Klubi 04 on valmis alkavaan kauteen
Joukkueen tavoite on voittaa sarja.
Viime kaudella Ykkösessä pelannut Klubi 04 aloittaa tulevan kautensa sarjaporrasta alempana, tulevana viikonloppuna. Mikko Mannilan luotsaama joukkue on jälleen valmis taistelemaan oman sarjansa kärkipaikoista.
Kakkosen lohko A:ssa operoivan joukkueen edellinen kausi ei tuloksellisesti ollut kovinkaan mairitteleva, kun kauden päätyttyä sijoitus oli sarjan viimeinen. 27 pelattua ottelua joista neljä voittoa, seitsemän tasapeliä, kuusitoista tappiota ja 19 kerättyä pistettä. Ensimmäinen visiitti Ykkösessä vuoden 2010 jälkeen, ei jäänyt tällä kertaa kuin vuoden mittaiseksi.
– Kivikova Ykkönen näytti sarjasijoituksen myötä siltä, että se oli liian kova viime kauden 04:lle. Pois ei kuitenkaan voi ottaa sitä, että pelillisesti me olimme minun mielestä oikeassa sarjassa, kertoo Mikko Mannila Klubi 04:n viime kaudesta.
– Tulos rakentuu kuitenkin aina monesta eri asiasta ja niissä me ei oltu vielä tarpeeksi valmiita. Isossa kuvassa, moni pelaaja sai kuitenkin paljon kokemusta viime vuoden Ykkösestä, tulevaa uraansa varten, jatkaa Mannila.
Valmistautuminen tulevaan kauteen on mennyt odotetusti, vaikka pelaajien vaihtuvuus ja maajoukkue edustukset ovat sekoittaneet hieman pakkaa. Klubi 04:sen pelit Suomen Cupissa tämän vuoden puolella olivat PKKU:ta ja FC Espoota vastaan joista ensimmäinen päättyi 0-5 Klubilaisten eduksi. Espoolaisia vastaan käyty taisto päätti kuitenkin 04:sen taipaleen cupissa, kun FC Espoo oli parempi lukemin 2-3.
Klubilaiset ovat pelanneet vielä ennen kauden alkua kolme harjoitusottelua, jotka sujuivat tuloksellisesti vaihtelevasti. Voitto GrIFK:stä luvuin 2-1 jonka jälkeen Haka oli vahvempi Valkeakoskella luvuin 3-1 ja viimeisenä etappina ennen sarjan alkua FC Viikinkien kanssa pelattiin maalirikas 4-4 tasapeli Telia 5G arenalla. Mannila on kuitenki ollut tyytyväinen kuluvan vuoden valmistautumiseen.
– Tänä vuonna aika klassinen 04:sen preseason. Ehjiä viikkoja joukkueen kanssa on ollut vähän, koska moni pelaaja on ollut maajoukkueen matkassa. Mutta niihin ehjiin viikkoihin nähden mitä tässä huhtikuussakin on ollut, niin kyllä mä näen että se vie tätä prosessia eteenpäin ja niihin pitää olla todella tyytyväinen. Omasta mielestäni isossa kuvassa on ollut parempi preseason kun viime vuonna.
Klubi 04 lähtee tulevaan kauteen jälleen erittäin nuorella miehistöllä ja joukkueen keski-ikä on 18 ikävuoden kieppeillä. 04:nen toimiikin joukkueena ponnahduslautana ja kehittäjänä nuorille pelaajille, kohti edustusjoukkuetta ja ammattilaisuraa. Tästä syystä kamppailu joukkueen sisällä peliajasta ja näytönpaikoista tulee olemaan erittäin kovaa. Pelaajamateriaali tulevalle kaudelle on hieman laajempi, verrattuna edelliseen kauteen. Edellisen kauden hyökkääjä ongelmaa, jossa jouduttiin taistelemaan yli puolet sarjasta ilman puhdasta kärkimiestä loukkaantumisten takia, ei tule tapahtumaan. Rosteriin tulevia muutoksia voi kuitenkin tulla kesken kauden, jos edustusjoukkue HJK tahtoo nostaa pelaajia omaan rinkiinsä. Myös HJK:n junioreista seulotaan jatkuvasti vahvistuksia Kakkosen miehistöön. Mannila onkin tyytyväinen tämän hetkiseen miehistöönsä.
– Tälle kaudelle ollaan saatu aavistuksen laajempi materiaali, kuin viime vuonna jos ihan määräkin katsotaan. Meillä on myös tietyillä pelipaikoilla useita tasaisia ja potentiaalisia pelaajia kauteen lähdettäessä, mikä antaa mahdollisuuden siihen kilpailuun pelipaikasta. Joukkue on myös äärimmäisen nuori, meillä on paljon 2000- luvulla syntyneitä, jopa -03 ikäluokan pelaajia, kertoo Mannila.
