LIIGACUP: Ansaittu 3-2 -kotivoitto Lahdesta
HJK aloitti ottelun vahvasti. Jo kolmannella minuutilla HJK:n oikeana puolustajana pelannut Mikko Sumusalo rynni pallon kanssa puolesta kentästä läpiajoon, mutta laukoi päin maalivahti Juha Tuomea.
Kotijoukkueen hyvä alku huipentui seitsemännellä minuutilla tulleeseen johto-osumaan. Kulman jälkitilanteesta pallo ajautui Berat Sadikin jalkoihin maalin eteen, ja hyökkääjä laukoi läheltä voimalla pallon verkkoon.
Lahti tuli avausmaalin jälkeen peliin paremmin mukaan ja tilanne tasoittui hieman. Varsinkin keskikentällä molemmat joukkueet kävivät fyysistä ja vauhdikasta taklauspeliä.
Hieman ennen puolen tunnin täyttymistä Sadik onnistui toistamiseen. Laitapuolustaja Tuomas Kansikas nosti vasemmalta puolelta keskityksen Lahti-maalille ja Sadik nousi palloon ensimmäisenä. Tarkka pusku vasempaan kulmaan vei HJK:n kahden maalin johtoon.
Lahden päävalmentaja Tommi Kautonen haki herätystä ja suoritti ensimmäisen vaihtonsa pian maalin jälkeen kun Antti Hukka vaihtui Jukka Veltheimiin. Liike oli onnistunut sillä lähes heti vaihdon jälkeen Lahti kavensi. Asialla oli Tommi Kari, joka pääsi laukomaan Jussi Länsitalon syötöstä.
Puoliajalla molemmat joukkueet tekivät muutoksia kokoonpanoonsa. HJK:sta pois tulivat Antti Okkonen, Joel Pohjanpalo ja tilalle Joel Perovuo ja Akseli Pelvas sekä Lahdesta pois tuli ensimmäisellä jaksolla varoituksen saanut Jani Bäckman ja hänen tilalleen Rafael
Toinen jakso oli läpikotaisin hidastempoisempi ja sekavampi kuin ensimmäinen, jossa vauhtia vielä löytyi. HJK kuitenkin aloitti myös toisen jakson Lahtea paremmin. Hyökkäys oli komea: Sadik jatkoi yhdellä laitaan, josta Joel Perovuo nousi kovalla vauhdilla kulmaan ja syötti takaviistoon Sebastian Mannströmille, jonka laukaus oli tarkka ja upposi Lahden maalin vasempaan kulmaan. HJK siirtyi siis 3-1 johtoon 48. peliminuutilla.
Lahden uutta kavennusta saatiin odottaa viitisen minuuttia. Tällä kertaa Lahdesta asialla oli ensimmäisen maalin syöttänyt Jussi Länsitalo.
Sen jälkeen vaihturuletti pyöri jälleen: Lahti vaihtoi 56. minuutilla Jukka Sinisalon Ibrahim Köseen ja 61. minuutilla Matti Klingan Jonne Kemppiseen. HJK puolestaan vaihtoi 67. minuutilla Sebastian Mannströmin Nikolai Alhoon ja 58. minuutilla Sebastian Sorsan Erfan Zeneliin
Vaihdot muuttivat pelin luonteen, eikä pelissä enää päästy näkemään pitkiä hallintajaksoja ja maltilla rakenneltuja, pitkiä hyökkäyksiä juuri kertaakaan. Paikkoja silti syntyi molemmille joukkueille. HJK:sta Akseli Pelvas, Kastriot Kastrati sekä Nikolai Alho oli useaan otteeseen vaarallisia. Lahdella paikkoja oli vähemmän, ja ne Ville Wallén selvitti hyvin.
Ottelu päättyi lopulta 3-2 -tulokseen.
27. Sadik 2-0
32. Tommi Kari 2-1
48. Sebastian Mannström 3-1
53. Jussi Länsitalo 3-2
HJK: Ville Wallén, Tuomas Kansikas, Antti Okkonen (46. Joel Perovuo), Timi Lahti, Sebastian Mannström (67. Nikolai Alho), Berat Sadik (78. Kastriot Kastrati), Robin Lod, Joel Pohjanpalo (46. Akseli Pelvas), Mikko Sumusalo, Mathias Lindström, Sebastian Sorsa (58. Erfan Zeneli)
FC Lahti: Juha Tuomi, Joel Mero, Mikko Hauhia, Jukka Sinisalo (56. Ibrahim Köse), Jani Bäckman (46. Rafael), Jussi Länsitalo (76. Olli Tynkkynen), Antti Hukka (31. Jukka Veltheim), Konsta Hietanen, Matti Klinga (61. Jonne Kemppinen), Tommi Kari, Robin Saastamoinen
Varoitukset: Jani Bäckman, Joel Mero (FC Lahti)
Erotuomari: Antti Munukka