LIIGACUP: Honka parempi lauantain ottelussa

Molemmat joukkueet aloittivat ottelun hermostuneesti. Kumpikaan ei löytänyt palloon kunnon kontrollia, vaan pelin suunta vaihteli jatkuvasti ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Pallo liikkui pääosin keskialueella, jossa käytiin myös alun kovimmat kaksinkamppailut.

Yhdeksännellä minuutilla Honka siirtyi johtoon. Kulmapotku löysi maalin edustalta Tim Väyrysen, joka suti pallon maaliin. HJK:n pelaajat protestoivat heti tilanteen jälkeen käsivirhettä.

Maalin jälkeen ote siirtyi hieman vierailija Hongalle, kun HJK ei onnistunut vastaamaan johtomaaliin nopeasti. Ensimmäisellä jaksolla myös tunteet hieman kuumenivat, mikä näkyi muutamana myöhästyneenä taklauksena. Kuitenkin ensimmäisen jakson ainoan varoituksen sai Hongan Väyrynen tahallisesta käsivirheestä.

HJK:n parhaimmat paikat tulivat keskitystilanteista oikealta laidalta. Eräästä sellaisesta Berat Sadik oli päästä vaaralliseen puskuun, mutta huonosta asennosta lähtenyt pusku suuntautui suoraan Hongan maalivahtia päin.

Tauolla HJK vaihtoi kentältä pois Sebastian Mannströmin ja hänen tilalleen Joel Perovuon.

Toisella jaksolla pelin kurssi ei juurikaan muuttunut. Honka piti pelistä hienoisen otteen, vaikka ei useinkaan löytänyt tietään HJK:n maalille. HJK puolestaan sai pari hyvää syöttärallia aikaiseksi, mutta ei myöskään saanut murrettua Hongan puolustuslinjaa.

Parhaimmat maalipaikat tulivatkin toisella jaksolla kaukolaukauksista. Hongan Ilari Äijälä laukoi kovaa oikealta puolelta, mutta vain rimaan. Sama kohtalo oli Mikko Sumusalon laukauksella ottelun loppupuolella.

HJK nosti pakkaansa selväst ottelun loppua kohden, mikä sai Hongan puolustusasemiin. Vierailija sai pari vaarallista vastahyökkäystä, HJK:lle ryhmityksen nostaminen toi pari peräkkäistä kulmapotkua.

86. minuutilla Honka iski toisen osumansa. Duarte Tammilehto laukoi vapaapotkun vasemmalta puolelta, ja ampui arvaamattoman vedon HJK:n maalin takakulmaan.

Ottelun lopussa ei ihmeellisyyksiä enää nähty, joten Honka nappasi lauantain Liigacup-ottelusta täyden pistepotin. HJK:lle tappio oli ensimmäinen Liigacupissa, ja ensimmäinen kotikentällä sitten Suomen Cupin finaalitappion syyskuussa 2010.

HJK:lle seuraava ottelurupeama koittaa ensi viikolla, kun se matkaa Seinäjoelle 8.-12. pelattavaan KOMIA-turnaukseen.

HJK-FC Honka 0-2 (0-1)
9′ Väyrynen
86′ Honka