Mäksä odottaa liigakautta kuin pikkupoika joulua

Ensimmäisiin treeneihin hyökkääjä pääsi jo perjantaina, kun joukkue harjoitteli kostealla Sonera Stadiumilla ennen kolmen päivän pääsiäislomaa. Seitsemän tunnin aikaero ja yli 30 tunnin matkustus eivät enää painaneet jaloissa.
  • Nopeasti olen päässyt mukaan menoon. Olen kuitenkin harjoitellut Australiassa koko ajan hyvin, vaikka peliminuutit ovat jääneet Sidneyssä vähiin, Juho Mäkelä kertoo.
– Treenituntuma on siis hyvä, pelituntuma ei niin hyvä.

Joka tapauksessa Mäksän tunnelmat olivat perjantain treeneissä erinomaiset.

– On tosi hienoa palata kotiin ja tuttuun organisaatioon. Odotan henkilökohtaisesta alkavaa kautta todella innolla; kuin pikkupoika joulua.

Kaksinkertainen Veikkausliigan maalikuningas lähti HJK:sta Australiaan kauden 2010 jälkeen, eli juuri voitettuaan toisen maalikuninkuutensa. Sen jälkeen HJK eteni vielä kolmanteen perättäiseen mestaruuteen viime kauden päätteeksi. Helsinkiläisten otteet ovat Mäksällä hyvin tiedossa.

– Seurasin suomalaista jalkapalloa tiiviisti Australiassa. Olin luonnollisesti todella iloinen

HJK:n viime kauden menestyksestä, eikä se yllättänyt. Olen myös seurannut joukkueen valmistautumista tähän kauteen. Se on selvää, että lähtijöitä oli monta, mutta toisaalta uuden joukkueen tulokset ovat olleet jatkuvasti parempia ja parempia kun kauden alku on lähestynyt.

– On mukava päästä nousukuntoisen joukkueen mukaan. Joukkuehenki on myös pysynyt erinomaisena.

Suurin muutos joukkueessa on varmasti ollut hyökkäyspäässä. Minkälaisena Mäksä itse näkee tulevan roolinsa HJK:n hyökkäysosastolla?

– Valmentajat tietävät hyvin vahvuuteni, joten niiden kautta minun tehtävänäni on varmasti tuoda suoraviivaisuutta hyökkäyksiin ja target-pelaajana voittaa myös pääpalloja hyökkäyspäässä.
  • Rooli on tuttu, joten tästä on hyvä lähteä kauteen, Mäksä miettii.

Mutta mikä onkaan Mäksän tulevan kauden pelinumero? 

Ennen lähtöään Australiaan mies pelasi numerolla 10. Pysyykö se vai tuleeko selkään uusi numero?

Arvaa Mäkelän tuleva pelinumero HJK:n Facebook-sivulla ja voita Juho Mäkelän tulevan kauden aito HJK-pelipaita, jonka selässä komeilee tietenkin oikea vastaus.

Voittaja arvotaan kaikkien oikein vastanneiden kesken. Vastausaika päättyy tiistai-aamuna 10.4. klo 10.30.