Klubin kautta mukaan työelämään

HJK työllisti vuonna 2021 useita harjoittelijoita, työelämääntutustujia sekä siviilipalveluksen suorittajia.

Pauli Pekkanen & Santeri Niemi-Pynttäri - HJK Helsinki

Helsingin Jalkapalloklubi on Suomen tunnetuin ja menestynein jalkapalloseura. Pelikentillä saavutettavien onnistumisten lisäksi HJK haluaa toimia suunnannäyttäjänä myös jalkapallon ulkopuolella. Yksi kauden 2021 voitoista onkin ollut usean nuoren kiinnittäminen työelämään – ja Klubiin.

Vuoden 2021 aikana yhdeksän nuorta tutustui HJK:ssa urheiluseurojen tarjoamiin työmahdollisuuksiin HJK Trainee -ohjelman kautta. Ohjelman tavoitteena on jalostaa harjoittelijoiden opinnoissaan saamia teoreettisia taitoja konkreettisiksi työelämätaidoiksi ja avata ovia urheilumaailman urapoluille. Moni HJK Trainee -ohjelman käyneistä onkin löytänyt paikkansa HJK:n toimistolta myös harjoittelujakson päätyttyä.

HJK Traineet ovat päässeet kehittämään taitojaan omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan painottaen. Työtehtävät ovat vaihdelleet tapahtumatuotannosta sisällöntuotantoon ja kansainvälisten kumppanuuksien ylläpitämiseen. Trainee-tiimin lisäksi työelämään on kiinnittynyt Klubin kautta päättyvän vuoden aikana useita työelämääntutustuja sekä siviilipalveluksen suorittaja.

Haku vuoden 2022 HJK Trainee -ohjelmaan on nyt avoinna!

Pauli teki töitä monipuolisesti osana HJK:n mediatiimiä koko kahdeksan viikkoa kestäneen työharjoittelunsa ajan.


”Työharjoitteluun hakiessa HJK oli minulle koko ajan selkeä ykkösvaihtoehto enkä oikeastaan halunnut minnekään muualle. HJK:ssa on ollut upea kokemus työskennellä ja työyhteisö on parhaimmasta päästä. Olen saanut tosi paljon vastuuta ja monipuolisesti eri työtehtäviä. Eniten olen tehnyt kumppaniviestintää sekä sometilien päivitystä. Yhteistyökumppanien kanssa olen päässyt tekemään yhteisiä sisältöjä ja olen saanut paljon vapauksia niiden suunnitteluun. Lisäksi kuvien ja videoiden editointi on ollut yksi isoimmista työtehtävistäni.
 
Isoin kehitys on varmasti tapahtunut minun osaltani editointiohjelmien käytössä sekä ylipäänsä erilaisten sovellusten kanssa. Olen myös luonnostani aika huolellinen ja tarkka persoona, mutta siinäkin kehittyy edelleen jatkuvasti, kun viestii kumppanien kanssa. On tärkeää, että yhteistyökumppaneille kaikki on mahdollisimman selkeää, ja se vaatii meidän päästä erityistä huolellisuutta.
 
Mieleenpainuvin työtehtävä on ehdottomasti ollut mestaruusreissu Kuopioon, jossa pääsin tekemään mestaruusjuhlista somea. Oli upeaa olla kentän tasolla voitetun Suomen mestaruuden jälkeen ja päästä läheltä seuraamaan voiton juhlia. 
 
Kaiken kaikkiaan koko kahdeksan viikon harjoittelu oli paras mahdollinen kokemus tutustua media-alan työelämään. HJK:ssa pääsee nopeasti kiinni työtehtäviin ja osaksi organisaatiota. Pystyn omalta osaltani vahvasti suosittelemaan harjoittelua Suomen suurimmassa jalkapalloseurassa.”

Pauli Pekkanen

Santeri kertoo tunteneensa olonsa HJK:n työyhteisössä yhdenvertaiseksi ensimmäisestä päivästä lähtien.


”Olen kolmannen vuoden tradenomiopiskelija Turun ammattikorkeakoulusta. Pääaineenani luen markkinointia ja jo opintojen alussa haaveenani oli joskus saada yhdistettyä urheilu, mieluiten itselle rakkain laji jalkapallo sekä opiskelemani markkinointi. Harjoittelupaikkaa etsiessäni huomasin HJK Trainee -haun Instagramissa ja totesin, että eihän Suomessa ole parempaa mahdollisuutta yhdistää jalkapalloa ja markkinointia, kuin juuri HJK.
 
HJK:lla vastaanotto on alusta asti ollut todella lämmin. Koin ensimmäisestä päivästä saakka olevani täysimääräinen työyhteisön jäsen. Edellisissä työpaikoissani harjoittelijoihin on aina suhtauduttu hieman varauksella, mutta HJK:lla tilanne oli täysin eri. Työtehtävissä olen saanut alusta saakka vastuuta, mutta aina tarvittaessa myös tukea ja opastusta. HJK Trainee -harjoittelujakso on ollut mahtava kokemus. On ollut hienoa päästä mukaan Suomen suurimman jalkapalloseuran arkeen!”

– Santeri Niemi-Pynttäri

Mielellään töihin

Liikunta tuottaa elämyksiä ja iloa. Se kehittää vuorovaikutustaitoja ja opettaa toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Liikunnalla on myös lukuisia hyviä vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Kaikkia näitä tarvitaan myös onnistuneen ja onnellisen työuran luomiseen.

HJK:n kumppani Ilmarinen haluaa omalta osaltaan myös osallistua syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ja tukea nuorten kiinnittymistä työelämään. Näin saadaan myös pitempiä työuria.

Luodaan yhdessä edellytyksiä tulevaisuuden hyvinvoiville työntekijöille. #Parempaatyöelämää #mielellääntöissä

Lue lisää Mielellään töissä -kampanjasta
Tutustu Ilmarisen TyökykyAreenaan – saat uusia ideoita, tutkittua tietoa ja arjen työkaluja työkykyriskin hallintaan.