Joko KuPS-putki poikki?

Pitkälle yli 5000 katsojaa saapuu Boltille keskiviikon yöttömän yön otteluun.  

HJK–KuPS
Ke 19.6. klo 21:00
Veikkausliiga – Bolt Arena, Helsinki 

Töölössä kaikki tietävät keskiviikkoillan tärkeyden. 

Sarjakärki KuPS saapuu HJK:n vieraaksi otteluun, joka starttaa poikkeuksellisesti klo 21.00. Tiistaiaamuun mennessä otteluun oli myyty runsaat 5000 lippua, joten Bolt täyttyy jälleen mukavasti. KuPS-kannattajatkin ovat haalineet omaan lohkoonsa lähemmäs 200 lippua.  

Veikkauksen Etuasiakkaat voivat hankkia Lumme Energia -aurinkokatsomoon kaksi lippua yhden hinnalla tästä linkistä. Ja mikäli myöhäinen alkamisaika on (perheen pienimmille) liikaa, Ruutu palvelee keskikesäisen illan ilona tuttuun tapaan, kuten jokaisessa liigaottelussa.

Janoisten on hyvä huomioida katsojien toiveesta muokatut Klubipäädyn katsomojärjestelyt: Päädyssä anniskelukatsomoita ovat jatkossa vain lohkot 141 ja 142. Siten lohkot 143–148 ovat ikärajattomia. Lisää aiheesta täällä.

Katsellaanpa ennen varsinaista ennakoimista ex-KuPS Diogo Tomasin aina punnittuja ajatuksia, jotka ovat tälläkin kertaa kuulemisen arvoiset.

Kuopijolaiset tulevat Stadiin kolme pistettä Klubia edellä ja ottelun vähemmän pelanneena.

Kauden avauksesta arktisella Väre Arenalla HJK-muistot ovat kitkerän revanssihenkisiä – KuPS pyöritti HJK:sta silloin suvereenin voiton. Paljon on kuitenkin vettä kiertänyt Töölönlahdessa sen jälkeen, ja Klubi on viime peleissä saanut tähtäimet oikeaan asentoon: Sekä SJK että Gnistan poimivat palloa verkoistaan neljä kertaa. 

KuPS sen sijaan karahti viime kotipelissään kauden ensimmäiseen liigatappioon, kun Haka nappasi 1–0-vieraspisteet. 

Historiatilastoja on aina mukava vilkuilla, mutta KuPS:n kohdalla leuka lonksuu ihmetyksestä: HJK on voittanut savolaiset Bolt Arenalla Veikkausliiga-ottelussa viimeksi elokuussa 2017. Toki vuosina 2021–2022 joukkueet pelasivat peräti viisi peräkkäistä liigapeliä tasan, mutta lienee joka tapauksessa tullut aika katkaista harvinaislaatuinen putki. 

Kotijoukkueen pelaajatilanne on otollinen: Hassane Bandé on palannut maajoukkuereissulta, ja myös Anthony Olusanya on pelikunnossa. Brooklyn Lyons-Foster ja Miska Ylitolva lähestyvät hyvää vauhtia paluuta joukkueharjoituksiin, samoin tymäkän sairauden selättänyt Georgios Kanellopoulos

Sen sijaan sunnuntain voitokkaassa Cup-höntsässä Tuusulassa HJK koki takaiskun, kun Samuel Anini Jr loukkasi reittään ja on pidempään sivussa. Samoin pitkään sivussa on tällä kaudella ikävästi loukkaantumisista kärsinyt Niilo Kujasalo.

Viime viikon peleissä, etenkin Cupissa, HJK:n kokoonpanossa oli vahva edustus reservijoukkue HJK Klubi 04:n pelaajia. Ykkösen sarjakärki palaa maajoukkuetauolta pelikentille Porissa niin ikään keskiviikkoiltana, joten tällä kertaa paluuliikennettä nähdään edustuksesta 04:n suuntaan.