Huikea kärkikamppailu aloittaa viikonlopun

Viikonloppu alkaa todellisella jännitysnäytelmällä, kun HJK:lla on kotikentällään mahdollisuus ohittaa sarjan kärjessä keikkuva MYPA ja ottaa paalupaikka haltuunsa. Klubi on sarjataulukossa toisena, pisteen päässä Sonera Stadiumille perjantaina saapuvasta MYPAsta, joka on hävinnyt vain yhden pelaamistaan kahdeksasta ottelusta. Ottelusta tekee erityisen myös Mika Lehkosuon ja Antti Muurisen kohtaaminen penkkien päässä. Lehkosuo oli kapteenina Muurisen valmentamassa joukkueessa HJK:n edetessä Mestarien liigan lohkovaiheeseen vuonna 1998, eikä Muurisen paluusta entiselle kotistadionilleen tule varmasti puuttumaan tunnetta. Kärkikamppailun paine ja kentän ulkopuolinen hälinä ei kuitenkaan ole päässyt vaikuttamaan valmistautumiseen.

– Kaksi viikkoa olen ollut mukana, olemme pelanneet neljä peliä ja viides on nyt tulossa. Rehellisesti ei ole paljoa muuta ehtinyt miettiä, kuin seuraavia paria treeniä ja seuraavaa peliä. Kaikki muu on vähän mennyt ohi tässä kiireessä. Hyvä niin. On tärkeää pitää keskittyminen oikeissa asioissa, muistutti päävalmentaja Mika Lehkosuo.

HJK on päässyt vahvaan vireeseen Lehkosuon alaisuudessa. Neljässä pelatussa ottelussa joukkue ei ole vielä päästänyt maaliakaan ja kaikki kamppailut ovat vieläpä päättyneet Klubin voitonjuhliin. Perjantaina edessä on kuitenkin uudenlainen haaste, kun sarjan eniten maaleja tehnyt MYPA saapuu kylään. Joukkueen 17 osumaa ovat jakautuneet tasaisesti koko ryhmälle ja myllykoskelaiset ovat olleet sarjan vaarallisin joukkue hyökkäyspään erikoistilanteissa. Klubin puolustus on kuitenkin ottelu ottelulta näyttänyt vakaammalta ja maanantain RoPS-pelin puolustustyöskentelyyn Lehkosuo oli jo varsin tyytyväinen.

– MYPA on puolustanut joukkueena äärimmäisen tiiviisti. Heillä on pelitapaan sitoutuneita, työteliäitä pelaajia ja se on tuottanut tulosta. Heidän puolustamisensa on antanut myös mahdollisuuden nopeisiin vastahyökkäyksiin. MYPA käyttää pallonriistoa seuraavan hetken aggressiivisesti hyväkseen. RoPS-ottelussa joukkuepuolustamisemme oli parempaa kuin aikaisemmin. Linjojemme väliset etäisyydet olivat pienempiä ja sitä kautta olimme tiiviimpiä. Puolustuslinjamme oli yhtenäinen ja muotomme säilyi hyvin kentällä, harjoitellut asiat näkyivät pelissä. Sitä pitää jatkaa ja tietenkin vielä parantaa, arvioi Lehkosuo.

Perjantaina linjaan tulee kuitenkin muutoksia, sillä kaikissa Veikkausliigaotteluissa täydet minuutit tähän asti pelannut Gideon Baah on kauden neljännestä keltaisesta kortistaan saaman pelikiellon vuoksi sivussa MYPA-pelistä. Pieni vaihtuvuus puolustuslinjassa ei kuitenkaan säikäytä Lehkosuota.

– Se on oikeastaan ihan hyvä. Kierrätystä olisi tapahtunut muutenkin. Pelejä on todella paljon. Tarvitsemme ehdottomasti puolustuslinjaan 6-8 pelaajaa, jotka pelaavat säännöllisesti. Meidän täytyy tietoisestikin harrastaa rotaatiota. Nyt jo meidän kaksi maajoukkuelaitapuolustajaamme (Sorsa ja Lampi) ovat vähän vuorotelleet oikealla, osittain myös koska eivät ole olleet täydessä kunnossa. Tarvitsemme kaikkia. Tehtävänä on tietenkin löytää järkeviä yhdistelmiä, eikä liikaa vaihdoksia saa tulla. Emme kuitenkaan voi olla sillä tavalla haavoittuvaisia, että yhden tai kahden pelaajan ollessa poissa emme pysty korvaamaan heitä.

Perjantaina Lehkosuolla on mistä valita. Baahin poissaoloa lukuunottamatta joukkue pääsee liikkeelle täydellä miehityksellä, myös lainalla PK-35 Vantaassa käynyt Saku Eriksson palaa kokoonpanoon.

HJK – MYPA perjantaina 16.5. kello 18.30 alkaen Sonera Stadiumilla. Vältä ruuhkat saapumalla paikalle ajoissa ja hankkimalla liput ennakkoon Lippupalvelusta. Ovet aukeavat tunnin ennen peliä. Jos et ehdi paikalle jännitysnäytelmään HJK TV näyttää suoran lähetyksen ottelusta kello 18.20 alkaen!