Klubi 04: HIFK toistamiseen parempi paikalliskamppailussa

Ottelu alkoi vierasjoukkue HIFK:n kovalla painostukselle, ja vieraat saivatkin oivallisen tekopaikan jo reilun minuutin pelin jälkeen, kun Fernando Cózar pääsi laukomaan avopaikasta. Laukaus painui kuitenkin selvästi ohi Rasmus Leislahden vartioiman Klubi-maalin.

Hiljalleen peli seesteytyi ja Klubikin pääsi paremmin tapahtumiin mukaan. Erityisesti Veikkausliigassa tällä kaudella suurimmaksi osaksi pelannut Eetu Vertainen oli piikkinä HIFK-puolustuksen lihassa, ja nuori hyökkääjä joutui useasti rikotuksi.

Vertaisen kautta syntyi Klubin parhaat paikat avausjaksolla. Ensiksi hän loi Enoch Banzalle yhden erinomaisen tekopaikan, josta Banzan laukaus painui kuitenkin HIFK-vahti Daniel Kollarin syliin. 37. minuutilla Vertainen pääsi puolestaan itse laukomaan HIFK:n puolustuksen hukattua pallon, mutta laukaus kilpistyi maalin ylärimaan.

Avausjakson ainoasta täysosumasta vastasi lopulta HIFK. Ottelua oli takana vajaa puoli tuntia, kun HIFK pääsi onnekkaaseen riistoon Klubin rajaheiton jälkeen. Pallo kimposi boksiin Pekka Sihvolan ulottuville, joka laukoi välittömästi todella tarkan laukauksen takatolpan kautta verkon perukoille.

Toinen puoliaika alkoi todella rikkonaisena ja pallonhallinta vaihteli runsaasti. Ensimmäinen tekopaikka syntyi Klubille, kun noin kymmenen minuutin pelin jälkeen Vertainen ampui ovelasti vapaapotkun muurin ali. Kollar oli kuitenkin tilanteessa hyvin mukana ja liimasi pallon.

Toista jaksoa oli takana vajaa kaksikymmentä minuuttia kun HIFK iski. Pallo pelattiin vasemmalta laidalta Tuomas Mustoselle, joka erinomaisen suojauksen päätteeksi tiputti pallon takaviistoon boksin ulkopuolella olleelle Jani Bäckmanille. Bäckman latasi sydämensä kyllyydestä vastapalloon toimittaen pelivälineen vastustamattomasti takakulmaan.

Peli ehti vanheta vain reilut viisi minuuttia ennen kuin HIFK iski uudestaan. Cózarin kulmapotku löysi takatolpalta Mohamed Husseinin, joka jatkoi pallon liki maaliviivalla seisseelle Jarkko Lahdenmäelle, jolla oli helppo työ iskeä vieraat kolmen maalin johtoon.

HJK otti pelin haltuunsa kolmen maalin takaa-ajoasemassa. Lopulta kova työ tuotti tulosta, kun käynnissä oli 84. peliminuutti. Hyvän pelin pelannut Valtteri Vesiaho avasi laitaan Otto Ollikaiselle, jonka näppärä jatko lähetti Banzan vauhtiin. Banza ajoi liki päätyviivalle asti, ennen kuin keskitti pallon takatolpalle rynnineelle Vertaiselle, joka iski ottelun loppulukemiksi jääneen 1-3 osuman.

Klubi onnistui luomaan kavennuksen jälkeen vielä painetta, mutta lisämaaleja Helsingissä ei kuitenkaan enää nähty.

Tappion myötä Klubi 04 jatkaa Ykkösen viimeisenä. Edellä oleva JJK on kolme pistettä Klubin edellä.

Klubi 04 pelaa seuraavan ottelunsa maanantaina 27.8, kun joukkue matkaa Pietarsaareen FF Jaron vieraaksi. Ottelu alkaa kello 18:30.