Klubi HIFK:n vieraana Stadin Derbyssä
Stadin Derbyiksi nykyisin kutsutuilla HJK:n ja HIFK:n kohtaamisilla on erittäin vahva ja äärimmäisen tasainen historia.
HIFK vs HJK
Ke 30.6.2021 klo 18:30
Bolt Arena
Stadin Derbyn liput nyt myynnissä »
HIFK toimii järjestyksessään 79. Stadin Derbyssä myös Klubin viimeisenä sparrina ennen UEFA Champions Leaguen ensimmäisen kierroksen otteluita FK Budućnost Podgoricaa vastaan.
Aina tunnelmallisissa paikallismatseissa on jo muutenkin ekstralautausta, eikä yhtäkään pelaajaa kummassakaan leirissä tarvitse erikseen motivoida taistelemaan. Keskiviikon kesäillassa panoksetkin ovat lisäksi varsin maittavat. Voitolla HJK saapuisi runkosarjan puolivälin krouviin tappioitta ja vankistaisi entisestään sarjajohtoaan, kaksi ottelua kärkitrioa vähemmän pelanneella HIFK:lla puolestaan olisi voittaessaan tilastollinen mahdollisuus kivuta jopa kakkoseksi runkosarjan taittuessa jälkimmäiselle puoliskolleen.
Viime kauden Veikkausliigassa kumpikin ottelu oli maalirikas, ja päättyi kotivoittoon. HIFK ratkaisi ensimmäisen ottelun viime minuuttien 4-3 osumallaan, Klubi sai kuukautta myöhemmin maittavan revanssin ladottuaan toisella puoliajalla pallon kolmasti HIFK:n verkkoon.
HIFK:sta on tullut mainion alkukauden – 15 sarjapistettä kahdeksasta ottelusta – pelanneena, vain yhden tappion (FC Interille 1-4) rasittamana Veikkausliigan todellinen punainen hevonen. Kokoonpano koki kovasti muutoksia sitten viime kauden, kun joukkueellinen pelaajia on tullut sisään ja toinen mokoma lähtenyt muualle. Liigan nuorin päävalmentaja, 34-vuotias espanjalainen Joaquin Gómez on kuitenkin saanut ryhmänsä suoritumaan tyylikkäästi ottelusta toiseen.
Stadin Derbyiksi nykyisin kutsutuilla HJK:n ja HIFK:n kohtaamisilla on erittäin vahva ja äärimmäisen tasainen historia. Aiemmista 78 keskinäisestä SM-tasolla pelatuista otteluista kumpikin on voittanut 28, tasapelin saattelemana tantereelta on poistuttu 22 kertaa. Maalierokin on lähes tasoissa, ennen keskiviikkoa HJK on tehnyt 144 ja HIFK 138 maalia.
Ensimmäisen kerran jo vuonna 1909 pelattu luokkataistelu on käsittänyt monia aikakausia, mutta tarjonnut aina tunteita, tulta ja tappuraa, sekä välillä isojakin otsikoita.
HIFK oli vuosikymmenien ajan niskan päällä, erityisesti kulta-aikanaan 1930-luvulla, jolloin seura juhli neljää seitsemästä Suomen mestaruudestaan. Voittajan väri alkoi olla aiempaa tiheämpään tahtiin sininen Klubin vuoden 1964 SM-kullan aikoihin.
Derbyt jäivät pitkälle tauolle HIFK:n pudottua pääsarjasta 1972, aina vuoteen 2015, josta eteenpäin HIFK:n paluun jälkeen pelatuista 13 ottelusta HJK on vienyt nimiinsä viisi ja HIFK kaksi. Viime kauden koronarajoituksia lukuun ottamatta Milleniumin jälkeisissä peleissä yleisömäärä on vain kerran jäänyt alle 10000:n. Syyskuussa 2017 ”vain” 8567 katsojaa näki Klubin 2-1 voiton.
Fun Fact! Vaikka Mestaruussarjassa ja Veikkausliigassa on ollut huipputasaista, ovat kaikki yhdeksän Suomen Cupissa pelattua keskinäistä ottelua päättyneet HJK:n voittoon, näistä kaksi kuluvalla kaudella. Lohkovaiheessa HJK oli parempi 2-1 ja puolivälierässä kolmen maalin toinen jakso toi 3-0 voiton ja paikan välieriin Roope Riskin, Janne Sakselan ja Filip Valenčičin osumilla.
Keskiviikon ottelu on Ruudun OnSide-studiolähetys. Ennakkospekulointi alkaa jo kello 17:45.