Medon ensikuukaudet Belgradissa olleet loistavia

Elokuun viimeisenä päivänä, kansainvälisen siirtoikkunan viime hetkillä, HJK:n Medo vaihtoi tutut Töölön korttelit huomattavasti suurempiin piireihin, kun siirto HJK:n Mestareiden liigan vastustaja Partizan Belgradin riveihin toteutui.
Medo haluaa vielä jakaa kiitoksensa kuluneista vuosista paitsi seuralle myös sen faneille.
– Olen suuren kiitoksen velkaa HJK:n seurajohdolle, ja erityisesti Olli-Pekka Lyytikäiselle, saamistani mahdollisuuksista HJK:ssa. Yksi kiitos kuuluu myös kaikille minua valmentaneille. Fanit puolestaan tekivät pelaamisesta HJK:ssa tunteikasta. Heidän kannustuksena arvoa ei voi mitata.
Ensimmäiset pari kuukautta uudessa ympäristössä ovat sujuneet hyvin.
– Tähän mennessä asiat ovat sujuneet loistavasti. Minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Olen saanut tarpeeksi peliaikaa ja vastuuta jo lyhyessä ajassa. Totta kai, myös joukkue ja muut pelaajat ovat olleet ystävällisiä. Partizanissa on hyvä joukkuehenki, Medo kertoo.
– Belgradiin olen päässyt tutustumaan jonkin verran. Pääosin vapaa-aika on kuitenkin mennyt kodin järjestelyihin ja puhtaaseen lepoon. Eli paljon on vielä kaupungissa nähtävää.
Medo oli kiistatta yksi liigan parhaimpia omalla pelipaikallaan kuluneella kaudella aina siirtoonsa asti. Medo teki myös omalla panoksellaan paljon HJK:n toisen perättäisen mestaruuden eteen. HJK:n etenemistä mestaruuteen hän ei pidä itselleen yllätyksenä.
– En kertaakaan kuluneella kaudella epäillyt, etteikö HJK voittaisi mestaruutta. Pelasimme niin tasaisen vahvasti koko ajan, että ansaitsimme sen. Suuret onnittelut koko joukkueelle!