Klubi leireilee Eerikkilässä
HJK pääsee harjoittelemaan hyviin olosuhteisiin. Joukkueen tarinan rakentaminen alkaa.
HJK:n miesten edustusjoukkue matkusti eilen Eerikkilään lyhyelle harjoitusleirille.
– Pääsemme harjoittelemaan hyvissä olosuhteissa, joka nyt vielä korostuu, kun Helsingissä on puoli metriä lunta ja loppuviikolla kovat pakkaset, kertoo HJK:n päävalmentaja Toni Koskela.
– Samalla olemme pidempään kimpassa, päästään tutustumaan toisiimme ja aloittamaan tämän joukkueen tarinan rakentaminen, Koskela jatkaa.
Joukkue matkusti Eerikkilään Busmon kaksikerroksisella bussilla. Koronatilanne huomioidaan kaikessa tekemisessä, ja joukkue elää leirillä omassa kuplassaan.
– Majoitus on omassa rakennuksessa, missä ei ole muita asiakkaita eikä henkilökuntaa, ja ruokailut tapahtuvat omassa suljetussa tilassa, kertoo järjestelyistä vastaava Ville Wallén.
– Samoin kaikki harjoitustilat niin jalkapallohallissa kuin salillakin sekä myös seurustelutilat ovat vain meidän käytössä koko majoituksen ajan. Koko leirin aikana ei ole tarvetta kohdata muita ihmisiä, jatkaa Wallén.
Joukkue palaa takaisin Helsinkiin perjantaina.