Miehet kohtaavat tänään FF Jaron Sonera Stadiumilla

Kotijoukkue HJK:lle peli on kolmas, FF Jarolle vasta toinen, sillä pietarsaarelaisten avausottelu jouduttiin siirtämään kentän huonon kunnon vuoksi. Omista otteluistaan HJK on voittanut yhden ja hävinnyt yhden; tappio tuli viime kierroksella TPS:n vieraana.

Jaro puolestaan hävisi viime kierroksella, kun se jäi 2-0 -lukemin MYPA:n alle. Jaro oli ottelussa vahvoilla aina viimeiselle vartille saakka, jonka aikana MYPA laukoi kaksi pikamaalia. Erityisesti Jaron Papa Niang ja Jussi Aalto olivat pelipäällä.

Papa Niang on myös HJK:n päävalmentaja Antti Muurisen papereissa merkitty mies.
  • Hän on ehdottomasti yksi Jaron parhaimpia, ja on ollut varmasti hyvä onni heille, että Niang jäi seuraan, Muurinen pohtii.
Muurinen pitää Jaron joukkuetta muutenkin erittäin vaikeana vastustajana HJK:lle.
  • Meillä on ollut aina vaikeaa Jaroa vastaan. Arvostan heidän päävalmentajaansa Aleksei Eremenko Senioria ja hänen luomaansa pelitapaa: Jaro on jo usean vuoden ajan pyrkinyt pelaamaan aktiivista jalkapalloa. He ovat myös pysyneet kohtalaisen muuttumattomana joukkueena, mikä on auttanut pelin hiomista huomattavasti.
Illan kohtaaminen on jo järjestyksessään 23. Pääosin maaleilla ei ole juhlittu, mutta viime vuoden syyskuussa pelattu edellinen ottelu päättyi HJK:n peräti 6-0 -voittoon.

Tuosta ottelusta voisi ottaa oppia, sillä kahdessa ensimmäisessä ottelussa HJK on tuhlaillut hyviä paikkoja.

– Haluaisin nähdä että tänään puolustus pitää tiiviimmin ja saamme iskettyä omista maalipaikoistamme tarvittavat maalit. Muilta osin peli on sujunut ihan hyvin kahdessa ensimmäisessä pelissä.

Kotikenttäetu on perinteisesti ollut HJK:lla vahva alkukaudella. Muiden joukkueiden luonnonnurmet ovat vielä arvaamattomassa kunnossa, mikä ei ainakaan auta HJK:n lyhytsyöttelyyn ja pallokontrolliin perustuvaa pelitapaa.

Toisaalta taas Jaron samansuuntainen pelitapa tekee illan ottelun mielenkiintoiseksi. Roiskimista tuskin nähdään.
HJK-FF Jaro

Ma 23.4. klo 18.30

Sonera Stadium