Klubille maukas voitto Maarianhaminasta
HJK lähti hakemaan paluuta voittojen tielle tiistaina, kun joukkue matkasi Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi.
IFK Mariehamn vs HJK 0-2
Klubin avauskokoonpano pysyi liki samana edellisestä Honka-kamppailusta. Henri Toivomäki tuli puolustukseen Rafinhan tilalle ja Santeri Väänänen puolestaan pääsi avaukseen ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Ensimmäinen puoliaika
Kamppailu alkoi selvästi isäntien hallinnalla. IFK Mariehamn onnistui luomaan ensimmäisten minuuttien aikana muutamankin hyökkäyksen, ja Maksim Rudakov joutui pikaisesti torjuntatöihin.
IFK Mariehamn vyörytti paljon nopeita hyökkäyksiä laitojen kautta, mutta Klubi puolusti omaa boksiaan laadukkaasti. Jakson edetessä helsinkiläiset alkoivat löytämään myös omaan hyökkäyspeliinsä juonikkuutta.
Käynnissä oli ottelun 24. minuutti, kun Klubi loi nopean hyökkäyksen. Eetu Vertainen voitti kaksinkamppailun ja pelasi pallon IFK Mariehamnin linjan taakse, jonne aivan paitsion rajamailta ryntäsi Riku Riski. Riski nosti pelivälineen hallitusti yli vastaantulleen kotijoukkueen maalivahdin Oskari Forsmanin ja tarjoili sen jälkeen maalinedustalla täysin vapaana olleelle Lassi Lappalaiselle, jolla oli helppo työ ohjata ottelun avausmaali.
Osuman jälkeen ottelu siirtyi hiljalleen paremmin Klubin haltuun ja vierailijat onnistuivat vyöryttämään selvästi enemmän hyökkäyksiä. Hyvällä pelipäällä olleet Vertainen, Lappalainen ja Riski olivat erityisen vaarallisia kotijoukkueen puolustukselle.
Kaksijakoisella nelivitosella ei enempää osumia nähty ja tauolle siirryttiin Klubin johdossa. IFK Mariehamnin parhaat paikat syntyivät ottelun ensimmäisen kympin aikana, kun taas viimeinen vartti mentiin selkeästi HJK:n komennossa.
– Maali tuli, mutta pelissä pitäisi vielä joukkueen ja itsekin parantaa. IFK Mariehamnilla oli ihan terävä prässi ja tuntui että kenttäkin aiheutti hieman vaikeuksia, kun pallo pomppi, maalintekijä Lappalainen summasi avausjakson.
Toinen puoliaika
Klubi jatkoi hyviä otteita heti toisen jakson alussa. Vain parin minuutin pelin jälkeen Riski pääsi kokeilemaan boksin reunalta, mutta pallo painui hienoisesti ohi tolpan väärältä puolelta. Seuraavassa tilanteessa Roni Peiponen vapautti Riskin puolittaiseen läpiajoon, mutta Forsman onnistui torjumaan jalallaan pienestä tilasta lähteneen laukauksen.
IFK Mariehamn sai hetkittäin paremmin pelistä kiinni, mutta kokonaiskuvassa edettiin HJK:n tahdissa. Vajaan tunnin kohdalla Sebastian Dahlströmin vihainen kuti oli lähellä tuplata vieraiden johdon, mutta pallo kimposi aivan maalin tuntumassa maarianhaminalaisten puolustuksesta yli päätyrajan.
Tunnin kohdalla Klubi teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Rafinha tuli Peiposen tilalle. Seuraavassa tilanteessa IFK Mariehamnilla oli sen toistaiseksi paras paikka toisella jaksolla, mutta Rudakov liimasi Daniel Sjölundin kovan laukauksen alakulmasta.
Seuraavaksi torjuntatöihin joutui Forsman, joka onnistui jälleen estämään Riskin maalintekoyrityksen. Vain pari minuuttia tästä ja kotijoukkueen maali varjeltui enää yläriman avulla, kun Vertaisen veto kilpistyi poikkipuuhun.
Ottelun edetessä viimeistä kymppiä kohti sai kotijoukkue jälleen luotua hyvää painetta Klubin päätyyn. Helsinkiläisten puolustus kuitenkin kesti rynnistyksen, jonka jälkeen peli painui jälleen IFK Mariehamnin alueelle.
Noin viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Klubi karkasi ylivoimahyökkäykseen. Dahlströmiä rikottiin pilkun arvoisesti ja vetovastuun otti Vertainen. Forsman aavisti kuitenkin nuoren hyökkääjän laukauksen, mutta paluupalloon ehti ensimmäisenä Riski, joka tälläsi pallon voimalla verkon perukoille.
Välittömästi osuman jälkeen Riski otettiin vaihtoon ja kentälle kirmasi Kevin Kouassivi–Benissan. Vielä ennen täyttä aikaa Erfan Zeneli vaihdettiin Lappalaisen tilalle.
Enempää maaleja ei Maarianhaminan illassa nähty ja Klubi nappasi täydet pisteet Lappalaisen ja Riskin osumilla. Ottelussa nähtiin Klubilta erityisen iloista hyökkäyspeliä ja paremmalla viimeistelyllä maaleja olisi voinut syntyä enemmänkin. Vastapainona puolustus toimi hyvin, ja Rudakov venyi tarvittaviin torjuntoihin.
HJK:n kokoonpano: Rudakov – Toivomäki, O’Shaughnessy, Obilor, Peiponen (60. Rafinha) – Kairinen, Dahlström, Väänänen – Riski (86. Kouassivi-Benissan), Vertainen, Lappalainen (89. Zeneli)
HJK pelaa seuraavan kerran jo lauantaina 29.6., kun vieraaksi Töölöön saapuu KuPS. Ottelu alkaa Telia 5G Areenalla kello 17:00. Liput: HJK.fi/liput