KuPS maalin parempi Sonera Stadiumilla
HJK kärsi kauden kolmannen tappionsa Veikkausliigassa KuPS:n oltua maalin vahvempi Sonera Stadiumilla. 1-2 lukemiin päättynyt ottelu oli HJK:n viimeinen ennen maaottelutaukoa. Klubi kiri toisella puoliajalla jo tasoihin Mikael Forssellin viimeistelemällä osumalla, mutta entisen HJK-tähti Dawda Bahin upea yksilösuoritus kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä käänsi ottelun lopulta vieraille. Vaiherikkaan ottelun ensimmäisen maalin oli iskenyt ensimmäisellä puoliajalla Miikka Ilo.
Varsinkin ottelun alku oli vauhdikasta ja viihdyttävää jalkapalloa. Kumpaakin maalivahtia koeteltiin jo ensimmäisen viiden minuutin aikana, mutta Ville Wallén selvitti helposti Dawda Bahin puskun ja Mika Hilander onnistui saamaan kätensä väliin Teemu Tainion hurjaan kaukolaukaukseen. Ensimmäistä maalia saatiinkin odottaa aina puoliajan loppuminuuteille saakka. Miikka Ilo oli jo muutamaan otteeseen aiemmin hiipinyt HJK:n puolustuksen taakse, mutta vasta 42. minuutilla viimeistelykin onnistui. Ilo karkasi toppareilta ja vippasi pallon vasemmalla jalallaan yli vastaan tulleen Ville Wallénin. Puolustuksensa alas pudottanut ja prässin vasta omalla puoliskollaan aloittanut KuPS sai kaipaamansa johtomaalin ja hautautui entistä syvemmälle omalle alueelleen.
Toisen puoliajan alku oli HJK:lle vaikea. KuPS:n keskikentän taiturit syöttelivät palloa keskenään kaukana Klubin maalilta ja yrittivät varmistella pisteiden valumista Kuopioon. 65. minuutin kohdalla HJK suoritti vaihtoja ja löysi peliinsä lisää suoraviivaisuutta. Kentälle tulleet Mikael Forssell ja Nikolai Alho olivatkin kummatkin heti mukana juonimassa tasoitusta. Alho pelasi pallon Sumusalolle, jonka korkea keskitys kimpoili KuPS:n pelaajan kautta takaisin maalin eteen ja Mikael Forssell ehti paikalle sivaltamaan kauden neljännen maalinsa. Hetken näytti että HJK painaa väkisin voittoon asti. Kesken kovan painostuksen Dawda Bah pääsi katkaisemaan syötön HJK:n puoliskolla ja jatkamaan sen kärjessä odottaneelle Ilja Venäläiselle. Gambialainen sai pallon takaisin Venäläiseltä, katseli hetken ympärilleen ja nosti pallon sitten komeasti takanurkkaan Ville Wallénin tavoittamattomiin. Maalia seurasi HJK:n vahva painostus, mutta edes Sakari Mattilan hirmuinen kuti 25 metristä ei päässyt livahtamaan loistavan ottelun pelanneen Hilanderin ohitse.
HJK jatkaa illan ottelun jälkeen edelleen sarjakärjessä, mutta takana vaanivat joukkueet ovat kaikki pelanneet ottelun tai kaksi vähemmän. Klubi palaa takaisin tositoimiin 13.6., silloin Sonera Stadiumille saapuu FC Inter.