Markus Heikkinen ja Sebastian Sorsa jatkosopimuksiin HJK:n kanssa
HJK on solminut kaksi tärkeää jatkosopimusta menneen kauden runkopelaajina toimineiden Markus Heikkisen ja Sebastian Sorsan kanssa. Heikkisen sopimus kattaa tulevan kauden ja Sorsan sopimuksessa on optio myös kaudelle 2016.
Kuudennen peräkkäisen Suomen mestaruutensa Klubin riveissä hiljattain voittanut Sorsa on ollut tällä kaudella korvaamaton HJK:n oikeana laitapuolustajana. Veikkausliigassa ”Seba” pelasi menneellä kaudella 19 ottelua, joissa syntyi yksi maali ja yksi maalisyöttö.
-Totta kai hienoa että saan jatkaa Klubissa. Viimeiset kuusi vuotta ovat olleet hienoja ja olen iloinen että jatkoa tulee. Tässä kohti en vielä mieti sopimusasioita enempää vaan keskityn loppukauden tärkeisiin peleihin, totesi Sorsa uuden sopimuksen varmistuttua.
Pitkän ulkomaan kierroksen jälkeen täksi kaudeksi Suomeen palannut Heikkinen puolestaan oli HJK:n keskuspuolustuksen tuki ja turva kuluvalla kaudella. ”Mako” ohjaa puolustusta rautaisella kokemuksellaan, joka on hankittu vuosien saatossa ympäri Eurooppaa. Veikkausliigassa Heikkinen pelasi päättyneellä kaudella 23 ottelussa.
-Hieno homma on että Klubissa pelit jatkuvat ensi kaudellakin. Tämä kausihan on ollut tuloksellisesti todella hyvä, kun olemme voittaneet Veikkausliigan ja päässeet Eurooppa-liigaan ja Cupin finaaliin. Näiden saavutusten uusimisessa riittää paljon työtä ensi kaudelle. Minulle on tärkeää pelata isossa roolissa kuten olen oikeastaan koko urani pelannut. HJK:ssa rooli on mieluinen ja olen iloinen että yhteistyö meidän välillämme jatkuu ensi kaudellakin, kertoo Heikkinen sopimuksen kirjoittamisen jälkeen.