HJK:n ensimmäinen peli tiistaina – tiedossa yksi paluu sairastuvalta

HJK:n tämän vuoden leiri Espanjassa on alkanut kosteissa oloissa. Sunnuntaina sekä maanantaina aamupäivällä harjoituskentän nurmikko päätettiin sateiden takia antaa levätä. Sunnuntain verryttelyluontoiset harjoitukset vedettiin jalkapallonurmen sijaan Golf-kentällä.

– Ja samettisella nurmella, HJK:n päävalmentajan Antti Muurinen kertoo.
Maanantain ensimmäiset harjoitukset olivat puolestaan tekonurmella. Päivän toisissa harjoituksissa HJK pääsi jo nurmelle.

– Sateista on ollut ja kenttiä halutaan varjella, mikä on tietenkin ymmärrettävää. Maanantaina pääsimme iltapäivästä kuitenkin nurmelle ja nähdäkseni se kesti treenit hyvin. Loppuviikoksi tänne on luvattu selkeämpää.

Leirin ensimmäinen ottelu on luvassa jo tiistaina, leirin kolmantena päivänä. Vastassa HJK:lla on viime kaudella Armenian sarjassa toiselle sijalle yltänyt jerevanilaisjoukkue FC Mika.

Vaikka vielä ennen leirille lähtöä, viime perjantain TPS-ottelussa, HJK:n valmennusjohto kokeili normaalista poikkeavaa taktiikkaa, on tiistain ottelussa luvassa todennäköisesti paluu normaaliin.

– TPS-ottelussa keskikentällä oli tosiaan kahden ylemmän ja yhden alemman pelaajan muoto, mutta FC Mikaa vastaan lähdemme meille tutummalla 4-4-2 -taktiikalla. Kahden kärjen taktiikka on kuitenkin se, mikä meillä on pyrkimyksenä.

Tiistain ottelussa nähdään myös yksi iloinen comeback kun koko talven sairastuvalla viettänyt Aki Riihilahti pukee HJK:n pelipaidan ylleen.

– Aki on pelikunnossa ja hän on avauksessa, päävalmentaja paljastaa.

Uusilta loukkaantumisilta joukkue on välttynyt ja lähtee otteluun terveellä miehistöllä, pois lukien vielä kuntoutusvaiheessa oleva Jarno Parikka.

HJK-FC Mika (Armenia) tiistaina 9.3. klo 17.00 (Suomen aikaa)