HJK taistellen vierasvoittoon

HJK:n tappioton alkukausi Veikkausliigassa sai jatkoa sunnuntaina, kun se kaatoi FF Jaron vieraskentällä 2-3 lukemin. Klubin maaleista vastasivat vapaapotkusta iskenyt Erfan Zeneli ja kahdesti lähietäisyydeltä viimeistellyt Demba Savage. Herrat nousivat kauden kolmansilla osumillaan samalla Veikkausliigan maalipörssin jaetulle kärkisijalle. Pietarsaari on ollut HJK:lle viime vuosina vaikea paikka vierailla, eikä voitto tälläkään kertaa helpolla irronnut. Arvokkaat pisteet matkasivat Helsinkiin äärimmäisen kovan taistelun seurauksena.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti. Kummallekin joukkueelle aukesi loistavia tilaisuuksia iskeä avausmaali ensimmäisen puolen tunnin aikana. Parhaaseen paikkaan pääsi Jaron järkälemäinen kanadalaiskärki Frank Jonke. Läpiajoon pelattu Jonke kohtasi kuitenkin parempansa Ville Wallénin venyessä jalallaan tämän laukauksen tielle. HJK rankaisi 33. minuutin pelin jälkeen. Tapio Heikkilä vapautti laidalta Mikko Sumusalon, jonka keskitys nousi kohti Joel Pohjanpalon päätä. Pohjanpalo ei päässyt puskemaan maalia kohti, vaan päätti jatkaa pallon maalin edustalle, jossa kärkkyneellä Demba Savagella oli helppo työ viedä HJK 1-0 johtoon. Jaro ei kuitenkaan säikähtänyt johtomaalia, vaan tasoitus syntyi jo ennen puoliajan loppua. Wallén ehti vielä Jonas Emetin kudin tielle, mutta ei kyennyt enää estämään Hendrik Helmken ylänurkkaan painunutta jatkolaukausta.

HJK siirtyi jälleen johtoon heti toisen puoliajan alkuminuuteilla. Erfan Zenelin vapaapotku otti Jaron muurista kimmokkeen ja kieri vastustamattomasti ohi väärään suuntaan lähteneen maalivahdin. Jaro haki uutta tasoitusta vimmatusti, mutta HJK-puolustus ja kapteeni Wallén kestivät vyörytyksen. Kotijoukkue pystyi luomaan kovan paineen HJK:n maalille, mutta joukkueen vahvuudeksi tiedetyt kulmapotkutkaan eivät tuottaneet tulosta kriittisellä hetkellä.

Sen sijaan iskikin Klubi. Zeneli sai pallon rangaistusalueen kulmalla jo kokoon kuivuneelta näyttäneen tilanteen jälkeen, ohitti kaksi Jaron pelaajaa ja tuikkasi pallon maalin edustalle. Forssell taisteli pallon HJK:lle ja Demba Savage pääsi pommittamaan jo illan toisen osumansa. Jaro pääsi peliin vielä mukaan viime minuuteilla, kun Hendrik Helmke nousi kulmatilanteessa korkeimmalla ja painoi pallon verkon perukoille, mutta pietarsaarelaisten kiri ei tällä kertaa kantanut pisteisiin saakka.

– Meidän tärkein tavoitteemme oli hakea kolme pistettä ja sen saimme. Kaikki kunnia kuitenkin Jarolle. Heillä oli paljon erikoistilanteita ja tiesimme, että he ovat vaarallisia niissä. Selvisimme kaikista paitsi yhdestä ja osoitimme siinä vahvuutta. Jaro oli kova vastustaja ja olemme todella tyytyväisiä voittoon, Boström myhäili.

 

HJK: Wallén; Sorsa, Moren, Heikkilä, Sumusalo; Savage, Mannström (76′ Lod), Schüller (36′ Lindström), Zeneli; Pohjanpalo, Forssell (86′ Pelvas)

Ylhäisessä yksinäisyydessään sarjan piikkipaikalla tähyilevä HJK saa seuraavaksi vieraita Maarianhaminasta, kun IFK Mariehamn saapuu Sonera Stadiumille. Kauden toinen kotiottelu pelataan torstaina 9.5. kello 14.00 alkaen.

Katso HJK TV ennakko: RIMAN ALTA