Klubin puolustus vahvistuu

Klubin takalinjat saavat vahvistusta, kun viime kaudella KuPSissa pelannut 27-vuotias puolustaja Henri Toivomäki liittyy HJK:n miehistöön. Jalkapalloilun Mäntsälän Urheilijoissa aloittanut ja FC Reippaan junioiressa pelannut Toivomäki teki debyyttinsä Veikkausliigassa FC Lahden kanssa 2008, jolloin hän pelasi 15 ottelua, 14 kertaa avauksessa.

Vuonna 2010 Toivomäki siirtyi lainalle Italiaan Atalantaan, jossa hän pelasi seuran alle 20-vuotiaiden joukkueessa. Vuonna 2011 Toivomäki solmi sopimuksen Amsterdamin Ajaxin kanssa, josta hänet lainattiin Almere Cityyn.

Kausina 2013–2015 Henri Toivomäki pelasi jälleen Veikkausliigaa FC Lahdessa. Sieltä tie vei jälleen ulkomaille, tällä kertaa Norjaan Sarpsborgin riveihin. 2016–2017 Sarpsborgissa Toivomäki pelasi 16 ottelua. Kaudella 2018 Toivomäki pelasi KuPSissa 30 ottelua.

Nuorisomaaotteluja Henri Toivomäki on pelannut U19- ja U21-joukkueissa yhteensä 20 ottelua. Miesten maajoukkueessa Toivomäki debytoi 5.6.2018 Romaniaa vastaan.

– Henkka on kokenut puolustuspään pelaaja, joka pystyy pelaamaan useammalla paikalla, oikealla, keskellä ja jopa vasemmalla. Hän on ollut mukana maajoukkueringissä, ja on hyvässä iässä. Meidän tapa pelata ja harjoitella kehittää Henkkaa varmasti pelaajan, kommentoi päävalmentaja Mika Lehkosuo.

– Hyvillä fiiliksillä tulen isoon seuraan ja hyvään organisaatioon. Viime kaudeksi palasin takaisin Suomeen ja kausi KuPSissa sujui hienosti. Maajoukkue oli myös hieno kokemus, se on aina jokaisen pelaajan unelma päästä edustamaan Suomea. Klubiin tulen täynnä intoa. Tärkeää on voittaminen, ja olisi hienoa mennä myös Europpassa pitkälle, kertoo Henri Toivomäki.