– Mutta omasta mielestäni materiaali on todella mielenkiintoinen ja tasainen. Yhteenvetona parempi lähtötilanne kuin viime vuonna ennen kauden alkua. Viime kaudella toisaalta meillä tuntui kaikki loukkaantumiset kasaantuvan tietyille pelipaikoille, joka aiheutti sitten omat haasteensa, jatkaa Mannila
Ykkösessä vietetyn kauden jälkeen joukkue pakotettiin keskittymään puolustus pelaamiseen ja siinä otettiin suuria harppauksia eteenpäin, varsinkin joukkueena. Nyt sarjaporrasta alempana 04:sen uskotaan olevan hallitsevampi osapuoli ja aiheuttavan vastustajilleen päänvaivaa varsinkin kilpailijoiden viimeisellä kolmanneksella. Niin HJK kuin Klubi 04 on totuttu näkemään tietynlaisella pelifilosofialla, joka perustuu pallonhallintaan ja korkeaan prässiin.
Myös yksilötaitoa nuoresta poppoosta löytyy ja sitä tullaan varmasti näkemään pitkin kautta. Vaikka joukkue on erittäin nuori, pystyy 04:sen valmennus Mannilan johdolla hitsaamaan sinivalkoisista yhtenäisen, joukkueena pelaavan ryhmän. Mannilalla onkin selvä visio, minkälainen ryhmä vihreällä veralla tullaan näkemään.
– Pelitapahan tulee 04:lla jo suoraan seuran pelitavasta. Pääsääntöisesti tunnistettavia elementtejä ovat halu pallonhallintaan ja kontrolli pallon kanssa. Mä haluan ja uskon että tullaan näkemään myös suhteellisen vauhdikkaita palloralleja pitkissä hyökkäyksissä, että se on yks iso painopiste meidän hyökkäämisessä ja me laitetaan vastustaja oikeasti kovaan puntariin.
– Tottakai me halutaan myös miellyttää esteettistä silmää, mutta joku tolkku ja kontrolli siinä pitää olla, koheltamiseksi se ei voi mennä. Mutta kyllä meidän pitää osata olla rohkeita ja tehdä myös sellaisia asioita missä joskus menetetään pallo, meidän pitää vain pelitavallisesti ymmärtää missä se on järkevää ja mikä asema meillä on kentällä, jotta voidaan voittaa pallo nopeasti takasin, jatkaa Mannila.
Tavoitteista tulevalle kaudelle puhuttaessa Klubi 04:ssä pitää nostaa tärkeäksi pointiksi yksilöiden kehittäminen. Laadukas pelaajakehitys on elintärkeä edellytys Veikkausliiga seuroille. HJK:n organisaatiossa tässä onnistutaan tasaisesti ja viime vuonna neljä 04:sen pelaaja debytoi edustuksen peleissä. Joukkueena 04:nen janoaa nousua takaisin toiseksi korkeimmalle sarjaportaalle. Tarkoituksena kun kuitenkin on pelaajakehitys ja kovien otteluiden pelaaminen. Myös seuratasolla tippuminen Kakkoseen ei ole maailmanloppu, mutta kaikki paukut ladataan nousun tavoitteluun. Valmentajat Mannila ja Mika Väyrynen ovat myös listanneet selvät tavoitteet tulevalle seasonille.
– Mannila: Toki yksilökehitys on suurena osana meillä joka vuosi, että saataisiin vietyä yksilöitä mahdollisimman paljon eteenpäin ja kehitettyä pelaajana. Klubi 04 johon kuuluvat kaikki valmentajat, taustat ja pelaajat ovat määritellyt tavoitteeksi voittaa sarja ja tehdä eniten maaleja.
– Väyrynen: Me pyritään tietenkin parhaamme mukaan valmentajina auttamaan pelaajia saavuttamaan nämä tavoitteet ja me tehdään kaikkemme sen eteen että me ollaan valmiina jokaiseen otteluun.
Klubi 04 on ensimmäisen kerran tositoimissa tulevana lauantaina, kun nousijajoukkue VJS saapuu Telia 5G areenalle. Valmentajat ovat odottaneet kauden alkua kädet syyhyten pitkän pre seasonin ajan.
– Mannila: Makeeta että tää maailman yksi pisimmistä preseasoneista on ohi. Kyllä tää kauden alku saa aina kivaa värinää tässä koko tiimissä. Onhan tätä taas odotettu!
– Väyrynen: Kyllä sen täällä aistii, että kausi on tulossa. Ja kyllähän se ois kivaa että siellä katsomoissa olisi myös enemmän jengiä, se kuitenkin aina sytyttää noita kundeja.
Klubi 04 vs VJS
La 27.4.2019 klo 18:30
Telia 5G Arena, Helsinki
Ilmainen sisäänpääsy