Klubi 04:lla vahva kausi
Kauden viimeinen ottelu on takana. Klubi U19 pelasi Skotlannissa UEFA Youth Leaguessa Celticiä vastaan hienon ottelun, joka päättyi 1-1 ja antoi positiivisen päätöksen kaudelle. Livingstonessa valoja sammutetaan stadionilta ja Klubin pelaajat keräilevät kamojaan pukukopista. Joukkuetta ensimmäistä kauttaan valmentanut Toni Koskela kertaa rauhallisesti kulunutta kautta.
-Olen äärimmäisen ylpeä näistä kavereista, joista moni on tällä kaudella ottanut ison askeleen kohti ammattiurheilijan elämää niin harjoittelussa kuin mitä se pitää sisällään kentän ulkopuolella. Lisäksi pitää hoitaa koulu kunnialla.
-Tämä kausi on ollut meiltä vahva. Vuosi sitten aloitettiin työnteko tämän joukkueen kanssa. Tämä on nimenomaan ollut joukkue isolla J:llä. En halua, eikä ole syytä, nostaa esiin yksittäisiä nimiä. Olemme onnistuneet erityisesti kurinalaisessa työnteossa puolustussuuntaan, sillä Kakkosessa meitä vastaan tehtiin vähän maaleja. Toisaalta ensimmäistä kertaa Klubi 04 voitti sarjansa ilman että joku tekee parikymmentä maalia, kuten vaikkapa Joel Pohjanpalo, Robin Lod, Akseli Pelvas tai Kastriot Kastrati.
-Syksyn viimeiset pelit eivät määritä koko kautta. Grania vastaan ei pärjätty nousukarsinnassa, näihin peleihin kuitenkin meille osui vaikeat pelaajatilanteet etenkin puolustuksen osalta ja oman sarjan voitto on aina arvokas. Liigajoukkueessa moni pelaajista pääsi debytoimaan ylimmällä sarjatasolla, mm. Halme, Böckerman, Lingman ja Väisänen, mikä tietysti on arvokasta kokemusta nuorille pelaajille.
-Syksyn epäonnekkaat loukkaantumiset ja muut poissaolot tarjosivat puolestaan näytön paikkoja uusille B-ikäisille pelaajille, joka on tietenkin taas jatkoa ajatellen positiivinen asia. Tässä viimeisessä pelissä tasoitusmaalimme Celticiä vastaan teki juuri vaihdosta kentälle tullut B-junnujen SM-sarjan maalikuningas Antti Ulmanen. Hän on yksi niistä pelaajia, joilta on lupa odottaa hyvää kehitystä Klubi 04:ssa ensi kaudella.
Vuosi sitten Klubi 04 päävalmentajaksi nimitetty Koskela näkee hyvän jatkumon seuran sisällä. B-juniorien vastuuvalmentaja Samu Koski valmentaa myös Klubi -04:ssa ja Koskela itse puolestaan on mukana miesten joukkueessa Mika Lehkosuon valmennustiimissä. Yhteistyö ja kommunikointi valmentajien välillä sujuu hyvin. Toimintatavat ja -ajatus on yhteinen ja nuorten pelaajien kehitystä päästään seuraamaan yhä tarkemmin.
-Tämän kauden Klubi -04 joukkueesta 7-8 pelaajaa saa talvella näytönpaikan treenaamalla edustusjoukkueen kanssa. Tämä vuosikerta näyttää hyvin vahvalta, joten uskon, että useampikin heistä on liigakelpoinen ja nousee taistelemaan pelipaikoista kaudella 2016. Toisaalta B-juniorit voittivat SM-kultaa ja sieltä puolestaan nousee positiivisia uusia kykyjä Klubi 04:ään ja ensi vuonnakin meillä on sarjan nuorin joukkue, jossa on varmasti mielenkiintoisia pelaajia.
Livingstonissa valot sammuvat. Toni Koskela ja joukkue nousevat bussin kyytiin matkatakseen hotellille ja keskiviikkona kohti Helsinkiä. Bussin takaosasta kuuluu iloista laulua. Työ jatkuu. Ensi talvenakin pojista tehdään miehiä.