HJK teki selvää jälkeä FC Interistä

HJK suoritti paluunsa maaottelutauolta tyylillä. FC Inter jäi torstain ottelussa täydellisesti Klubin jyrän alle, ja illan lopuksi Sonera Stadiumin valotaululla komeilivat tennislukemat 6-0. Maalinteossa onnistui peräti viisi pelaajaa. Sakari Mattila, Tapio Heikkilä, Erfan Zeneli ja Mikael Forssell iskivät maalin mieheen, Nikolai Alho pisti paremmaksi viimeistelemällä kaksi. Erityisesti ottelun ensimmäinen puolituntinen oli täydellistä HJK:n näytöstä. Jo pelin ensimmäisistä sekunneista lähtien oli selvää, että joukkue haluaa näyttää epäilijöilleen. Klubi oli terävämpi ja taktisesti valmiimpi kuin vastustajansa ja vyörytti peliä turkulaisten maalille.

Ensimmäistä maalia saatiin odottaa 17. peliminuutille. Jatkuvasti laidaltaan läpi painellut Mikko Sumusalo pelattiin näppärällä kuviolla vapaaksi ja laitapuolustaja antoi korkean keskityksen rangaistuspilkun kohdalle. Korkeimmalle alueella nousi pitkän juoksun keskikentän pohjalta tehnyt Sakari Mattila, joka puski pallon vastustamattomasti ohi maalivahti Magnus Bahnen. Klubin ote ei löystynyt hetkeksikään maalin jälkeen, ja kohta tilanne olikin jo 2-0. Mikael Forssell puski pallon kulmapotkusta ylärimään ja peliväline jäi pomppimaan vierasjoukkueen maalin läheisyydessä. Maaliin asti sen vei HJK:n topparipari, Tapio Heikkilän jatkaessa Mathias Lindströmin puskun lopulta verkon perukoille. Muutamaa minuuttia myöhemmin Bahne kaivoi taas palloa vartioimastaan maalista. Forssell jatkoi näppärästi Alhon antaman syötön puolustuksen taakse hiipineelle Zenelille, joka painoi pallon varmasti ohi vastaan tulleen maalivahdin. Maalirikkaan vartin neljännen osuman iski Forssell itse rangaistuspilkulta Guy Gnabouyoun kaadettua läpi karkaamassa ollut Zeneli. Puoliajan loppua kohden Inter pystyi luomaan muutaman puolittaisen maalintekopaikan, mutta Ville Wallénin maali säilyi koskemattomana.

Toisella puoliajalla ottelun tempo hidastui hieman. Ratkaisevan tuntuinen 4-0 johto vei mehut molemmista joukkueista. Puoliajan sankariksi nousi ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella avauskokoonpanoon nostettu Nikolai Alho. Kentälle juuri vaihdettu Robin Lod jatkoi pitkän avauksen 64. minuutilla Alholle, ja laituri pyssytti pallon vuorenvarmasti maalin alanurkkaan. Osuma oli Alholle kauden ensimmäinen Veikkausliigassa. Kun ketsuppipullon korkki oli kerran saatu auki, oli laiturilla aikaa vielä toiselle. Ottelun loppuhetkillä Interin pelaajat lahjoittivat pallon puolustuksen selustassa kärkkyneelle Alholle, ja mies sprinttasi viimeistelemään illan toisen maalinsa.

6-0 lopputulos tarkoitti, että HJK säilyttää asemansa sarjan piikkipaikalla. Seuraavan ottelunsa Klubi pelaa sunnuntaina, jolloin joukkue matkustaa kauas Espooseen ottamaan mittaa paikallisvastustaja FC Hongasta.

Katso ottelun kooste: HJK TV 
Katso ottelun tilastot: HJK – FC Inter