koska kyseessä on kenraali ja ensimmäinen peli uudella stadionilla. AIK on minulle tuttu vastustaja, toki vahvistunut täksi kaudeksi muutamalla uudella pelaajalla. Se on vahva joukkue, jonka peli perustuu yhtenäiseen, kurinalaiseen puolustamiseen. Tulossa on erittäin mielenkiintoinen ottelu.

Aloituspotku potkaistaan Suomen aikaa kello 14.00.