Ikimuistoisimmat europelit: HJK vs ManU – 1965

HJK teki paluun kansalliselle huipulle voittamalla mestaruuden 1964. Seuraavana vuonna alkoi Klubin taival eurokentillä, vastassa Manchester United.

HJK vs ManU 1965

Nostamme uudestaan esiin jo aiemmin sivustolla julkaistut kirjoitukset ikimuistoisimmista europeleistä.

Vielä vuonna 1963 HJK pelasi Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Mestaruuksia ei ollut irronnut sotien jälkeen ja seura oli ajautunut taloudellisesti ahtaalle yrittäessään kilpailla samaan aikaan mestaruustasolla myös jääpallossa, jääkiekossa ja käsipallossa. Kausi 1962 päättyi putoamiseen pääsarjasta, jolloin puheenjohtaja Olli Lyytikäinen ja päävalmentaja Aulis Rytkönen pohtivat kuumeisesti seuraavia askeleita.

Siihen aikaan harvinaisesti ja närää aiheuttaen Klubi värväsi riveihinsä kolme vahvistusta muista Helsingin suurseuroista. Urho Örn saapui maalille HPS:sta ja HIFK:sta tuotiin tukimieheksi Stiq Holmqvist ja maalitykiksi Hannu Kankkonen. Joukkue oli liian hyvä Suomensarjaan. 22 ottelusta irtosi 20 voittoa ja HJK:n maaliero kauden päätteeksi oli hurja 127-18. Tahti ei hiipunut pääsarjassakaan. Mestaruus palasi Klubille 26 vuoden tauon jälkeen näyttävään tapaan joukkueen hävitessä vain kaksi ottelua koko kautena.

Paluuta huipulle teki myös Manchester United. Kahdeksan joukkueen pelaajan hengen vieneen Münchenin traagisen lentoturman jälkeen seura oli varmoin askelin legendaarisen valmentajansa Matt Busbyn johdolla rakentanut uutta joukkuetta Euroopan huipulle. Denis Law ja muut nimekkäät hankinnat löysivät hiljalleen paikkansa joukkueeseen murtautuneiden lahjakkaiden nuorukaisten, helmenä George Best, viereltä. 1964–65 joukkue otti ensimmäisen mestaruutensa sitten turman ja palasi yrittämään Euroopan Cupin valloittamista ensimmäisenä englantilaisseurana.

Juuri hienompaa ensimmäistä vastustajaa HJK ei olisi voinut toivoa Euroopan kentillä. 16 000 ihmistä pakkautui Olympiastadionille jännittämään Klubin pärjäämistä ensimmäisessä osaottelussa. Edessä vaikutti olevan täydellinen teurastus ManUn siirtyessä pikaisesti kahden maalin johtoon, mutta stadilaisten tahto ei taittunut. Helsingin Palloseurasta siirtynyt pallotaituri Kai Pahlman pamautti banaanipotkullaan vapaapotkun verkon perukoille ja HJK sai otetta pelistä. Euroopan vuoden pelaajaksi edellisvuonna valittu Denis Law näytti kuitenkin vaarallisuutensa viemällä vieraat jälleen kahden maalin karkumatkalle vielä ensimmäisellä puoliajalla. Klubi nousi vielä kerran taisteluun mukaan, kun nykyinen joukkueenjohtaja Markku Peltoniemi latasi ikimuistoisen pommin suoraan ilmasta ohi maalivahti David Gaskellin. Tappio maalein 2-3 oli kunniakas ensisuoritus Euroopassa suurseuraa vastaan.

Toisessa osassa Old Traffordin suuret valot häikäisivät liikaa ja ManU pyöritteli helppoon 6-0 -voittoon. Suuri seikkailu oli kuitenkin alkanut.

HJK vs ManU   2-3 (1-3)

(30. Pahlman, 71. Peltoniemi – 1. Herd, 15. Connelly, 36. Law)

HJK: Heinonen, Jalava, Murtovaara, Kauppinen, Laine, Peltoniemi, Kokko, Lehtolainen, Lindahl, Pahlman, Rytkönen.

ManU: Gaskell, Brennan, Dunne, Fitzpatrick, Foulkes, Stiles, Connelly, Charlton, Herd, Law, Aston.