Klubien klubi – Osallistu Telia 5G Arenan kehittämiseen!
HJK on jättänyt heinäkuussa rakennuslupahakemuksen Telia 5G Arenan kehittämiseksi. Tarkoituksena on ratkaista stadionia alusta asti vaivanneet tuuli- ja sadeongelmat sekä parantaa asiakaskokemusta kattamalla ja lasittamalla stadionin eteläpääty.
Kiinteistön omistaa Helsingin kaupunki -konserni, ja HJK toimii siinä vuokralaisena. Stadion ei nykyisellään täytä kaikkia UEFA:n vaatimuksia. Lupien ja rahoituksen järjestyessä hanke on tarkoitus toteuttaa yksityisin varoin kiinteistön tontin alueella. Mittaavaa uutta rakentamista tai kapasiteetin lisäämistä ei ole mahdollista toteuttaa.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 3 500 000 euroa, josta ensimmäisen vaiheen, kannattajien eteläpäädyn eli Klubipäädyn uusimisen, osuus on noin 1 500 000 euroa. HJK pyrkii keräämään kannattajien eteläpäädyn hankkeeseen ulkopuolista rahoitusta vähintään 500 000 euroa hoitaen omana rahoituksena 1 000 000 euroa.
Voit osallistua hankkeen rahoitukseen seuraavasti:
1. Tue hanketta ostamalla Klubien klubi -kortti kolmeksi vuodeksi vaihtoehtoina:
a. Klubipääty kolmen vuoden kausikortti 270 euroa (nykyisin hinnoin 342 euroa)
b. Itäkatsomo kolmen vuoden kausikortti 450 euroa (nykyisin hinnoin 597 euroa)
c. Pääkatsomo kolmen vuoden kausikortti 750 euroa (nykyisin hinnoin 1184 euroa)
Kaikki Klubien klubi -kortit sisältävät ainutlaatuiset edut:
– kaksi ulkopuolisilta suljettua sisäpiiritapahtumaa vuosittain
– 20% alennuksen HJK Shopista
– normaalit kausikorttiedut
Klubien Klubi -kortilla pääset sisäpiiritapahtumiin, olet mahdollistamassa parempaa katsojakokemusta ja tunnelmaa sekä saat huomattavan hintaedun.
Klubien klubi -kortit tulevat myyntiin ensi viikolla Tikettiin »
2. Tue hanketta ostamalla lippu kansainvälisen tason Your Business Tomorrow -yrityseminaariin hintaan 399 euro + alv.
Seminaari järjestetään 21.8.2018 Finlandia-talossa. Puhujina ovat Mark Cuban, Henrietta Kekäläinen, Jari Sarasvuo, Alexander Stubb ja Robert Thomson. Lue lisää: yourbusinesstomorrow.fi »
Olet tukemassa katsojakokemuksen lisäksi suomalaisen urheiluhistorian kovinta seurajoukkueen kasvutarinaa ja pääset ainutlaatuiseen yritysseminaariin.
Rahoituksen ja lupien järjestyessä HJK pyrkii aloittamaan hankkeen vuoden 2018 puolella tarkoituksena saada eteläpääty valmiiksi ennen kauden 2019 alkua.
Lisää aiheesta: Klubien klubi »