Liigacupin lohkojaot päätettiin tänään

Veikkausliigan hallitus käsitteli maanantain 28. marraskuuta kokouksessaan kauden 2012 Liigacupia ja päätti, että kilpailu pelataan uudistuneessa muodossa kolmessa neljän joukkueen alkulohkossa.

HJK arvottiin lohkoon numero 2 yhdessä FC Hongan, MYPA:n ja FC Lahden kanssa.

Liigacupin alkulohkovaiheessa pelataan kaksinkertainen sarja kolmessa lohkossa siten, että kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kotona ja vieraissa. Puolivälieriin jatkavat lohkojen kaksi parasta joukkuetta, sekä kolmesta 3. sijoittuneesta kaksi parasta. Lohkojen viimeisiksi sijoittuneet sekä huonoin 3. sijoittunut jatkavat kevään otteluitaan Suomen Cupissa muita aiemmassa vaiheessa.

Liigacupin lohkovaiheen otteluohjelma neuvotellaan perinteiseen tapaan seurojen kesken ja Veikkausliiga vahvistaa ohjelman joulukuun aikana. Liigacupin alkulohkovaiheen runkopelipäivät ovat 14.1. – 14.3.2012. Pudotuspelivaiheen pelipäivät ilmoitetaan myöhemmin.

Alkulohkojen lohkojako sinetöitiin myös liigahallituksen kokouksen yhteydessä. Lohkojen numerot arvottiin.

Lohko 1
FC Inter
TPS
IFK Mariehamn
Haka

Lohko 2 
HJK 
FC Honka
MYPA
FC Lahti

Lohko 3
FF Jaro
VPS
KuPS
JJK

Puolivälierät pelataan seuraavasti:

Ottelu 1: lohkon 1 voittaja – 2. paras lohkokolmonen *
Ottelu 2: lohkon 2 voittaja – paras lohkokolmonen *
Ottelu 3: lohkon 3 voittaja – lohkon 1 kakkonen
Ottelu 4: lohkon 2 kakkonen – lohkon 3 kakkonen

* Mikäli ottelun vierasjoukkueeksi valikoituu joukkue, joka on pelannut samassa alkulohkossa kuin kotijoukkue, vaihtavat puolivälieriin selviytyvät lohkokolmoset ensisijaisesti paikkaa keskenään. Mikäli tämänkin jälkeen, ottelussa 1 tai 2 olisi vastakkain kaksi samassa alkulohkossa pelannutta joukkuetta, arvotaan kaikki vierasjoukkueet erikseen, mutta kuitenkin niin, että kukaan ei kohtaa oman alkulohkonsa joukkuetta uudelleen.

Lohkojen kolmanneksi sijoittuneiden keskinäinen järjestys määräytyy Palloliiton kilpailumääräysten 7 §:n 2 momentin mukaisesti seuraavassa järjestyksessä:
1) pisteet
2) maaliero
3) tehdyt maalit
4) arpa