Kun pelaajaa sattuu, lääkäri juoksee – Mehiläisen ja HJK:n yhteistyö jatkuu 

Mehiläinen jatkaa HJK:n pääyhteistyökumppanina myös kahden seuraavan vuoden ajan. 

Klaus Köhler ja Niklas Virtanen hoitivat Roomassa Arttu Hoskosta, joka sai pallon vapaapotkusta voimalla päähänsä. Roomalaisillakin näytti olevan omat mielipiteensä hoitotoimenpiteisiin.

Kun HJK:n pelaaja on taklattu kentän pintaan ja tarvitsee huoltoa, kotiotteluissa Klubin penkiltä ampaisee matkaan kaksi hahmoa: miesten joukkueessa fyysinen valmentaja Niklas Virtanen ja Mehiläisen lääkäri Klaus Köhler tai Tuomas Brinck

Klaus Köhler kertoo, että kentälle säntäävällä työparilla on valmiina “aika selkeät askelmerkit ja ajatusmaailma”.

– Lääkäri tutkii ja arvioi ensin tilanteen, ja “Nikke” auttaa oman osaamisensa sekä tarvittaessa lisätarvikkeiden muodossa esimerkiksi verenvuodon tyrehdyttämiseen tai muihin toimenpiteisiin. 

– Niklas on samalla radiopuhelimen kanssa koko ajan yhteydessä valmentajien kanssa. On tärkeää saada vaihtopenkille mahdollisimman nopeasti tieto, joudutaanko mahdollisesti suorittamaan vaihto, Klaus Köhler kertoo. 

Köhler on työskennellyt Klubin kanssa lähemmäs kymmenen vuotta, Tuomas Brinck vielä kauemmin: Hän aloitti HJK:ssa lääkärinä jo Keith Armstrongin aikana vuonna 2002, ja kahteen vuosikymmeneen mahtuu hurjiakin tarinoita etenkin eurokentiltä.  

Heinäkuun vierasottelussa Latviassa olosuhteet olivat rankat: Ottelu eteni rankkasateessa rankkarikisaan asti, ja välillä Köhler ja Virtanen joutuivat juoksemaan tehtävästä toiseen.

Mehiläinen ja HJK ovat sopineet pääyhteistyökumppanuuden jatkamisesta myös kahden seuraavan vuoden ajan. Yhteistyösopimus painottuu aiempaa enemmän myös HJK:n naisten edustusjoukkueeseen, ja muutenkin yhteistyö seuran ja Mehiläisen välillä on laajaa. 

– Koko HJK-yhteisön työterveyspalvelut on keskitetty Mehiläiseen, ja yhteistyö perustuu vastuullisuuteen: Mehiläisessä ei hoideta vain työntekijöiden sairauksia vaan satsauksia tehdään myös ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon. Myös nuorten ja lasten jaksamiseen satsataan, ja palvelut ovat näinä haastavina aikoina juniorijoukkueiden käytössä, luettelee HJK Oy:n varatoimitusjohtaja Kari Haapiainen

Luonnollisesti yhteistyöhön kuuluu myös pelaajien “työterveyshuolto” ammatissa, joka on fyysisesti ja henkisestikin eri tavalla vaativa kuin moni muu työ. 

– Esimerkiksi miesten joukkueen suorituskyky-yksiköllä on tarkka tilannekuva pelaajien fyysisestä kunnosta. Yhdessä pyrimme hoitamaan pelaajat siihen iskuun, että kentällä tulee onnistumisia. Eikä se koske vain “vanhan koulukunnan” ajatusta siitä, että hoidetaan vasta jälkeenpäin, jos pelaajille tulee vammoja, vaan pyrimme tukemaan prosessia taustalla ja reagoimaan mahdollisimman nopeasti, jotta pienemmistä ongelmista ei tule isompia. Tiivistetysti: Pyrimme pitämään pelaajista mahdollisimman hyvää huolta, Köhler kuvailee.

Joukkueisiin tulevat uudet pelaajat käyvät ennen sopimuksen allekirjoitusta terveystarkastuksessa, ja myös Uefa edellyttää vuosittain pelaajille tehtäviä tarkastuksia. 

– Valtaosa uusista pelaajista tietenkin läpäisee tarkastuksen, mutta yleensä havaitsemme ainakin jotain pieniä asioita, jotka pelaajalla ja seuralla on hyvä olla tiedossa, jotta pelurit pystyisivät olemaan mahdollisimman terveinä ja optimaalisessa kunnossa. Moneen muuhun suomalaiseen seuraan verrattuna Klubin olosuhteet ovat suurten pelimäärien ja kiivaan ottelutahdin vuoksi kuitenkin aika erityiset.

Mehiläisen lääkärit ovat paikalla kaikissa HJK:n Veikkausliigan, Kansallisen Liigan ja HJK Klubi 04:n kotiotteluissa. He auttavat tarvittaessa myös vierasjoukkueen loukkaantumistapauksissa. 

– Joskus tulee lisäksi tarve auttaa myös tuomareita tai joukkueiden taustahenkilöitä. En muista, että olisin itse HJK:ssa taustoille joutunut antamaan kipulääkettä tai henkistä taustatukea enempää, mutta aikoinaan junnumaajoukkueen mukana ollessani maalivahtivalmentaja ponkaisi pystyyn liian räväkästi, jolloin päähän tullut vekki piti paikata, Köhler hymyilee. 

Tuomas Brinck ja Virtanen Roope Riskin apuna lokakuussa 2021 SJK:ta vastaan. Kuvan oikeassa reunassa HJK:hon ensi kaudeksi siirtyvä maalivahti Jesse Öst.

Kansainvälisissä otteluissa Uefa edellyttää, että joukkueiden omien lääkärien lisäksi paikalla on myös “Uefan lääkäri”. Esimerkiksi Betis-kotiottelussa syyskuussa vieraiden Juanmi loukkaantui ja joutui jatkotutkimuksiin.

– Silloin minä olin HJK:n penkillä ja Tuomas (Brinck) Uefan lääkärinä. Tuomas lähti vierasjoukkueen edustajien mukana Betisin pukukoppiin ja varmisti, että jatkohoito toimii kuten pitää, apteekki löytyy ja niin edelleen. Ihan vastaavasti me saisimme tarvittaessa apua vieraspeleissä, mikä on tietysti iso apu, Köhler toteaa.

Matti Peltolakin tarvitsi Köhlerin ja Virtasen tukea Roomassa.