Maanantaina taistellaan pääkaupunkiseudun herruudesta

Voittoputkessa etenevät HJK ja Honka taistelevat maanantain huippuottelussa pääkaupunkiseudun herruudesta.

Kotijoukkue HJK lähtee otteluun pienoisena ennakkosuosikkina, sillä joukkue on ollut tällä kaudella voittamaton kotikentällään Sonera Stadiumilla. Myös taulukossa HJK on Honkaa edellä: Helsinkiläiset taistelevat kiivaasti sarjan kärjessä yhdessä Interin kanssa, espoolaiset puolestaan majailevat taulukon loppupäässä yhdeksäntenä.

Honka on kuitenkin parantanut huomattavasti pelaamistaan kuluneiden kahden kierroksen aikana. Ensin joukkue nappasi kauden ensimmäisen voittonsa vieraskentällä Pietarsaaressa voittamalla Jaron 0-1. Sen jälkeen espoolaisryhmä jatkoi voitokkaana kukistamalla kotonaan kauden yllättäjäjoukkue MYPA:n.

HJK puolestaan on voittanut neljästä viimeisestä ottelustaan jokaisen, kaksi kotona ja kaksi vieraissa. Kotikentällään hallitseva mestari ei ole vielä menettänyt pisteitä.

Joukkueiden kohtaaminen osuukin mielenkiintoiseen saumaan. Kumpikin joukkueista on hyvässä vireessä, ja pelanneet alkukaudesta aktiivista ja hyökkäävää jalkapalloa.

Kauden ensimmäinen pääkaupunkiseudun derby käydään siis maanantaina 21.5. klo 18.30 Sonera Stadiumilla.

Liput ennakkoon Lippupalvelusta: http://www.lippupalvelu.fi/event/hjk-fc-honka-lippuja/81757