Intti kutsui neljää klubilaista

Suorittaessaan palveluksensa Lahdessa, nämä klubilaiset pääsevät varsin nimekkääseen joukkoon: Jari Litmanen, Sami Hyypiä, Teemu Selänne sekä Mika Häkkinen ovat kaikki suorittaneet inttinsä Lahdessa.
 
Kausi on jo ohi, joten pelaajat voivat keskittyä intin tarjoamiin haasteisiin täydellä innolla. Sarjakauden aikana pelaajat saivat onnellisesti harjoitusvapaita, joten edustusjoukkueessa ei tarvinnut pärjätä ilman avainpelaajia. Puolustusvoimat ymmärtävät, ettei kaveria jätetä edes futisviheriöllä.
 
Kauden päättyttyä pelaajilla alkoi pidempiaikainen jakso maastoväreissä. Päivät kuluvat Puolustusvoimien järjestämän ohjelman merkeissä tiheässä tahdissa aina tammikuulle asti, jolloin alustavien suunnitelmien mukaan Klubi matkaa Moskovaan hakemaan kansainvälistä vauhtia viime keväältä tutun CIS-turnauksen merkeissä.
Palvelus on kuitenkin Klubin kundeille kevyttä kauraa. Ainakin Cheyne Fowler nauttii palvelusajastaan täysin rinnoin.
 
– En suunnitellut olevani 28-vuotiaana armeijassa. Täytyy vain yrittää nauttia ajastani täällä. Ainakin treenivapaita on saanut mukavasti tähän asti, ja kyllähän täällä kunnossa pysyy, Cheyne kertoo.
 
Teemu Pukki oli tavoitettaessa hieman sairaana. Flunssa ja kurkunpääntulehdus vaivasivat hieman käheä-äänistä hyökkääjää.
– Viime viikolla olimme kolmepäiväisellä alokasleirillä. Paljon sai töitä tehdä. Taisteluvyö tuli erittäin tutuksi tuona aikana. Tämän lisäksi on ollut muun muassa uintitesti ja muistaakseni ensi viikolla suoritetaan ampumataitotesti, Teemu sanoo.
 
Molemmat miehet kertovat tutustuneensa paremmin myös muihin komppanian futareihin. Samaan aikaan palvelustaan suorittavat mm. TamU:sta tuttu Jonas Emet sekä ex-HJK Vili Savolainen. Ensi viikolla Urheilukoulun ammattijalkapalloijat lähtevät Eerikkilään futisleirille.
 
– Tarkoitus on käsittääkseni pitää tuntumaa yllä, sekä tehdä hieman erilaisia testejä, kuten juoksutesti, Fowler valaisee.